Mighty Bangkok, viimeisen kerran

Kotiin on nyt palattu ja kaikki on kovin tuttua ja turvallista, mutta samalla melko kummallista. Vielä kuitenkin on kirjoitettavaa, sillä matkamme ei toki vielä loppunut ihanan mt. Kinabalun huiputukseen, vaan vielä kerran olisi edessämme mahtava Bangkok!

Kota Kinabalussa kärsimme lihaskivuistamme vielä parisen päivää. Lassi, Joonas, Elias ja JP kävivät tänä aikana myös kiipeilemässä vuorelle, joten me päätimme tuhota aikaa ja käydä katsomassa Sabah international folklore festivaaleja, elikkäs siis kansantanssiesityksiä eripuolilta maailmaa. Oma suosikkini oli Kazakhstan 16 kauniine ja taidokkaine tyttöineen. Venäläiset olivat kovin venäläisiä, latvialaiset tylsiä ja kiinalaiset vain aina juuri niin outoja kuin vain voikin olettaa. Tietenkään meillä ei ollut kyytiä takaisin kotiin ja palloilimme ilmeisen eksyneen oloisina kulttuuritalon ulkopuolella, kunnes iso jeeppi pysäköi viereemme. "Tarvitsettekohan kenties kyytiä?" "Hehheh, no itseasiassa...". Ystävällinen malesialainen perhe sitten kyyditsi meidät takaisin hostellillemme, olimme kovin kiitollisia.

Poijjaat tulivat seuraavana päivänä ja vietimme vielä viimeisen illan yhdessä tutussa BB cafessa. Aamulla taas lentokenttäilemään kohti KL:llää ja sieltä sitten Bangkokiin.

Majoituimme taas Soi 1 guesthouseen, joka osoittautui edelleen hyväksi vaihtoehdoksi. Ensimmäinen ilta meni nukkuessa ja rauhoittuessa, sillä seuraavana päivänä oli edessä kovaa shoppailua!Kävimme läpi Sukhumvit roadin monen monituiset tavaratalot, MBK:stä kuitenkin löysimme suurimman osan etsimästämme, melko halpa ja mukava :) Illalla majoittauduimme hostellimme "terassille" (pöytä ja tuolit tien vieressä). Lissu oli onnistunut edellisiltana jotain sosialisoimaan ja tutustunut osaan hostellimme asukkaista ja nämä sitten liittyivätkin seuraamme kaljoittelemaan. Bangkokin yöhön olivat kaikki lähdössä ja saivat sitten minunkin pääni lopulta käännettyä. Meillä oli loistava porukka: Lindsay kanadasta, Steven skoteista, Wes ausseista, Darren irlannista ja muita mahtavuuksia (paitsi Wesiä ei kyllä voi kutsua mahtavaksi ellei perään liitä jotain negatiiviselta särähtävää termiä).

Nämä uudet ystävämme olivat kovin innokkaina menossa tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja me seurasimme toki perässä. Paikallinen kulttuuri tosin käsitti hieman muuta kuin mitä moni ajattelisi tästä ilmaisusta. Koska mielestäni ihan kaikkea ei tule paljaa niin sanon vain että kävimme katsomassa Pingpong-shown, jossa eksoottiset tanssijat tekivät mitä hurjimpia temppuja...päädyimme siis melko kauas Kota Kinabalun kansantansseista, sen voin sanoa. Tämän jälkeen menimme viettämään normaalia pubikierrosta ja sitten hostellin oleskelutilaan, jossa jaksoimme palloilla aina kuuteen saakka aamulla.

Seuraavana päivänä oli juuri niin dagen efter kuin vain olikin kuvitellut ja nukuimme pitkät pätkät, kunnes oli vielä lähdettävä tekemään ostoksia. Vielä kerran palasimme Khao Sanin kaaokseen ja shoppailimme ah niin saakelin mageita bändi t-paitoja! Tarkoituksemme oli myös mennä keilaamaan, jonne suurin osa uusista ystävistämme olikin jo päätynyt, mutta toisin kävi. Pakotimme Stevenin mukaamme, Wes tuli ihan kutsumattakin ja lähdimme etsimään keilahallia. Okei, Steven oli aivan loisto jätkä, todella hauska, vaikka puoliakaan saanut aluksi puheesta selvää, niin tajuttoman tiukka skottiaksentti kundilla oli. Vaan kyllä siihen pian tottui :) Wes oli raivostuttava, lapsellinen ja erittäin huonolla huumorilla varustettu kolmekymppinen mies, jonka aussiaksentista ei edes halunnut saada selvää. No tässä oli illan ryhmämme. Pääsimme vihdoin tuskaisen matkan jälkeen perille kun vartija kertoi paikan olevan kiinni. Oli siis tehtävä uusi suunnitelma. Menimme käymään erittäin kalliilla kahveilla rooftop-baarissa erään pilvenpiirtäjän 83 kerroksessa. Näkymä öisen Bangkokin ylle oli mykistävän kaunis. Pienenä miinuksena oli taustalla pauhaava kamala metakka, joka lähti kolmesta iiihanasta "laulajattaresta". Palasimme hostelliin, josta löysimme keilaamassa olleet kaverimme ja vietimme taas hauskan yön aulassa hengaillen.

