Summer 2007 included TransMongolia and SE Asia. Spring 2009 Central-America as well as Colombia and Venezuela. 2010 University exchange in Indonesia and visits to nearby areas. 2014 trip was to South America and 2016-2017 was spent honeymooning in Asia. Latest trips are told in English, the ones before are written in Finnish.
Monday, February 23, 2009
Kuvia!
Heips, laitoin kuvia Barton's Creekista ja Tikalista! Kirjoittelin osan Utilalta, mutta julkaisen sen sitten kun saan kaiken skrivailtua. Taalla ollaan vielakin, katsotaan paastaanko ikina pois :)
Sukellusta Utilalla vol. 1
Allekirjoittanut on nyt Advanced Open Water diver (tai kortissa lukee kylla Advanced Adventurer :D) ja matkakumppanini valmistuivat myos Open Water divereiksi :D hurraa! Sukeltaminen on koukuttavaa.
Kaikki alkoi siita, etta tullessamme saarelle, oli lauttaa vastassa noin kaksikymmenta eri sukelluslafkojen tyontekijaa. He yrittivat tietysti saada hamillaan olevat uudet tulokkaat omaan firmaansa ja mekin tietamatta mistaan mitaan lahdimme eraan saksalaisen mimmin mukaan. Tjuuh, jouduimme sitten superfancyyn Mango Inniin, jossa oli uima-altaat ja kalliit ravintolat ja kaikki. Mutta vain 3 dollaria maksoi ensimmainen yo, joten paatimme jaada ja katsella uutta majoituspaikkaa myohemmin. Divemaster Rob vei meidat kaupunkikierrokselle (toisin sanoen kavelimme tasan kahta tieta pitkin, paljoa enempaa keskusta ei sisallaan pida) ja dive shoppiin juomaan kaljat ja juttelemaan sukelluksesta. Ongelma oli vaan siina, etta Laura ja Mika olivat melko haluttomia lahtemaan sukeltamaan ja mina taas olin kovin innoissani, joten paatimme viela miettia asiaa. Iltaa vietimme ensin syoden maukasta pizzaa ja salaattia ja muuta ja jatkaen Treetanic-nimiseen baariin, joka oli siis puuhun nostettu laiva :D se oli mahtavasti koristeltu mesta, mutta jamahdimme juttelemaan jenkkiarmeijan sotilaiden kanssa...se oli kokemus kylla, huh.
Seuraavana paivana olimme menossa Lauran kanssa nettiin Mikan jaadessa uima-altaalle, kun kappas! Siellahan se Johanna taas vilkutteli tien toiselta puolelta :D Johanna ja Silja olivat menossa jo tekemaan kurssejaan, Silja OW:ta ja Johanna AOW:ta Utila Water Sports diveshopissa. Menimme heti tapaamaan Johannan kurssin vetajaa Martinia, koska halusin mukaan kurssille ja tama sopi loistavasti. Myos Lauran paa oli kaannetty ja tama halusi Siljan kanssa samalle kurssille...enaa tuli kysya Mikalta, joka ei sitten eparoinyt hetkeakaan. Paatimme jaada Mango Inniin viela yhdeksi yoksi, koska check-out oli meilta jo mennyt ohi suun, eika diveshopin hostellissa, jossa Silja ja Johanna yopyivat, ollut tilaa. Laura ja Mika paasivat heti katselemaan SSI:n videoita ja lukemaan kirjan oppeja, illaksi jai viela laksyja tehtavaksi. Minulla ja Johannalla oli ensin muistin virkistamiseksi lyhyt kertauskurssi, johon teimme parit tehtavat, mutta ei mitaan sen hankalampaa.
Aamulla oli sitten ensimmainen "sukellus" eli meidan AOW-kurssimme (mina, Johanna ja kanadalainen Johanna) ja Mikan, Lauran ja Siljan OW-kurssi hyppasimme matalaan veteen harjoittelemaan skillsseja, eli esimerkiksi maskin pois ottamista veden alla ja sen tyhjentamista, regulaattorin vaihtamista kaverin kanssa ja muita juttuja. Ne muistuivat minulle aika hyvin mieleen eika ongelmia ollut. Siljalla ja Lauralla oli hieman totuttelemista hengittamiseen veden alla ja muuhun, joten he paasivat omaan kahden hengen ryhmaansa. Mika oli luonnonlahjakkuus (lieko perinyt isaltaan sukellustaitoja :)?) ja paasi heti syvempaan veteen.
Iltapaivalla lahdimme kahden Johannan ja Martjinin kanssa Fun Diveille, silla aloittaisimme kurssimme vasta seuraavana paivana (jostain syysta jota en muista). Jokaiseen kurssiin kuuluu siis ilmaiseksi nelja Fun Divea, AOW-kurssiin kuuluu kaksi ilmaista yota hostellissa ja OW:hen kolme, hintaa kursseilla oli noin 225 usd, eli ihan hyva diili siis. Ensimmainen sukellus meni hieman muistellessa ja keskittyessa enemman itse sukellukseen kuin kaikkeen nahtavaan, mutta naimme muun muassa spotted moray eelin eli tapla murenan ja hienon varisia kaloja vaikka kuinka, myos korallimuodostumat olivat mahtavia! Toinen sukellus oli myos hauska, vaikkei mitaan niin kummallisen erikoista nakynytkaan. Oli ihanaa taas olla sukeltamassa! Olimme kaikki samassa botskissa, Mika teki ryhmansa kanssa OW:n sukelluksia, Laura ja Silja harjoittelivat snorklaamalla ensin.
