Puerto Viejo ja synttarit Bocas del Torossa ja Panaman kanava!

Vuoren jalkeen halusimme biitsille. Siispa matkasimme kokonaisen paivan ja saavuimme illalla Puerto Viejoon Costa Rican ja Panaman rajan lahimaastoon. Puerto Viejosta olimme kuulleet ristiriitaisia juttuja. Osa kehui kauniiksi ja ihanaksi ja erityisesti mainitsivat hostellin Rocking J´s kun taas toisaalta kuului tarinoita pahoinpitelyista ja ryostoista. Paatimme ottaa asiasta selvan.

Hostelli oli omasta mielestani uskomattoman turha. Tai niinkuin Mika sen hienosti sanoi: Backpacker Factory. Iso iso iso paikka, jossa oli valittavana huoneita, telttoja ja hammockeja, josta sai ostaa suorat shuttle bussit seuraavaan kohteeseen ja baari tarjosi kaljaa ja ruokaa. Kieltoja oli JOKA PAIKASSA (shower daily, mandatory!; your mom isn´t here, please clean up!) ja tyontekijat olivat epaystavallisia. Keittio oli LUKOSSA ja avainta vastaan piti jattaa pantti. Huh sanoin mina ja olin valmis lahtemaan seuraavana paivana. Ja niin, respassa myytiin pippurisumutetta...

Nukuimme riippumatoissa, koska muita vaihtoehtoja ei ollut jaljella. Itseasiassa riippumatto oli aika kiva. Illalla kokkailimme ja hengailimme kahden todella mukavan jenkin kanssa. Toinen naista antoi minulle Jon Krakauerin kirjansa, koska mainitsin illalla, etta pidan hanen teksteistaan. Lahdimme sitten Bocasiin seuraavana paivana. Lyhyessa matkassa meni yllattavan kauan, vasytti ja oli nalka. Rajanylitys oli kylla janna, piti kavella hyvin vanhan sillan ylitse Panaman puolelle. Taalla rajavartija kuumotti meita maastapoistumislipuista, mutta esitin tyhmaa ja kerroin vain innostuneena mihin kaikkialle olemme menossa ja minka laivan aiomme ottaa Kolumbiaan. Se riitti.

Olin tiputtanut kannykkani bussiin (ne shortsien taskut, kiroan) ja joku ystavallinen paikallinen toi sen lauttarantaan, josta sitten painuimme Bocasiin hurjalla venekyydilla. Hostelli Heikessa oli tilaa joten jaimme sinne. Erittain mukava paikka, ihana parveke, josta nakyi kadulle ja jonne hostellinpoppoo keraantyi illanratoksi, keittio loytyi ja niin ees pain. Mina ja Mika painuttiin taasen hyvissa ajoin pehkuihin, Laura loysi itsensa baarista.

Seuraavana paivana paatimme etsia biitsin. Mika katsoi kartasta, etta taalla on ranta ja niinhan siina kavi, ettei se mikaan turistiranta yllattaen ollutkaan, vahan likainen ja nuhjuinen. Jain lueskelemaan katoksen alle Laren ja Mikan mennessa uimaan, kun Laura pian tuli takaisin kiroten. Neitihan oli potkaissut vahingossa sen mustan isovarpaan kynnen ja se oli puoliksi irti ja taynna hiekkaa. Ilkean nakoinen, uskokaa.

Kavimme apteekissa hakemassa puhdistusvalineita ja yritimme parin laakintamies Israelilaisen kanssa putsia kynnenalusta, mutta eipa siita oikein mitaan tullut. Paketti paalle ja katsotaan seuraavana paivana. Illalla istuskelimme partsillamme israelilaisten, jenkkien, brittien ja ruotsalaisten kanssa ja lahdimme myos tutkimaan yoelamaa. Harmi vaan, etta musiikki tanssipaikoissa on niin kammottavaa, etta niihin harvemmin kehtaa sisaan astua. Loysimme mukavan istuskelupaikan, mutta sekin oli aika kallis, joten paadyimme lopuksi Barcoon (?), jonne kaikki aina lopuksi paatyvat. Se oli kiva mesta, rakennettu laiturin paalle ja tehty tavallaan polku, joka kiersi valaistua aukkoa, josta paasi hyppimaan mereen halutessaan. Ei hypatty, mutta katteltiin meritahtia ja muuta vesielamaa. Tavattiin myos taasen suomalaisia.