Vaan vielä oli viimoinen päivä, ja helvetin kuuma semmoinen, edessä. Lähdimme Liisan ja Stevenin kanssa ajelemaan vesibusseilla kuvottavan likaisia kanaaleja pitkin ja hyppäsimme rändomilla pois kyydistä ja etsimme aamupalaa. Juu Chester's grill on kammottava. Lähdimme takaisin hostellille tuskailemaan kuumuutta. Olimme aivan kuolleita, hiki valui, ilmastointia ei ollut...tunnit kuluivat hitaasti, mutta vihdoin tuli aika lähteä viimeiselle ehtoolliselle uusien ystäviemme kanssa ja myös mahtavat Johanna ja Helmi, jotka tapasimme Laosin Don Detillä, liittyivät seuraamme. Viimeinen ateria oli valitettavasti aika kauhea, juuri sellaisesta katukeittiöistä mistä olimme kerran kävelleet ohi ja naureskelleet menun sisältävän vatsatautia, montaa laatua hepatiitteja ja muita herkkuja.

Vietimme matkamme viimeiset tunnin ihanien ihmisten kanssa terassillamme istuen ja olutta juoden eikä kotiinpaluu tuntunut enää yhtää niin mukavalta ajatukselta kuin ennen. Vaan lähdettävä se oli.

Lentokenttä, kymmenen tuntia koneessa (oli aika fancy, omat telkkarit ja leffoja ja ruokaa ja vaikka mitä) ja sitten tuskainen odotus Wienin lentokentällä aina aamukuudesta yhteentoista. Ja tietysti juuri tämä lento kotiin on ainut niistä monesta monituisesta joka on myöhässä...kaikesta huolimatta pääsimme vihdoin Helsinkiin, jossa vastassa oli niin äitejä ja siskoja ja kummitätejä.

Oli aurinkoista ja viileää. Helsinki on ihana.


Kansantansseja KK:ssä

Mighty Bangkok

Oli nätti auringonlasku

Bangkok by night

Spaghetti risteys

Wes on juntti!!!

Steven, Ian ja Lindsay

John oli loistava :)

Liisa ja kaamea kanaali

Mount Kinabalun huiputus, jeah!

Olemme jotenkin kai masokistisia. Tai tyhmia. Itsetuhoisia. Tai ehka vaan hieman innokkaita. Vaan valilla se on sen arvoistakin ja tama oli ehdottomasti yksi niista kerroista. (Jalkani tosin huutavat kovia vastalauseita)

Herasimme Kota Kinabalun hostellistamme viiden aikaan aamulla, silla meidan oli maara lahtea busseilemaan kohti Kinabalu Parkin Headquartersia, mutta sattui onnenkantamoinen jos toinenkin. Hostellin olohuoneessa tapasimme hullut hongkongilaiset veljekset, jotka olivat lahdossa myos vuorta valloittamaan ja paatimme jakaa taksin HQ:lle. Hostellilta antoivat hinnaksi 150 ringittia, mutta mehan emme semmoiseen ryostohintaan suostuneet ja toinen honkkari velji nimeltaan Kevin kavi tiedustelemassa hintoja laheiselta taksiasemalta. Saimme kyydin 60 ringetilla, ei paha.

Kahden tunnin mutkittelevan kyydin jalkeen olimme perilla HQ:lla, jossa oli aika kaivaa lompakot esiin ja maksaa itsensa kipeaksi kiipeilyluvista, oppaista ja vakuutuksista ja vaikka mista. Ja kun tama kauhistus oli ohi, ehtikin sitten vilkaista ensi kerran edessa makaavaa vuorta ja kauhistus oli taas ajankohtainen olotila. "Ei helvetti, ei tuu tapahtumaan.." Kaunishan se oli kuin mika, mutta vahan alkoi janistaa.