Seuravana aamuna lahdimme jo seitseman maissa liikkeelle ja ensimmainen sukellus oli puoli ysin pintaan. Tama sukellus oli jo osa kurssiamme ja tarkoituksena oli tunnistaa kaloja (Naturalist oli kurssin sukelluksen nimi) tai ainakin myohemmin kirjasta katsella mita nahtiin. Ja paljon naimmekin, harmi vaan, etta kaikki nama englanninkieliset nimet eivat varmasti paljon teille kerro enka usko, etta niita kovasti on suomennettukaan (jos sekaan auttaisi). Laitan nyt osan tahan niille joita kiinnostaa :) :
*Papukaijakaloja oli ainakin paljon (isoja ja varikkaita)(http://en.wikipedia.org/wiki/Parrot_fish)
*pitka ja kapea trumpet fish (http://en.wikipedia.org/wiki/Trumpetfish), *Squirrelfisheja myos, niilla on isot mustat silmat ja ne nayttavat todella syvanmeren kaloilta :) (http://images.google.com/images?hl=en&client=firefox-a&rls=org.mozilla:en-US:official&hs=6Oz&ei=d9qiSYP6A8Sb-Aa8pPm2Dg&resnum=0&q=squirrelfish&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi)
*Fairy Basset/Basslet, pieni ja varikas (http://en.wikipedia.org/wiki/Grammatidae)
*Hassun muotoinen Cowfish, jolla oli pienet sarvet (http://en.wikipedia.org/wiki/Cowfish)
*Butterflyfish, kelta-musta-raidallisia erilaisine valesilmineen ja muineen (http://en.wikipedia.org/wiki/Butterflyfish)
Tuossa nyt vahan niista mita nahtiin, linkit tuossa perassa, jos kuvia jaksaa katsoa naista kavereista.
Toisella sukelluksella harjoittelimme tasapainon hallitsemista vedessa hengityksen avulla! Tata osaa kurssista kutsuttiin Big Performance Buoyancyksi. Ensin teimme perusharjoituksia, istuimme lootusasennossa pari metria pohjan ylapuolella ja hengityksen avulla pidimme itsemme tasassa. Sitten menimme pystysuoraan, paa alaspain kohti pohjaa hengittamalla ulos ja takaisin ylos hengittamalla sisaan. Sukeltelimme myos renkaiden lapi ja sitten tuli paras osuus! Otimme rapylat pois, hautasimme ne hiekkaan ja aloimme heittaa voltteja ja pelaamaan frisbeeta! Toki tassa tuoksinnassa innostuin niin, etta regu meni hieman vinoon ja vetaisin hapen sijaan vetta keuhkoihini. Pienehko paniikki iski kun tuntui ettei regusta tullut happea ollenkaan, mutta kun tiesi, etta ilmaa oikeasti tulee ja etta sita vaan itse hyperventiloi, pystyi pikkuhiljaa rauhoittumaan.
Muutimme ihanaan hostelliimme, jossa Johanna ja Siljakin siis bunkkasivat. Terassi riippumattoineen, nakymat merelle, oma laituri, josta paasi uimaan ja oma iso keittio! Kokkailimme ensimmaisena iltana peruspastat ja valkosipulileipia. Menimme myos ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas sukelluksen aika! Lahdimme Johannien kanssa deep divelle eli aina 30 metriin saakka. Se oli jannaa se, alhaalla nakyi vain syvan sinista vetta, eika ollenkaan sita totuttua korallia tai muuta. Lahdimme alas pain hitaasti tasaten koko ajan painetta korvissa. Tama onnistui onneksi kaikilta todella hyvin ja paasimme nopeasti pohjalle, jossa meita odotti mahtava uponnut (tai oikeastaan tahallaan upotettu, sukeltajia varten) cargolaiva, noin 30m pitka. Ensin leikimme hieman kanamunan keltuaisilla veden alla, ne kun pysyvat kiinteina palloina paineen takia ja tutkiskelimme varien haviamista vedessa taskulampulla ja varipaletilla. Sitten teimme nitrogen narcosis testin, eli katsottiin aiheuttiko typpi meissa mitaan humalankaltaisia oireita. Kanadalaisella Johannalla oli vahan motoriikka hidastunut, muuten ei mitaan. Taman jalkeen lahdimme kiertamaan levan ja muiden vesikasvistojen peittamaa laivaa. Sisaan emme tietenkaan saaneet menna, siihen tarvitsee oman koulutuksensa, mutta mahtavalta se kylla naytti ulkoakin pain. Kalat porrailivat vieressa ja kajuutta oli hieno omassa karussa ylvaisyydessaan.
Seuraava sukellus oli navigointia, porrailimme kompassin kanssa pohjalla ja lopuksi meidan piti vieda Martin ohjaajamme takaisin veneelle vain muistamalla luonnonmuodostumia tai muuta. Se oli aika helppoa, koska koralliseinamasta veneen alla ei voinut erehtya.
Paivalla nukuimme hieman paikkareita ja jannitimme night diveamme!!! Lahdimme noin 17.45 veneella Moonhole nimiseen sukelluskohteeseen ja laskeuduimme veteen viela ennen auringonlaskua. Taskulamput kadessamme lahdimme sukeltamaan koko ajan hamartyvaan veteen. Loydettiin heti kolmisen hummeria koloistaan, hervottoman kokoisia kavereita! Ne kimmelsivat hienosti taskulampun valossa kuin rubiinit. Yhtakkia sita vaan huomasi kuinka pimeys oli ymparoinyt meidat, eika nahnytkaan muuta kuin oman ja muiden valokeilat. Myos paljon saalistavia squirrelfisheja ja rapuja ja muuta oli nahtavissa, mutta sitten sukeltaessamme aavan hiekkakentan poikki bongasin mustekalan! Nappasin Martinia rapyloista kiinni ja keraannyimme kaikki parin metrin korkeudelle ympyran muotoon tuijottelemaan hassua lonkero-otusta. Viisi taskulampun valoa osoitti tata pienta hermostunutta raukkaa, jonka lonkerot liikkuivat nopeasti kaikkiin eri suuntiin ja joka vaihtoi variaan aina tullessaan hiekalta pienen kiven kohdalle. Se oli hieno elain kylla. Jatimme sen pian rauhaan.
Oli kylla parhaat sukellukset ikina, syvyys sukellus haaksirikolle ja upea yosukellus, ja viela samana paivana!
Kirjoittelen myohemmin lisaa loppupaivista, silla sukelsimme viela naidenkin jalkeen noin neljat sukellukset, saimme kivoja kavereita ja vaihdoimme hieman lokaatiota. Pyysin Mikaa ja Lauraa kirjoittamaan myos omista kokemuksistaan tanne, koska en osaa itse kertoa niista, ne ilmestyvat sitten myohemmin.