Herasin aamulla kun Laura ja Mika tulivat pussailemaan ja toivottamaan syntymapaivia. Olivat tehneet ihanan aamupalan: pannukakkuja, hedelmia, hedelmasalaattia, leipaa juustolla ja tomskulla, aplarimehaa ja kahvia. NAM! Mika oli ostanut kauniita rannekoruja ja hyotytarvikkeita kuten kynia ja hoitoainetta ja muuta ja Laura oli tehnyt superin kortin. Aamupalan jalkeen ei oikein tiedetty mita tehda, joten lahinna hengailtiin ja jossain vaiheessa paatettiin lahtea sairaalaan, koska Lauran varvas oli aika kaamean nakoinen. Lauraa pelotti eika syytta. Paasimme sairaalaan, jossa ensimmainen naky oli taysin doupattu nainen, jonka kadesta (jossa oli ollut tippa) valui verta lattialle. Hoitaja otti meidat vastaan ja sanoi, etta jep, kynsi lahtee pois. Voi Laura raukkaa.

Laakariseta Jose, joka naytti taksikuskilta, tuli sisaan ja alkoi heittamaan vitsia hysteeriselle Lauralle. Sain jaada Lauran mukaan huoneeseen, mutta Mika haadettiin ulos. Ensin doktori oli vihainen meille koska olimme tulleet niin myohaan ja koska haava oli jo tulehtunut, sitten han piikitti puudutusainetta ympari varvasta ja kyseli, etta sattuuko tanne tai tanne. Kaikista eniten sattui kai se puudutus, koska Laura ei edes huomannut kun kynsi oli jo poissa. Laakari tunki madan kynnen minulle ja sanoi, etta nayta Lauralle, muttei Laura halunnut nahda. En olisi halunnut minakaan. Lauran itkiessa alkoi Dr. Jose laulamaan "No women no cryta". Laakari ja hoitaja kaatoivat valehtelematta noin kolme litraa erilaisia puhdistusaineita varpaaseen. Tai siis joka paikkaan, se oli kuin amparista oli kaatanut, lattiat ja roskikset taynna. Sitten Jose paketoi varpaan, jatti meidat odottamaan ja paperitoiden jalkeen olimme vapaat lahtemaan. Emmeka edes maksaneet mitaan...kummallista. Ulkona katsoimme kuin korppikotkat pikkuhiljaa keraantyivat sairaalan katolle yksi kerrallaan. Lopulta niita oli kuusi ja ne karkkyivat innokkaina sisaankaynnin ylapuolella. Tuli aika kuvottava olo. Laura sai antibiootit, sarkylaakkeita eli 400 buranoita eli ostimme Tramalia, joka on jotain tosi vahvaa kipulaaketta, jota ei saa reseptitta Suomessa, mutta Panamassa kylla. Se kai auttoikin lopulta Lauran varpaan kipuihin.

James ja Dom saapuivat Bocasille ja majoittautuivat Heikeen. Me muutimme Mikan kanssa Heiken sisarhostelliin Mundo Taituun, koska halusimme oman huoneen. Illalla hengailimme vaihteeksi parvekkeella Heikessa, kun yhtakkia Laura ja Mika paukkaavat sisaan kakun ja synttarilaulun kanssa. Voi etta mika kakku, siina oli paloja kermakakusta, suklaa ja ananaskakusta ja paalla koristeena ruusukkeinen muffinssi. Huh! Kaikki asukkaat saivat kyllikseen kakkua ja hengailimme taasen pitkaan parvekkeella. Osa jengista alkoi painua baareihin, mutta me kavimme vain ostamassa kanasandwitchin Mikan kanssa puoliksi ja painuttiin omaan huoneeseemme. Joka oli lapimarka.