Lahdimme kohti Timpohon gatea yhdessa Petruksen, ihanan oppaamme kanssa bussilla ja sitten tulikin aloittaa kiipeily. Se alkoi alaspain kavelylla tottapuhuen, mutta pian muuttuikin jo nousuksi. Ja sittenpahan noustiinkin, itse kapuilin seuraavat 4 tuntia ja 15 minuuttia, Liisa tuli pian jaljessa, honkkareiden paastessa majapaikkaamme, Laban Ratalle noin pari tuntia myohemmin. Nama uudet ystavamme olivat siis aivan totaalisen ulalla koko vuoren huiputuksen rankkuudesta tai siihen mahdollisesti tarvittavasta varustuksesta. Kundit olivat viettaneet edellisyon bailaten, nukkuneet 2 tuntia ja ajattelivat, etta mikas siina, yhden vuoren huiputtaminenhan nyt on pala kakkua (pyydan anteeksi tama ilmaisun kayttamista) ja lahtivat kiipeilemaan, ilman hanskoja tai otsalamppuja tai aamupalan nauttimista...Nahtavissahan se oli ettei tasta mitaan hyvaa seurannut. Kevin aloitti hirvealla tahdilla painamaan kehuskellen muskeleillaan, mutta parin kilometrin jalkeen tahti hyytyi ja Kevin jamahti veljensa kintereille. Bernard veli olikin sitten toinen tarina. Jatka kapusi ensimmaiset 400 metria ja oksensi. Taman jalkeen oli valitus loputonta, joten piti itse kiristaa tahtia.

Laban Rata sijaitsee 6 kilometrin trekkauksen paassa, noin 3270 metrin korkeudessa. Me lahdimme kiipeilemaan jostain 1800 metrin korkeudesta. Otimme ihan varmuudeksi vuoristosairaudenestotabuja, mutta kylla silti paata vahan alkoi jomotella aina valilla. Voi tosin johtua mista vain. Olimme varustautuneet myos hyvin ravintopuolta ajatellen, ei nyt vielakaan ihan Viisikko malliin, mutta nuudeleilla (koska ruoka Laban Ratan raflassa on aika kallista), leivalla ja juustolla, seka suklaalla. Kaksi puolen litran vetta riittivat matkalle ylos loistavasti, vaikka niita olisi kylla voinut matkalla tayttaakin (tosin vesipisteissa teksti untreated water sai meidat vanhat vatsatautien uhrit hieman varovaisiksi).

Alku dallailu tuntui ihan kamalalta, outoa kylla, vaan ehkapa oma tahti oli viela hukassa. Kylla se sitten sielta loytyi ja oma loppumatkani meni hymy naamalla (tama ei siis tarkoita sita, ettenko olisi ollut kuolemaisillani koko ajan). Parasta oli kun vastaan tuli alaspain matkaavia japanilaisia ja muita, jotka leveasti hymyillen moikkailivat ylos kipuavia matkalaisia, todella piristavaa!

Viimeiset 500 metria Laban Ratalle olivat tuskaisen tuskaiset. Liisa kertoi, etta hanella tahan osioon meni 45 minuuttia, koska v*tutti vain niin paljon ja kaikki motivaatio oli hukassa. Jep. Mutta perille paasimme ja olimme helpottuneita.

Noin kymmenen minuuttia saapumisen jalkeen, kun liikkumisen tuoma lampo oli haihtunut, tuli aivan jaatavan kylma eika tama kylmyys lahtenyt sitten millaan. Joimme kahvia ja soimme nuudeleitamme, ilmeisesti melko saalittavan nakoisina kun kaikki meille hieman naureskelivat, ja tarisimme kaikki lampimat vaatteet yllamme. Ulkona asteita oli vaivaiset 10. Tiesimme aamusta tulevan kauhean.

Lammin suihku tuntui kovin mukavalta, mutta ei sekaan pitkalle vienyt. Paatimme, etta nukkumaan saa menna vasta klo 20.00 jalkeen, silla silloin menisi huoneemme lammitys paalle (tarkoitus kun oli viela heratakin, ei mitaan hypotermia kuolemia ainakaan ennen huiputtamista). Mutta fakta on etta Laban Ratalla nyt ei vain ole siis yhtaan mitaan tekemista! Olimme kovin tylsistyneita ennen kuin loysimme lautapelit ja pelitoverit! Pelasimme loistavaa kaarme-tikas-pelia ja kimblea yhdessa itavaltalaisen Giorgion ja itavallan italialaisen Thomaksen kanssa. Oli ihan mukavaa, mutta kahdeksan pintaan alkoikin jo vasyttaa niin kovasti, etta nukkumaanhan sita oli mentava.

Nain unta varastelevasta longtail magaque apinasta.

Sitten pitikin jo herata. Kello naytti 1.45. Olimme jaassa ja vasyneita. Nuudeleita popsimme aamupalaksikin, itseani alkoivat ne jo hieman oksettaa, ja sitten lahdimme Petruksen, Liisan ja Kevinin kanssa kulkemaan pitkin pimeaa polkuamme. Bernard-puklaaja jai nukkumaan. Edessa oli noin 3 tunnin kavely, eli 2,7 kilometria kavelya, nousu 3270 metrista aina 4095 metriin. Otsalamppujen valossa lahdimme taistoon, joka tuntui kovin havitylta jo valmiiksi. Itse uskon vakaasti suomalaiseen sisuun, ja jos se ei ollut sisu, joka sai taysin loppuunkulutetun itseni kapuamaan eteenpain, niin sitten se oli tama vakaa uskoni siihen.