Mango innin pool
Tottelevaiset opetuslapset
Kamat kasaan
Laura snorkkeleineen
El Salvador, Kanada ja Argentiina meidan keittiossa
Ihana hammokki ja ihana Mika
Auringonlaskuinen piknikkimme
Ihan mukiinmenevat nakymat parvekkeelta
Mika meinaa sukeltaa
Hehheh huipputiimi, Jonathan takana
Vesipeto
Whitehouse hostlamme
Johanna, mina, Laura ja Mikse
Kaikki alkoi siita, etta tullessamme saarelle, oli lauttaa vastassa noin kaksikymmenta eri sukelluslafkojen tyontekijaa. He yrittivat tietysti saada hamillaan olevat uudet tulokkaat omaan firmaansa ja mekin tietamatta mistaan mitaan lahdimme eraan saksalaisen mimmin mukaan. Tjuuh, jouduimme sitten superfancyyn Mango Inniin, jossa oli uima-altaat ja kalliit ravintolat ja kaikki. Mutta vain 3 dollaria maksoi ensimmainen yo, joten paatimme jaada ja katsella uutta majoituspaikkaa myohemmin. Divemaster Rob vei meidat kaupunkikierrokselle (toisin sanoen kavelimme tasan kahta tieta pitkin, paljoa enempaa keskusta ei sisallaan pida) ja dive shoppiin juomaan kaljat ja juttelemaan sukelluksesta. Ongelma oli vaan siina, etta Laura ja Mika olivat melko haluttomia lahtemaan sukeltamaan ja mina taas olin kovin innoissani, joten paatimme viela miettia asiaa. Iltaa vietimme ensin syoden maukasta pizzaa ja salaattia ja muuta ja jatkaen Treetanic-nimiseen baariin, joka oli siis puuhun nostettu laiva :D se oli mahtavasti koristeltu mesta, mutta jamahdimme juttelemaan jenkkiarmeijan sotilaiden kanssa...se oli kokemus kylla, huh.
Seuraavana paivana olimme menossa Lauran kanssa nettiin Mikan jaadessa uima-altaalle, kun kappas! Siellahan se Johanna taas vilkutteli tien toiselta puolelta :D Johanna ja Silja olivat menossa jo tekemaan kurssejaan, Silja OW:ta ja Johanna AOW:ta Utila Water Sports diveshopissa. Menimme heti tapaamaan Johannan kurssin vetajaa Martinia, koska halusin mukaan kurssille ja tama sopi loistavasti. Myos Lauran paa oli kaannetty ja tama halusi Siljan kanssa samalle kurssille...enaa tuli kysya Mikalta, joka ei sitten eparoinyt hetkeakaan. Paatimme jaada Mango Inniin viela yhdeksi yoksi, koska check-out oli meilta jo mennyt ohi suun, eika diveshopin hostellissa, jossa Silja ja Johanna yopyivat, ollut tilaa. Laura ja Mika paasivat heti katselemaan SSI:n videoita ja lukemaan kirjan oppeja, illaksi jai viela laksyja tehtavaksi. Minulla ja Johannalla oli ensin muistin virkistamiseksi lyhyt kertauskurssi, johon teimme parit tehtavat, mutta ei mitaan sen hankalampaa.
Aamulla oli sitten ensimmainen "sukellus" eli meidan AOW-kurssimme (mina, Johanna ja kanadalainen Johanna) ja Mikan, Lauran ja Siljan OW-kurssi hyppasimme matalaan veteen harjoittelemaan skillsseja, eli esimerkiksi maskin pois ottamista veden alla ja sen tyhjentamista, regulaattorin vaihtamista kaverin kanssa ja muita juttuja. Ne muistuivat minulle aika hyvin mieleen eika ongelmia ollut. Siljalla ja Lauralla oli hieman totuttelemista hengittamiseen veden alla ja muuhun, joten he paasivat omaan kahden hengen ryhmaansa. Mika oli luonnonlahjakkuus (lieko perinyt isaltaan sukellustaitoja :)?) ja paasi heti syvempaan veteen.
Iltapaivalla lahdimme kahden Johannan ja Martjinin kanssa Fun Diveille, silla aloittaisimme kurssimme vasta seuraavana paivana (jostain syysta jota en muista). Jokaiseen kurssiin kuuluu siis ilmaiseksi nelja Fun Divea, AOW-kurssiin kuuluu kaksi ilmaista yota hostellissa ja OW:hen kolme, hintaa kursseilla oli noin 225 usd, eli ihan hyva diili siis. Ensimmainen sukellus meni hieman muistellessa ja keskittyessa enemman itse sukellukseen kuin kaikkeen nahtavaan, mutta naimme muun muassa spotted moray eelin eli tapla murenan ja hienon varisia kaloja vaikka kuinka, myos korallimuodostumat olivat mahtavia! Toinen sukellus oli myos hauska, vaikkei mitaan niin kummallisen erikoista nakynytkaan. Oli ihanaa taas olla sukeltamassa! Olimme kaikki samassa botskissa, Mika teki ryhmansa kanssa OW:n sukelluksia, Laura ja Silja harjoittelivat snorklaamalla ensin.
Seuravana aamuna lahdimme jo seitseman maissa liikkeelle ja ensimmainen sukellus oli puoli ysin pintaan. Tama sukellus oli jo osa kurssiamme ja tarkoituksena oli tunnistaa kaloja (Naturalist oli kurssin sukelluksen nimi) tai ainakin myohemmin kirjasta katsella mita nahtiin. Ja paljon naimmekin, harmi vaan, etta kaikki nama englanninkieliset nimet eivat varmasti paljon teille kerro enka usko, etta niita kovasti on suomennettukaan (jos sekaan auttaisi). Laitan nyt osan tahan niille joita kiinnostaa :) :
*Papukaijakaloja oli ainakin paljon (isoja ja varikkaita)(http://en.wikipedia.org/wiki/Parrot_fish)
*pitka ja kapea trumpet fish (http://en.wikipedia.org/wiki/Trumpetfish), *Squirrelfisheja myos, niilla on isot mustat silmat ja ne nayttavat todella syvanmeren kaloilta :) (http://images.google.com/images?hl=en&client=firefox-a&rls=org.mozilla:en-US:official&hs=6Oz&ei=d9qiSYP6A8Sb-Aa8pPm2Dg&resnum=0&q=squirrelfish&um=1&ie=UTF-8&sa=N&tab=wi)
*Fairy Basset/Basslet, pieni ja varikas (http://en.wikipedia.org/wiki/Grammatidae)
*Hassun muotoinen Cowfish, jolla oli pienet sarvet (http://en.wikipedia.org/wiki/Cowfish)
*Butterflyfish, kelta-musta-raidallisia erilaisine valesilmineen ja muineen (http://en.wikipedia.org/wiki/Butterflyfish)
Tuossa nyt vahan niista mita nahtiin, linkit tuossa perassa, jos kuvia jaksaa katsoa naista kavereista.