Ylakerran pojista joku oli kaatanut jotain (toivottavasti vetta) ja se oli valunut lattian lapi suoraan sankyymme. Koko patja oli litimarka. Hieman humalaiset hostellintyontekijat olivat kuitenkin symppiksia, vaihtoivat patjan ja sanoivat, etta yo on ilmainen meille. Jatimme 5 dollaria tippia, koska ei sita vaivaa nyt niin kamalasti ollut.

Paatimme lahtea iltapaivan botskilla ja yobussilla Panama Cityyn, koska olimme saaneet varattua botskin Panamasta Kolumbiaan 24.3. Hyvastelimme uudet ja vanhat ystavamme ja parvekkeen. Bussissa Almirantesta Panama Cityyn oli niin kylma, etta luulin jaatyvani hengilta, kun sitten yhdella pysahdyksella paasimme parin argentiinalaisen kanssa kaivamaan matkalaukkujen sailytystilasta lisavaatetusta. Vaan iskipa klaustrofoobiat paalle, kun joku meni sulkemaan sailytystilan oven ja jaimme lukkojen taa bussin alaosaan. Onneksi onneksi joku pian sen avasi. Vielakin ahdistaa ajatus. Yobussin kuski oli ehka hullu tai ainakin ajoi kuin yksi, silla olimme kaksi tuntia suunniteltua aikaisemmin perilla (eli kello 3.00 eika 5.00)

Mamallena hostelli oli varannut meille botskin ja seuraavan yon majoituksen, mutta yllattaen neljan aikaan aamusta eivat sangyt viela olleet vapautuneet. Istuskelimme aulassa, soimme aamupalaa, nukahdimme sohvalle ja sitten, viiden jalkeen saimmekin jo oman huoneen, koska osa poppoosta lahdi aamubusseilla jonnekkin kauas pois. Nukuimme pitkat patkat, otimme aamun iisisti ja lahdimme vasta iltapaivalla etsimaan kirjakauppaa, jotta saisimme LP South-American. Ei loytynyt. Sitten menimme shoppailemaan! En yleisesti pida shoppailusta, mutta kun pari kuukautta on pitanyt niita samaa kolmea vaatekappaletta niin on ihan mukava ostaa uusia. Loysin paidan ja hamosen, Mika shortsit, mutta Lauran bikinit jai valitettavasti ostamatta, koska tajusimme, etta meidanhan pitaa lahtea kanaalille, jos kerta sen haluamme nahda.

Sanoimme taksikuskille, etta kanaalille kiitos. Eihan me mitaan tiedetty mistaan, mutta onneksi kuski tiesi, vei meidat ensin yhteen paikkaan, jossa ihastelimme ison rahtilaivan kulkua, sitten toiseen, jossa ei ollut aitaa haittaamassa nakopiiria ja sitten viela Las Puntas Americanasiin (?), koska kuski oli hammastynyt ettemme olleet ollut jo siella! Aika magea mesta olikin, iso silta, merilintuja ja natti auringonlasku. Annoimme kuskin paattaa loppusumman ja maksoimme viela hieman ekstraa paalle taidokkaasta oppaana toimimisesta. Illalla kokkailimme, menimme vahingossa myohaan nukkumaan ja sitten olikin lahto Stahlrattelle, joka melkein missattiin, koska heratyskellon torkku ei torkuttanut! Kerron siita botskista taasen myohemmin, voi etta se oli upeaa. Nyt ollaan siis Cartagenassa Kolumbiassa! Hurraa, Etela-Amerikka!