Joka tapauksessa, ensimmaiset ehka 1,5 kilometria oli vihlovia portaita ja kivikkoa ja mutaa. Check-point pisteella tajusin unohtaneeni id-korttini LR:lle ja melkein aloin itkea, etta nyt en paasekaan huipulle saakka, mutta ystavallisesti minut kuitenkin paastettiin jatkamaan matkaa. Sitten tulimme koysille! Vaihtelu virkisti, vaikka ei kylla kovin pitkaksi aikaa. Nousimme siis paljasta kalliota pitkin (tassa vaiheessa kasvillisuus on jo taaksejaanytta melkein) koysien ja kasivoimien avulla, tasapainottelimme kallion kapeilla ulokkeilla vain katsellaksemme pitkalle alas jatkuvaa pimeaa pudotusta. Kauhuissani katselin myos Kevinin kompuroimista ja hirveata sahlaysta. Oli puhdas ihme, ettei se jatka pudonnut tai muuten satuttanut itseaan.

Koydet jatkuivat ylos huipulle asti, mutta noin vajaa kilometri ennen huippua pystyi helposti kavelemaan ilman koysiakin. Loysin oman tahtini taas ja kavely tuntui jopa melko mukavalta, menin siis vaan niin hitaasti kuin mahdollista eika enaa tarvinnutkaan pysahdella henkea vetamaan. Kevinin taktiikka oli juosta ja liukastella ja ramahdella ympari kalliota niin nopeasti kuin mahdollista ja sitten jaada hengittelemaan. Valilla uskoin kuoleman jo Kevinia tulleen noutamaan, kun kundi makasi vaaka-asennossa pitkin kylmaa kalliota.

Alkoi jo tulla melko kylma, edes liikkuminen ei pitanyt kroppaa enaa lampimana. Viimeisen 700 metrin kohdalla naureskelin kovaan aaneen etta "That's nothing!" japanilaiselle naiselle, jonka naurahdukset toivat lahinna mieleen sen milta "jos katse voisi tappaa" kuulostaisi.

Viimeisena ponnistuksena oli ylimmalle huipulle nousu, mutta tahan loytyi taas jotain yliluonnollista voimaa tiedosta, etta kohta tama tuska on ohi ja palkinto odottaa perilla. Ja nain olikin. Saavuimme juuri ajoissa nahdaksemme toisella puolella oranssin auringon kajon, toisella puolella pimeyden ja sen sisalla sinkoilevat salamat. Liisan ilmestyminen huipulle vain hetken jalkeeni, oli myos huippuhetki! Olimme suorittaneet matkamme viimeisen koitoksen! Olisin ehka jopa liikutuksesta tirauttanut kyyneleenkin, jos ei olisi ollut niin perkeleen kylma.

Viima huipulla oli uskomaton!En uskaltanut ottaa kahtia hansikkaitani pois kadesta, joten kuvien ottaminen oli hieman hankalaa. En myoskaan saanut syotya suklaatani, jonka olin saastanyt tahan hetkeen. Ei silti, meilla asiat olivat viela melko hyvin, mutta kaksi idioottia englantilaista jatkaa olivat varustautuneet niin surkeasti, etta toivoivat vaan auringon jo nousevan, jotta paasisivat takaisin alas :D He olivat ottaneet Laban Ratasta yhden viltin mukaan ja kietoutuivat siihen, tuskin nakivat maisemia ollenkaan.

Lahdimme ehka puolen tunnin jalkeen takaisin LR:lle, jossa olimme noin klo 8.00 elikka matkaan meni noin 2 tuntia. Teeta, kahvia, leipia ja riisia nautittuamme tuli lahtea takaisin kotiin. Giorgio ja Thomas kavelivat kanssamme ja kommunaalinen tuska tuntui viela ihan hauskalta. Alastulon kuvittelisi ehka olevan jotenkin helppoa, mutta se on aivan taysin vaara oletus. Jalat olivat kuin spagettia, motivaatiota ei ollut tippaakaan jaljella ja toivoin vain, etta olisimme jo perilla. Viimeisena mukavana piristyksena oli tama ylamaki Timpohon gatelle, mutta vihdoin ja viimein sekin oli suoritettu ja vasyneena, mutta itsestani ylpeana istahdin odottamaan loppuja ryhmastamme. Taksi tuli meidat hakemaan HQ:lle, jossa hetken kikkailimme ja pohdimme kotiin paasya.