Toisella sukelluksella harjoittelimme tasapainon hallitsemista vedessa hengityksen avulla! Tata osaa kurssista kutsuttiin Big Performance Buoyancyksi. Ensin teimme perusharjoituksia, istuimme lootusasennossa pari metria pohjan ylapuolella ja hengityksen avulla pidimme itsemme tasassa. Sitten menimme pystysuoraan, paa alaspain kohti pohjaa hengittamalla ulos ja takaisin ylos hengittamalla sisaan. Sukeltelimme myos renkaiden lapi ja sitten tuli paras osuus! Otimme rapylat pois, hautasimme ne hiekkaan ja aloimme heittaa voltteja ja pelaamaan frisbeeta! Toki tassa tuoksinnassa innostuin niin, etta regu meni hieman vinoon ja vetaisin hapen sijaan vetta keuhkoihini. Pienehko paniikki iski kun tuntui ettei regusta tullut happea ollenkaan, mutta kun tiesi, etta ilmaa oikeasti tulee ja etta sita vaan itse hyperventiloi, pystyi pikkuhiljaa rauhoittumaan.
Muutimme ihanaan hostelliimme, jossa Johanna ja Siljakin siis bunkkasivat. Terassi riippumattoineen, nakymat merelle, oma laituri, josta paasi uimaan ja oma iso keittio! Kokkailimme ensimmaisena iltana peruspastat ja valkosipulileipia. Menimme myos ajoissa nukkumaan, koska aamulla olisi taas sukelluksen aika! Lahdimme Johannien kanssa deep divelle eli aina 30 metriin saakka. Se oli jannaa se, alhaalla nakyi vain syvan sinista vetta, eika ollenkaan sita totuttua korallia tai muuta. Lahdimme alas pain hitaasti tasaten koko ajan painetta korvissa. Tama onnistui onneksi kaikilta todella hyvin ja paasimme nopeasti pohjalle, jossa meita odotti mahtava uponnut (tai oikeastaan tahallaan upotettu, sukeltajia varten) cargolaiva, noin 30m pitka. Ensin leikimme hieman kanamunan keltuaisilla veden alla, ne kun pysyvat kiinteina palloina paineen takia ja tutkiskelimme varien haviamista vedessa taskulampulla ja varipaletilla. Sitten teimme nitrogen narcosis testin, eli katsottiin aiheuttiko typpi meissa mitaan humalankaltaisia oireita. Kanadalaisella Johannalla oli vahan motoriikka hidastunut, muuten ei mitaan. Taman jalkeen lahdimme kiertamaan levan ja muiden vesikasvistojen peittamaa laivaa. Sisaan emme tietenkaan saaneet menna, siihen tarvitsee oman koulutuksensa, mutta mahtavalta se kylla naytti ulkoakin pain. Kalat porrailivat vieressa ja kajuutta oli hieno omassa karussa ylvaisyydessaan.
Seuraava sukellus oli navigointia, porrailimme kompassin kanssa pohjalla ja lopuksi meidan piti vieda Martin ohjaajamme takaisin veneelle vain muistamalla luonnonmuodostumia tai muuta. Se oli aika helppoa, koska koralliseinamasta veneen alla ei voinut erehtya.
Paivalla nukuimme hieman paikkareita ja jannitimme night diveamme!!! Lahdimme noin 17.45 veneella Moonhole nimiseen sukelluskohteeseen ja laskeuduimme veteen viela ennen auringonlaskua. Taskulamput kadessamme lahdimme sukeltamaan koko ajan hamartyvaan veteen. Loydettiin heti kolmisen hummeria koloistaan, hervottoman kokoisia kavereita! Ne kimmelsivat hienosti taskulampun valossa kuin rubiinit. Yhtakkia sita vaan huomasi kuinka pimeys oli ymparoinyt meidat, eika nahnytkaan muuta kuin oman ja muiden valokeilat. Myos paljon saalistavia squirrelfisheja ja rapuja ja muuta oli nahtavissa, mutta sitten sukeltaessamme aavan hiekkakentan poikki bongasin mustekalan! Nappasin Martinia rapyloista kiinni ja keraannyimme kaikki parin metrin korkeudelle ympyran muotoon tuijottelemaan hassua lonkero-otusta. Viisi taskulampun valoa osoitti tata pienta hermostunutta raukkaa, jonka lonkerot liikkuivat nopeasti kaikkiin eri suuntiin ja joka vaihtoi variaan aina tullessaan hiekalta pienen kiven kohdalle. Se oli hieno elain kylla. Jatimme sen pian rauhaan.
Oli kylla parhaat sukellukset ikina, syvyys sukellus haaksirikolle ja upea yosukellus, ja viela samana paivana!
Kirjoittelen myohemmin lisaa loppupaivista, silla sukelsimme viela naidenkin jalkeen noin neljat sukellukset, saimme kivoja kavereita ja vaihdoimme hieman lokaatiota. Pyysin Mikaa ja Lauraa kirjoittamaan myos omista kokemuksistaan tanne, koska en osaa itse kertoa niista, ne ilmestyvat sitten myohemmin.
Mango innin pool
Tottelevaiset opetuslapset
Kamat kasaan
Laura snorkkeleineen
El Salvador, Kanada ja Argentiina meidan keittiossa
Ihana hammokki ja ihana Mika
Auringonlaskuinen piknikkimme
Ihan mukiinmenevat nakymat parvekkeelta
Mika meinaa sukeltaa
Hehheh huipputiimi, Jonathan takana
Vesipeto
Whitehouse hostlamme
Johanna, mina, Laura ja Mikse
Friday, February 20, 2009
Matagalpa, Selva Negra ja pitka matka kohti Hondurasin saaria
Oltiin siis Managuassa ja haluttiin sielta myos pois. Hypattiin paikallisbussiin ja jatkettiin kohti Matagalpaa, jonka tuli olla hieman pienempi ja mukavampi. Paikallisbussit on kylla aika hauskoja, joskin aika kuumia ja tayteen ahdettuja valilla, mutta niissa on tunnelmaa. Nicaragualaiset puhuvat hassusti jattaen sanoista lopun pois, useimmiten assat, esim. Los Manos on Lo Mano. Tama aiheuttaa valilla minulle ongelmia ja luulin ensin, etta edellinen pitka bussimatka on ehka tuhonnut aivoistani senkin vahan mita espanjaa osasin.