Thomas ja Giorgio lahtivat matkaan kanssamme ja otimme taksin yhdessa parin aasialaisen kanssa, ja saimme taas melko halvan kyydin kotiovelle. Oli ihana nahda Lassi ja pojat taas, istua alas ja tiedostaa, etta ei tarvitsisi tehda mitaan, yhtikas mitaan.

Samulille piti laittaa terveiset tahan valiin :D olit ajatuksissamme tassakin koitoksessa, tuli niin elavasti Emei mieleen. Ja olikos se nyt niin, etta: paska reissu, mutta tulipahan tehtya ;)

Kavimme syomassa ihanassa, joskin kalliissa italialaisessa ravintolassa superhyvaa pastaa ja leipia ja kaikkea ja sitten menimme kaljalle BB Cafeeseen, hostellimme viereen. Taalla olimme aikasemminkin olleet ja tykkasin paikasta kovasti, olin myos hyvillani silla lempitarjoilijattareni oli toissa. Tama neiti aina jaksoi aikaisemmin moikkailla ja hymyilla eika mikaan ollut toisin nytkaan. Vaan kappas kehvelia. Tyton kollega tuli yhtakkia kesken illan tuomaan minulle servettiin kirjoitetun viestin, jossa oli jotain kaunis-kehuja ja tarjoilijattaren puhelinnumero. Hah, voi etta nauroin. Olipas kovin suloista. Neiti ei taman jalkeen uskaltanut tulla lahellekaan poytaamme, mutta seuraavana paivana (eli tanaan) kovasti taas vilkutteli hieman ujosti ravintolan toiselta puolelta. Kovin on eriskummallista tama elo taalla.

Tanaan on jalat olleet niin kipeat ettei koskaan. Jo ajatuskin portaiden laskeutumisesta sattuu. Kavimme siis elokuvissa katsomassa The Invasion:in, joka oli meista aika hyva. Ja tietty Daniel Craig nyt vaan on niin ihana.

En tieda paasenko enaa ylos tasta koneen edesta, silla hetkenkin istumisen jalkeen on liikkuminen melkein mahdotonta. Laitan kuvia huomenna, jos paasen sangysta ylos.

(Kohta tullaan kotiin!! 11.9.!)


Kevin, Bernard, mina ja Lisbe, seka uljas mt. Kinabalu

Kevin ja pilvimetsa

Liisani otti tauon

Kasvillisuus alkoi jo paikoitellen vahentya

Satumetsan kaikki elementit paikoillaan

Vihdoin Laban Ratalla

Lissu leikki Dr. Zoidbergia

Kaverikuvaaaa

Ei salee oo pokkaa kiiveta ylos silmatkii! -Eiko?

Pilvet nayttaa lumelta

Pilvivaippa

Natit varit!

Naita riittaa :D

Tytot oli jaassa, mutta myos aika korkeissa fiiliksissa

Aurinko alkoi valaista ja alas pain kavi matka (ihmiset nayttaa niin mineilta)

Pilvet ja vuoret on mun lemppareita!

Alhaalla aukeaa eteemme vihrea laakso

Koysipelleilya

Kota Kinabalu ja Brunei

Kota Kinabalulla kerkesimme porrailla parisen paivaa ennen kuin tuli lahto kohti Bruneita, joissa tapaisimme vihdoin ystavamme Lassin ja kolme muuta kaveria! Tottahan se on, etta viidakkoilun jalkeen tuntui kaupunki kovin tylsalta ja mitaansanomattomalta, mutta viihdytimme itseamme kuten kunnon leidit konsanaan!Kavimme shoppailemassa (okei kasineita, dvd:n ja laivaliput :) ), syomassa hyvaa ruokaa ja sitten leffassa yhdessa Billin ja Sarahin kanssa. Valitsimme yhteismielin kiinalaisen rakkauselokuvan nimeltaan Secret. Oli ehka oudoin patka ikina. Jotain aikahyppelya ja pianonsoittoa ja huonoja nayttelijoita, mutta kovin viehattava se oli :D

Sitten koitti aamu 30.8. ja me lahdimme painamaan laivaterminaaliin. Hyppasimme mukavaan paattiin, jossa tosin taas aivan jaatava ilmastointi, ja veneilimme kolmisen tuntia Pulau Labuan-nimiselle verovapaalle saarelle. Koska Brunei on kummallinen maa, eli hyvin tiukka muslimimaa toisin sanoen, ei siella myyda alkoholia lainkaan ja koska olimme kuitenkin tapaamassa ilomielisia Suomipoikia, niin ostimme omat juomamme mukaan. 12 tolkkia kaljaa sai vieda ja jotain likooreja. Me pitaydyimme ensimmaisessa. Hilpsimme juominemme tulliin, jossa piti hoitaa muodollisuudet naiden virvokkeidemme takia ja sitten jatkoimme matkaa. Saavuimme noin parin tunnin ajelun jalkeen Muaraan, josta otimme bussin Bandarseri Begawaniin eli Brunein paakaupunkiin.

Bussimatka oli hauska, Bruneissa jengi pykaa ihan uskomattomia okyhienoja pytinkeja, joiden vieressa sitten saattaakin olla sellaisia peltihokkeleita. Nama vaaleanpunaiset ja pastellinsiniset prinsessatalot olivat kylla kummallista katseltavaa. Outo maa.

Bussiasemalta lahdimme kavelemaan kohti halvinta mahdollista majoitusta eli Youth Hostellia. Outo mesta. Vanhan koulurakennuksen nakoinen talo sijaitsi hienomman nuorisokeskuksen vieressa, jossa oli uima-allas ja kaikki, meidan majoituksemme oli melko vaatimaton. Suihkuista ja vessoista toimi vain yhdet kappaleet, kaikkialla oli todella aavemainen tunnelma ja me jo suunnittelimmekin hienon kauhuelokuvan kohtauksia. Sitten alkoikin pelottaa. Ovessamme olevat saannot olivat kylla myos kuin jostain muusta maailmasta..."hostelli ei ole velvollinen havinneista tavaroista eika mahdollisista tapahtuvista vahingoista" (ihmisvahingoista?)

Poikien koneen piti laskeutua Bandarseri Begawaniin=BSB:hen=backstreetboysseihin=bakkareihin siina puoli kuuden maissa illalla, mutta kuinkas ollakaan, oli tama lento kovin myohassa ja pojat saapuivatkin vasta kymmenisen maissa. Olimme varustautuneet erittain tyylikkaasti tahan jalleennakemiseen, mutta viivytyksen takia kavi vahan hassusti. Olimme ostaneet kukkaruukun (ei ollut ampareita) ja jaita jotta kaljat saisi kylmaan, seka sipseja ja muuta naposteltavaa, mutta jaat olivat sulaneet poikien saapuessa, ja sipsitkin soimme jo valmiiksi. Myos osa kaljoista oli tuhottu.

Vihdoin ja viimein paasivat uupuneet matkalaiset perille ja kaikesta epaonnesta huolimatta, oli kovin riemukasta nahda taas!!!Istuimme iltaa terassilla musiikkia kuunnellen ja ilolienta nauttien. Eras hyvin vihlova itserakas hongkongilainen nuorimies tosin torkeasti liittyi seuraamme ja joi kaljamme ja oli vaan niin allottavan arsyttava, etta vielakin oikein inhottaa ajatuskin siita urposta. Huoh.

Seuraavana paivana herasimme joskus neljan maissa iltapaivalla :D kavimme syomassa ja itse menin takaisin nukkumaan. Nukuin koko paivan. Muut kavivat katselemassa jotain nahtavyyksia, joista en tieda mitaan. Yhden ison moskeijan nain ja sen verran kaupunkia, etta aika turhalta paikalta naytti, ihmisetkin oli aika hassuja. No tulipahan kaytya. Outo maa. Seuraavana aamuna oli lahto takaisin KK:hon ja samat lauttailut ja kaikki uudestaan ja sitten takaisin tuttuun ja turvalliseen Summer Lodgeen.

Huomenna lahdemme Liisan kanssa huiputtamaan mt. Kinabalua!Pitakaa peukkuja :)


Brunei

Hehheh

Poikia odottelimme

JP ja vihlovaakin vihlovampi honkkari

Joonas ja Lassi

Pulau Labuanin museon runo, jota Lonely Planet kuvaili nain: Truly terrible poem :D

JP ja Lisbertti

Lassi, Elias ja Joonas ja Mee goreng tai mamak tai joku

takapenkin <3

Lassi on pelottava friikki

Nyt sita saa

On kaksi uutta tekstia ja kuvia vaikka muille jakaa niissa teksteissa, joissa ei viela kuvia ollut. Enjoy.

Enter Sabah - Uncle Tanin Villielainsafari

Meilla oli tasan puolipaivaa aikaa palautua viidakkoreissuilusta, kunnes tuli taas lahtea tutustumaan taman maailmankolkan ihmeisiin. Talla kertaa paaosassa olivat elaimet ja lahdimme Sarawakista Sabahin puolelle niita katsomaan!

Otimme aamukahdeksan lennon Mirista Kota Kinabalulle ja jalkimmaisesta pohjoiseen Sandakaniin. Jo lentokoneessa tuli semmonen olo, etta onpa kiva taas menna metsaan!Ja oli kiva jattaa Miri taakse. Jostain kumman syysta minulle jai siita melko huono fiilis. Tieda hanta miksi.