Matagalpan hotelli hotelli Matagalpa (omaperaisesti) oli aika perus, mukavia tyontekijoita, mutta mitaan sen suurempaa ei oikein voi sanoa. Matagalpa juhlistaa ystavanpaivana eli 14.2. omaa kaupungiksi julistamistaan kolmen paivan bailuilla ja odotimme naita innolla, kunnes joku muistutti, etta se on liian vaarallista turisteille. Jaahas. Syotiin illalla buffetissa koko paivan istunutta safkaa eika kaupastakaan saanut kaljaa, joten painuttiin vain taas nukkumaan. Kylla oli jo ikava muita matkaajia, paikallisten kanssa kun ei niin osaa keskustella ja oma matkaseura oli jo kaynyt tassa vaiheessa aika paljolti vain samoja juttuja lapi eika puhuttavaa nyt kauheasti ollut :D Vaan hahaa, istuimme aamukahvilla juoden ihania minttu-kaakao-jaakahvejamme kun Casey, pitka, ja paljon pitkia rastoja omaava kaveri kaveli sisaan. Joimme yhdessa kaffetta kaikki jutellen perinteisia reissaaja-juttuja ja kerroimme lahtevamme Selva Negran luonnonpuistoon. Casey halusi tulla mukaan, joten kavimme ostamassa ruokatarpeita ja laksimme.
Bussi jatti meidat keskelle tieta, josta tuli kavella noin kahden kilometrin matka kahviplantaasien ja metsan siimeksessa Selva Negran alueelle. Negra oli aika hieno mesta, todella hieno ravintola ja hotellijutut ja kaikki, mutta onneksi saimme meille neljalle hyvan, 12usd maksavan huoneen. Lahdimme hetken levahdyksen jalkeen kyselemaan grillausmahdollisuuksista, jota ei tietenkaan ollut ja sitten painuimme viidakkoon. Emme olleet kavelleet kauaakaan kun Mika bongasi tielta pienen sisilizzardin, joka kipusi kadelleni hetkeksi hengailemaan. Jatkoimme matkaa kun yhtakkia yllamme heilui ryhma hamahakkiapinoita. Casey oli eniten fiiliksissa, koska ei ollut nahnyt koskaan livena villina elavaa apinaa. Loydettin apinoiden alapuolelta, polun vieresta jattilaismainen kaatunut puu, jonka paalle painuttiin pomppimaan. Pienena olisin ollut aivan fiiliksissa tasta puusta, mutta kylla se nytkin sai ottamaan itsestaan ilon irti :D
Jatkettiin kappaillen ja juteltiin Caseyn kanssa kaikennakoisia asioita. Han oli aikamoinen ihmistuntija, tyoskenteli huumeongelmaisten teinien kanssa vetaen luontoleireija naille. Han oli myos ostanut kolmekymmenta footbagia, joita voi jakaa kerjaaville lapsille! Loistava idea! Itse olen jakanut pois kynia, kun rahaa ei saa antaa. Loydettiin takaisin reissultamme, naimme kauniin kokonaan kasvien peitossa, sammalta katollaan kasvattavan kappelin ja keinut! Keinuminen on parasta! Pelattiin myos footbagia ja sitten nelista eli kaytettiin oksaa mailana ja juostiin ympari pihaa. Se oli hauskaa. Taman jalkeen soimme ruokamme kylmana, koska niita ei saanut grillata ja menimme ottamaan juomat fancyravintolassa. Valitettavasti Mika ei tyytynyt vain juomaan vaan otti myos kinkkuvoileivan. Virhe! Majoneesi oli pilalla ja yolla, ensimmaista kertaa, sairastui Mikakin meille jo niin tuttuun turistiripuliin.
Paatimme lahtea kaupunkiin, koska telttailu Mikan tilassa olisi mahdotonta. Onneksi tama pystyi matkustamaan, joten nappasimme bussin Jinotegaan (1,5h), jossa vaihdoimme bussia Esteliin. Casey jai Jinotegaan, joten jatkoimme ilman hanta. Halusimme mahdollisimman pohjoiseen, jotta seuraavan paivan reissut olisivat helpompia. Ja Esteliin piti LP:n mukaan kestaa vain 1h 45min.
Paskanmarjat! Istuimme bussissa kuoppaisella karrypolulla 3 1/2 tuntia. LP:n Nicaraguan kirjoittaja on kylla kokenut hieman eri Nicaraguan kuin mina, en usko hetkeakaan, etta se aalio on tehnyt koko reissua. Kartat huijaavat, silla tiet nayttavat yhta isoilta, mutta mielestani karrypolku ei ole yhta iso kuin moottoritie. Kaikeksi epaonneksemme talle tuskaiselle reissulle saimme viereemme allottavan nistin, joka lahetteli lentosuukkoja ja naytti silta, etta kohta tulee puukosta. Olimme myos laskeneet olevamme perilla valoisaan aikaan, mutta tama ei yllattaen toiminut pidentyneen aikataulun takia ja kylla ketutti. Saimme kuitenkin taksin bussilta, paasimme eroon nistista ja kaupunki naytti kivalta. Hotelli oli tosi kaunis ja tyontekijat ihania, mummo ja nuori Jorge (Laura oli etsinut itselleen Jorgea ja nyt se loytyi! Hehheh, no ei vaineskaan). Kavimme syomassa maailman parasta kanaa ja tulista salaattia Lauran kanssa eika kaduilla edes paljon pelottanut. Mika parka makasi sangyssa uuvuttavan reissun jalkeen.
Aamulla kuitenkin ruoka jo maittoi Mikallekin, omastani ehka puolet meni hotellin papukaijoille :D, ja lahdimme taas etiappain. Edessa oli pitka matka, josta kerron taman verran, koska en halua ajatella sita kamalasti: menimme neljalla eri bussilla aina Esteli-Ocotal-Los Manos-Tegucicalpa-Siguatepeque valin noin klo 10- 20, jos oikein muistan. Kaksi oli paikallisbussia, kaksi hienompaa. Hondurasin rajalla oli vahan ongelmia, mutta niista selvittiin, Hondurasin puolella kamalat narkkari-alkoholisti-muutenvaansekaisin olevat miehet kiusasivat kuljetuskarryissa olevia hevosia, toivoin etta heppa pistaisi kenkaa nassuun kundeille. Siguatepequessa ei edes osattu vastata bussikuskin kysyessa, etta haluatteko minun soittavan taksin, koska olimme niin nalkaisia. Talla kertaa buffettiruoka oli hyvaa ja ihana bussikuski oli tilannut meille taksin, jolla painoimme hotellillemme, jonka ulkonaosta tai muusta minulla ei todellisuudessa ole mitaan hajua..olen unohtanut kokonaan. Vaan samapa tuo, aamuseitsemalta saavuimme taas bussiasemalle, jossa odotimme bussia La Ceibaan "vain kolme tuntia" ja bussissa taas joku kuusi tuntia, mutta ehdimme paivan viimeiseen lauttaan ja saavuimme UTILALLE!
Taalla on ihanaa, kirjoittelen myohemmin lissaa. Laitoin nyt kuvia chichista ja guate-managua reissusta, koska unohdin toisen muistikortin hostellille. Markku ja Tarja, pitakaa hauskaa siella reissussanne! Mika meinasi soittaa eilen, mutta ei saanut yhteytta...ehkapa sitten kun paasette takaisin kotiin :) (anteeksi kirjoitusvirheet, en jaksa lukea lapi)
Rauhaa!
Lammikko, ankkoja ja ummikoita
Kaatuneella puulla kappailemassa
Caseyn apinaperformanssi?
Nicaraguasta loytyy ihmeellista kylla Suomalaisia kyltteja...
Puunrungolla, mika huutaa apinoille
liskokaveri
anananas.
Sammalen peittama kappeli
Ihana ryhmakuva!
Kuuma on kavella varjottomalla kadulla rinkat selassa,sano.
Papukaijat hostelillamme. Ruokin niita vahan ja ne tuli vainoamaan huoneemme ovelle...
Matagalpan hotelli hotelli Matagalpa (omaperaisesti) oli aika perus, mukavia tyontekijoita, mutta mitaan sen suurempaa ei oikein voi sanoa. Matagalpa juhlistaa ystavanpaivana eli 14.2. omaa kaupungiksi julistamistaan kolmen paivan bailuilla ja odotimme naita innolla, kunnes joku muistutti, etta se on liian vaarallista turisteille. Jaahas. Syotiin illalla buffetissa koko paivan istunutta safkaa eika kaupastakaan saanut kaljaa, joten painuttiin vain taas nukkumaan. Kylla oli jo ikava muita matkaajia, paikallisten kanssa kun ei niin osaa keskustella ja oma matkaseura oli jo kaynyt tassa vaiheessa aika paljolti vain samoja juttuja lapi eika puhuttavaa nyt kauheasti ollut :D Vaan hahaa, istuimme aamukahvilla juoden ihania minttu-kaakao-jaakahvejamme kun Casey, pitka, ja paljon pitkia rastoja omaava kaveri kaveli sisaan. Joimme yhdessa kaffetta kaikki jutellen perinteisia reissaaja-juttuja ja kerroimme lahtevamme Selva Negran luonnonpuistoon. Casey halusi tulla mukaan, joten kavimme ostamassa ruokatarpeita ja laksimme.
Bussi jatti meidat keskelle tieta, josta tuli kavella noin kahden kilometrin matka kahviplantaasien ja metsan siimeksessa Selva Negran alueelle. Negra oli aika hieno mesta, todella hieno ravintola ja hotellijutut ja kaikki, mutta onneksi saimme meille neljalle hyvan, 12usd maksavan huoneen. Lahdimme hetken levahdyksen jalkeen kyselemaan grillausmahdollisuuksista, jota ei tietenkaan ollut ja sitten painuimme viidakkoon. Emme olleet kavelleet kauaakaan kun Mika bongasi tielta pienen sisilizzardin, joka kipusi kadelleni hetkeksi hengailemaan. Jatkoimme matkaa kun yhtakkia yllamme heilui ryhma hamahakkiapinoita. Casey oli eniten fiiliksissa, koska ei ollut nahnyt koskaan livena villina elavaa apinaa. Loydettin apinoiden alapuolelta, polun vieresta jattilaismainen kaatunut puu, jonka paalle painuttiin pomppimaan. Pienena olisin ollut aivan fiiliksissa tasta puusta, mutta kylla se nytkin sai ottamaan itsestaan ilon irti :D
Jatkettiin kappaillen ja juteltiin Caseyn kanssa kaikennakoisia asioita. Han oli aikamoinen ihmistuntija, tyoskenteli huumeongelmaisten teinien kanssa vetaen luontoleireija naille. Han oli myos ostanut kolmekymmenta footbagia, joita voi jakaa kerjaaville lapsille! Loistava idea! Itse olen jakanut pois kynia, kun rahaa ei saa antaa. Loydettiin takaisin reissultamme, naimme kauniin kokonaan kasvien peitossa, sammalta katollaan kasvattavan kappelin ja keinut! Keinuminen on parasta! Pelattiin myos footbagia ja sitten nelista eli kaytettiin oksaa mailana ja juostiin ympari pihaa. Se oli hauskaa. Taman jalkeen soimme ruokamme kylmana, koska niita ei saanut grillata ja menimme ottamaan juomat fancyravintolassa. Valitettavasti Mika ei tyytynyt vain juomaan vaan otti myos kinkkuvoileivan. Virhe! Majoneesi oli pilalla ja yolla, ensimmaista kertaa, sairastui Mikakin meille jo niin tuttuun turistiripuliin.
Paatimme lahtea kaupunkiin, koska telttailu Mikan tilassa olisi mahdotonta. Onneksi tama pystyi matkustamaan, joten nappasimme bussin Jinotegaan (1,5h), jossa vaihdoimme bussia Esteliin. Casey jai Jinotegaan, joten jatkoimme ilman hanta. Halusimme mahdollisimman pohjoiseen, jotta seuraavan paivan reissut olisivat helpompia. Ja Esteliin piti LP:n mukaan kestaa vain 1h 45min.