Saavuimme Sandakaniin loputtomien lentokenttarutiinien jalkeen ja otimme taksin Uncle Tanille. Lounasta oli tarjolla ja paikka olikin taynna sita nauttivia viidakkoon kaipaavia lankkareita. Meidan ryhmassamme oli yhdeksantoista ihmista, joista kaikki muut pariskuntia, niin nuoria, kuin vanhoja, paitsi me ja kolme muuta tyttoa. Borneo on vahan tallainen pariskuntakohde. Yksi ihana pari oli Unkarista ja toinen mukava oli nuoripari briteista, heidat olimme tavanneet jo Kuchingissa.

Lahdimme matkaan 14.30 ensin autoilla, noin puolitoista tuntia huristeltiin, ja sitten saavuttiin Kinabatangan-joelle, jonne retkemme sijoittui. Ajoimme veneilla leiripaikalle ja jo talla matkalla nakyi enemman elaimia, kuin koko Sarawakin reissun aikana yhteensa!Naimme niin kuningaskalastajia, kuin krokotiileja, seka mahtavia sarvinokkalintuja!

Kavelimme hetken majapaikallemme, joka oli aika mainio mesta: monia noin viiden hengen huoneita, joissa avoimet ritilaovet, joten ulos (ja sisaan niin ikaan) nakyi koko ajan. Hyttysverkot tarjottiin myos, mika oli mukavaa, ainakin yosafarin elukat nahtyamme :D

Yleistilat olivat myos mukavat, avoin terassi, jossa syotiin ja sitten hengailtiin aina vapaa-ajalla. Istukelimmekin saavuttuamme tassa, kahvia juoden ja kekseja nauttien, kun yhtakkia katosta tipahti gekko poydallemme. Kaikki, niin gekko kuin me, jamahtivat hetkeksi ja sitten lisko juoksikin jo poytaliinaa pitkin reidelleni. Siina se hetken pohdiskeli ja hyppasi olkapaalleni, josta se jatkoi taas matkaa vihreammille metsastysmaille (ei siis kuitenkaan heittanyt lusikkaa nurkkaan, eika potkaissut tyhjaa, vaan oikeasti meni metsastelemaan otokoita). Toinen gekko tipahti melkein Liisan teehen ja eikohan tamakin loytanyt tiensa jalalleni. Kiva kun oli oma hyttysenmetsastaja, harmi ettei pitempaan viihtynyt. Ruokailusta jannittavampaa tekivat myos aina apinat, jotka royhkeasti tulivat varastelemaan esilla olevia aterioita.

Loistavan illallisen jalkeen lahdimme yolliselle jokisafarille!Ajelimme siis pilkkopimeassa veneillamme jokea pitkin ja oppaamme etsi supertaskulampulla puista ja vedesta loytyvia otuksia. Uskomattoman taitava han olikin!Naimme pollon, krokoja taas, ison monitor lizzardin (= monitoriliskon, nain vapaasti suomennettuna), kuningaskalastajan noin metrin paasta!! ja apinoita, niin longtail macagueja, kuin nasalis larvatuksia eli nena-apinoita :) Olin kylla niin poikki edellisyon tietokoneella valvomisesta, etta aloin simahdella veneeseen ja nukkumaan se olikin suoraan mentava. Ja muuten peseytymisesta sen verran, kaikki vesi mita tarjolla oli, oli suoraan siita samaisesta mutajoesta mita pitkin veneillamme porrailemme. Tuli superfresh-olo aina kun kavi pesulla.

Aamulla tulivat oppaamme kuuden pintaan MOOORNING:ia huutelemaan ja olihan sita taas noustava, vaikka unia olisi elainten sijaan mielummin tuijotellutkin. Kahvit naamaan ja veneeseen. Nukuin about koko botskimatkan, mutta kylla sita taas niita samoja apinoita ja krokkareita ja haikaroita aina valilla kerkesi tuijottelemaan. Taman jalkeen oli aamupala ja puolituntia vapaa-aikaa (nokoset) ja sitten kymmenelta lahdettiin trekkailemaan lahimaastoon ihanan Gaff-nimisen oppaamme kanssa. Kaveltiin ympariinsa, tutkiskeltiin tuhatjalkaisia, etsittiin skorppiooneja, opittiin kasveista, loydettiin lepakkoja isojen kasvinlehtien sisalta ja sitten taas!Pokemonihan sielta hyppi vastaan, pienen pieni hohkaavan valkoinen nukkapallero, joka oli kuulemma cotton bug :D Tosi huvittava pomppiva peukalonpaan kokoinen otokka kiipeili eraan neidin housuissa hetken, kunnes paatti lahtea eteenpain!Tama kaveri ei kylla sopinut kuvaan ollenkaan, se erottui niin totaalisesti kaikesta siita ruskeasta ja vihreasta maastosta. Kun sita lahemmin tarkasteli, naytti se ihan rasymaton palaselta!