Paskanmarjat! Istuimme bussissa kuoppaisella karrypolulla 3 1/2 tuntia. LP:n Nicaraguan kirjoittaja on kylla kokenut hieman eri Nicaraguan kuin mina, en usko hetkeakaan, etta se aalio on tehnyt koko reissua. Kartat huijaavat, silla tiet nayttavat yhta isoilta, mutta mielestani karrypolku ei ole yhta iso kuin moottoritie. Kaikeksi epaonneksemme talle tuskaiselle reissulle saimme viereemme allottavan nistin, joka lahetteli lentosuukkoja ja naytti silta, etta kohta tulee puukosta. Olimme myos laskeneet olevamme perilla valoisaan aikaan, mutta tama ei yllattaen toiminut pidentyneen aikataulun takia ja kylla ketutti. Saimme kuitenkin taksin bussilta, paasimme eroon nistista ja kaupunki naytti kivalta. Hotelli oli tosi kaunis ja tyontekijat ihania, mummo ja nuori Jorge (Laura oli etsinut itselleen Jorgea ja nyt se loytyi! Hehheh, no ei vaineskaan). Kavimme syomassa maailman parasta kanaa ja tulista salaattia Lauran kanssa eika kaduilla edes paljon pelottanut. Mika parka makasi sangyssa uuvuttavan reissun jalkeen.
Aamulla kuitenkin ruoka jo maittoi Mikallekin, omastani ehka puolet meni hotellin papukaijoille :D, ja lahdimme taas etiappain. Edessa oli pitka matka, josta kerron taman verran, koska en halua ajatella sita kamalasti: menimme neljalla eri bussilla aina Esteli-Ocotal-Los Manos-Tegucicalpa-Siguatepeque valin noin klo 10- 20, jos oikein muistan. Kaksi oli paikallisbussia, kaksi hienompaa. Hondurasin rajalla oli vahan ongelmia, mutta niista selvittiin, Hondurasin puolella kamalat narkkari-alkoholisti-muutenvaansekaisin olevat miehet kiusasivat kuljetuskarryissa olevia hevosia, toivoin etta heppa pistaisi kenkaa nassuun kundeille. Siguatepequessa ei edes osattu vastata bussikuskin kysyessa, etta haluatteko minun soittavan taksin, koska olimme niin nalkaisia. Talla kertaa buffettiruoka oli hyvaa ja ihana bussikuski oli tilannut meille taksin, jolla painoimme hotellillemme, jonka ulkonaosta tai muusta minulla ei todellisuudessa ole mitaan hajua..olen unohtanut kokonaan. Vaan samapa tuo, aamuseitsemalta saavuimme taas bussiasemalle, jossa odotimme bussia La Ceibaan "vain kolme tuntia" ja bussissa taas joku kuusi tuntia, mutta ehdimme paivan viimeiseen lauttaan ja saavuimme UTILALLE!
Taalla on ihanaa, kirjoittelen myohemmin lissaa. Laitoin nyt kuvia chichista ja guate-managua reissusta, koska unohdin toisen muistikortin hostellille. Markku ja Tarja, pitakaa hauskaa siella reissussanne! Mika meinasi soittaa eilen, mutta ei saanut yhteytta...ehkapa sitten kun paasette takaisin kotiin :) (anteeksi kirjoitusvirheet, en jaksa lukea lapi)
Rauhaa!
Lammikko, ankkoja ja ummikoita
Kaatuneella puulla kappailemassa
Caseyn apinaperformanssi?
Nicaraguasta loytyy ihmeellista kylla Suomalaisia kyltteja...
Puunrungolla, mika huutaa apinoille
liskokaveri
anananas.
Sammalen peittama kappeli
Ihana ryhmakuva!
Kuuma on kavella varjottomalla kadulla rinkat selassa,sano.
Papukaijat hostelillamme. Ruokin niita vahan ja ne tuli vainoamaan huoneemme ovelle...
Friday, February 13, 2009
Guatemala Cityn sykkeesta aina Managuaan saakka
Paasimme vihdoin Guateen ja taksikuski nappasi meidat heti kyytiinsa ja vei meidat torkealla ylihinnalla Suomen konsulaattiin. Taalla meita odotti ruotsalainen Gunnar. Laura yritti vahingossa lahjoa hanta 100 quetzalilla, joka oli jaanyt papereiden valiin :D Saimme kirjeen vietavaksi sr. Nuñolle espanjan konsulaattiin, josta Laura saisi valiaikaisen matkadokumentin. Laura hoiti asioita lahetystossa meidan odotellessa tuomiota lahetyston pihalla. Pidettiin piknikkia. Harmiksemme kavi kuitenkin ilmi, etta meidan pitaisi lahtea suoraan Managuaan, kulkematta lahtoruudun kautta.
Mieli oli ensin vahan matalalla suunnitelmien menemisesta uusiksi, mutta kylla se siita sitten piristyi ja yhtakkia olikin taas kiva vaan liikkua. Guatemala cityssa yovyimme yhden yon ihanassa hostellissa keskella Guaten liikekeskustaa eli turvallista aluetta siis. Kavelimme ympariinsa, kavimme kahvilla fancyssa italialaisessa kahvilassa ja ostimme paikallisesta stockan herkusta mm. wasan nakkileipaa (!!!) ja ainekset kikherne-basilika-tomaatti-valkosipuli-kaikkeamuutahyvaa-salaattiin ja yrttiedamia ja kaikkea. Kokkailimme illalla safkat ja aamulla painuimme taas espanjan lahetystoon. Minua ja Mikaa ei tosin paastetty enaa sisalle: kuulemma edellispaivainen piknikki oli vahan liikaa :D hehheh. Onneksi vartijajabat oli mukavia ja hengailtiin heidan kanssaan sitten kadun puolella.
No joo, espanjan tunarit olivat unohtaneet kertoa, etta tarvitsemme bussiliput, jotta he voivat merkita dokumenttiin tarkat ajat. Mika lahti etsimaan lippuja, joita ei tietenkaan saanut ilman passia. Catch-22 siis. Mika soitteli bussifirmasta lahetystoon ja vihdoin kahden tunnin epavarmuuden jalkeen saimme kuin saimmekin matka-asiakirjat. Lahdimme samoin tein bussiasemalle ja otimme bussin El Salvadorin San Salvadoriin. Hieno linja-auto ja rajanlityksetkin onnistuivat yllattavan vahin aanin. Paitsi rinkkani tosin joutui tehotarkastukseen. Erityisesti tamppoonit tuntuivat kiinnostavan raja-vartijaa. Nauratti.