Takaisin tullessamme kuulimme mahdollisuudesta nahda villeja pygmielefantteja!!!Eras oppaistamme oli lahdossa niita etsimaan ja lupasi soittaa, jos niita paikalle ilmestyisi. Siksi aikaa menimme ottamaan taas nokoset. Valilla Viiden pintaan iltapaivalla tulikin soitto ja lahdimme juoksujalkaa veneille. Ajoimme paikalle, mutta voih!Liian myohaan!Elefantit olivat jo kadonneet takaisin metsan uumeniin :( Tama meidat paikalle kutsunut opas, Lan, oli niin surullinen ja vihainen, ettemme ehtineet nahda norsuja, etta paatti yrittaa viela aamulla uudestaan.

Illalla meilla oli taas yllattaen illallinen, jonka jalkeen lahdimme yotrekkailemaan!Naimme pikkuisia puusammakoita, ja paaaaljon pienia hamahakkeja. Kun oppi katsomaan fikkarillaan oikein, naki, kuinka maa loisti sinisenaan hamahakkien valaistuista silmista!Inhottava ajatus, mutta kaunis naky. Jotain kivaa niissa spaidereissakin sitten kai on. Seuraavaksi loysimme ison mustan skorppioonin!Rohkea mimmi kun olen (jooh!) niin pidin skorpparia kadessa, isojen miesten kavahtaessa ajatustakin. Kylla nekin sitten uskalti. Lissukin oli urhea mimmi! Sittenpa naimme Borneon Blue tarantulan, joka on siis melko uusi laji, loydettiin vasta vuosi sitten! Semmonen nappara kammenen kokoinen yksilo. Viimeisena ja odotetuimpana naimme sivettikissan!Elikkas kauniin villikissan, joka tosin oli niin kovin ujo, etta lahti hilppasenvilkkaan karkuun. Ei haitannut, olin niin innoissani, etta nain edes vilauksen :)

Illalla nautimme virvokkeita yhdessa oppaidemme kanssa. Kaikki osasivat yllattaen sanan Kippis! ja se sopi sitten ihan mihin keskustelutilanteeseen tahansa. Meidan norsunetsijamme Lan vain oli hieman liian hiprakassa jossain vaiheessa ja onnistui ymmartamaan Liisan ihan vaarin, eika suostunut enaa oikein ymmartamaankaan. Liisa siis kutsui nena-apinaa rumaksi ja Lan luuli, etta Liisa tarkoitti Lania :D Eipa puhunut Lissulle viela aamullakaan. Raivostuttava jatka.

Aamulla herasimme klo kuuden sijaan viidelta ja lahdimme norsujahtiin!Ajoimme ja ajoimme, mutta eipa nakynyt norsuja. Sen sijaan alkoi sataa ja oli kylma ja vasytti ja kolmen tunnin veneilyn jalkeen myos hieman ketutti. Mutta sitten sai kahvia ja hyvaa aamupalaa ja aurinkokin alkoi paistaa ja kaikki oli taas kivasti, vaikkeivat elefantit esittaytyneetkaan. Katselimme hetken oppaidemme Shaolin soccerin (vahan niinkuin lentopalloa, mutta jaloilla) peluuta ja puhuimme italiaa italialaisen pikkupojan kanssa :D Tama italianpuhumisemme kasitti lahinna seuraavaa: "Esto bene" "Attenzione" "Quattro staggione" "Tutti" "Si!" yms yhta lahjakasta :)
Oli ryhmakuvan ja hyvastien aika ja sitten lahdimme paluumatkalle Sandakaniin.

Viela samaisena paivana lahdimme Kota Kinabalulle taman mukavan englantilaisen nuorenparin, Billin ja Sarahin kanssa ja loysimme aivan loistavan hostellin, josta siis tallakin hetkella kirjoittelen :) Ilmainen netti, aamupala, kunnolliset siistit huoneet, mukavat yhteistilat, siis ihan tosi hyva :D 28 ringettia yo, eli aika tyyris, mutta ehdottomasti loistokas!Meinasin unohtaa kirjoittaa sen nimen heh eli Summer Lodge! Nyt olen istunut tassa koneella ehka noin koko paivan eli moikka moi!


Hehheh

Longtail macagues!

Kuningaskalastaja!Lintujen korkeinta kastia.

Lissu diggaa tuhatjalkasia

Rasymattomon.

Heaven on earth.

Skorppari

Opas naytti vahan kauhistuneelta :D ei se oikeesti ollu

"Oma pikku skorppioonini, mina halaisin sita, ja rutistaisin sita ja hellisin sita ja..."

Sammakkkkooo!

Shaolin socceri

Hengailuhoodit

"No niin, ajatelkaas nyt sita luokan kivointa poikaa, juu, hymya huuleen!!"

vas: Loistava Gaff, joku ramppari ja arsyttava Tony