San Salvador oli kamala. Siis taysi turhuus. Jouduimme ottamaan Tica-bussiyhtion asemalta (joka on samalla hotelli) huoneen, koska emme voineet kadullekaan jaada odottamaan aamu viidelta lahtevaa bussiamme. Mutta automaatilla meidan piti kayda ja loysimmekin kartasta vain parin sadan metrin paassa olevan bankomaatin. Hmmm, vaan eipa ollut mikaan helppo reissu. Ensinnakin liikenne oli jo niin pelottavaa, etta ei kovasti tehnyt mieli kavella tien yli (Mika melkein onnistui jaamaan auton alle...), toiseksi eras mies pysahtyi autolla viereemme ja kysyi, etta tiedammeko varmasti minne olimme menossa (kaveri oli hieman huolissaan), kolmanneksi yhden ja saman tien varrella oli nelja hautaustoimistoa. Joku myos huuteli autosta jotain revolverista. Pisti vahan jannittamaan tama. Selvisimme kuitenkin huoneeseemme ja nukuimme neljaan saakka aamulla. Hyppasimme bussiin 11 tunnin matkallemme El Salvadorista Hondurasin kautta Managuaan, Nicaraguaan. Onneksi ensimmaiset tunnit meni paljolti unten mailla.
Tica-busseista sen verran, etta lafka on taysi kusetus, liput on torkean hintaiset, rajoilla yhtakkia tarvitsikin maksaa kahdeksan dollaria, mutta kuitti oli kuitenkin vain seitsemasta...yhdet dolsut meni siis tyontekijan mukaan "johonkin muuhun". Immigration cardit oli vaarennettyja (taytimme ensin yhdet, mutta takaisin saimme jonkun muun tayttamat...) tjep, ei jaanyt hyva fiilis naista tyypeista.
Vaan eipa taas paljoa parantuneet kylla maisemat paastessamme vihdoin Managuaan. Alkoi tulla pimeaa ja LP suositteli hostellia Tica-bussiaseman vieresta Barrio Martha Quezadasista, joten hilpsimme sinne. Hirvittavahan se oli, ja koko alue todella vaarallinen, silla Tica-bussit tuovat turisteja ja turistit rahaa ja...niin ymmarrattehan. Uskaltauduimme kavelemaan automaatille ja ravintolaankin, jossa tapasimme neuroottisen jenkin. Tama asui Managuassa ja kaveli puukko vyotaisillaan talla alueella, koska se on niin vaarallinen. Han oli todella kauhistunut, etta mitenhan me parjaamme. Alkoi jo vahan pelottaa. Lukkiuduimme taas surkeaan huoneeseemme.
Aamulla lahdimme ottamaan Laurasta valokuvia, soimme aamiaista mukavassa ostoskeskuksessa ja menimme tapaamaan Suomen suurlahtettilasta Karia. Han tarjosi meille kahvit ja oli muutenkin huippumukava. Jatimme rinkkamme lahetystoon passin valmistumisen ajaksi ja painuimme toiseen ostoskeskukseen netteilemaan ja syomaan. Valitettavasti otin aika vahan rahaa mukaan meille kaikille, joten nitkuttelimme laskien jokaisen cordoban tarkkaan. Saimme ruokaa ja netin eli ihan mukavastihan se meni kuitenkin. Haimme passin kiittaen ja kumartaen ja lahdimme akkia pois naista kammoksuttavista suurkaupungeista kohti Matagalpaa.
Piknikki suurlahetyston pihalla
Tehtiin Mikalle uudet hiukset havunneulasista (tama oli ehka se syy miksi meidat heitettiin pihalle)
Jono ja ystavamme vartija Merrino (?)
Hostellimme San Salvadorissa. Kauniit kuosit vol 1.
Hotellimme Managuassa. Kauniit kuosit vol 2.
Ihana Tica-bussi
Suomen suurlahetystossa
Isanmaallisuus kunniaan
Magea auringonlasku
Mieli oli ensin vahan matalalla suunnitelmien menemisesta uusiksi, mutta kylla se siita sitten piristyi ja yhtakkia olikin taas kiva vaan liikkua. Guatemala cityssa yovyimme yhden yon ihanassa hostellissa keskella Guaten liikekeskustaa eli turvallista aluetta siis. Kavelimme ympariinsa, kavimme kahvilla fancyssa italialaisessa kahvilassa ja ostimme paikallisesta stockan herkusta mm. wasan nakkileipaa (!!!) ja ainekset kikherne-basilika-tomaatti-valkosipuli-kaikkeamuutahyvaa-salaattiin ja yrttiedamia ja kaikkea. Kokkailimme illalla safkat ja aamulla painuimme taas espanjan lahetystoon. Minua ja Mikaa ei tosin paastetty enaa sisalle: kuulemma edellispaivainen piknikki oli vahan liikaa :D hehheh. Onneksi vartijajabat oli mukavia ja hengailtiin heidan kanssaan sitten kadun puolella.
No joo, espanjan tunarit olivat unohtaneet kertoa, etta tarvitsemme bussiliput, jotta he voivat merkita dokumenttiin tarkat ajat. Mika lahti etsimaan lippuja, joita ei tietenkaan saanut ilman passia. Catch-22 siis. Mika soitteli bussifirmasta lahetystoon ja vihdoin kahden tunnin epavarmuuden jalkeen saimme kuin saimmekin matka-asiakirjat. Lahdimme samoin tein bussiasemalle ja otimme bussin El Salvadorin San Salvadoriin. Hieno linja-auto ja rajanlityksetkin onnistuivat yllattavan vahin aanin. Paitsi rinkkani tosin joutui tehotarkastukseen. Erityisesti tamppoonit tuntuivat kiinnostavan raja-vartijaa. Nauratti.
San Salvador oli kamala. Siis taysi turhuus. Jouduimme ottamaan Tica-bussiyhtion asemalta (joka on samalla hotelli) huoneen, koska emme voineet kadullekaan jaada odottamaan aamu viidelta lahtevaa bussiamme. Mutta automaatilla meidan piti kayda ja loysimmekin kartasta vain parin sadan metrin paassa olevan bankomaatin. Hmmm, vaan eipa ollut mikaan helppo reissu. Ensinnakin liikenne oli jo niin pelottavaa, etta ei kovasti tehnyt mieli kavella tien yli (Mika melkein onnistui jaamaan auton alle...), toiseksi eras mies pysahtyi autolla viereemme ja kysyi, etta tiedammeko varmasti minne olimme menossa (kaveri oli hieman huolissaan), kolmanneksi yhden ja saman tien varrella oli nelja hautaustoimistoa. Joku myos huuteli autosta jotain revolverista. Pisti vahan jannittamaan tama. Selvisimme kuitenkin huoneeseemme ja nukuimme neljaan saakka aamulla. Hyppasimme bussiin 11 tunnin matkallemme El Salvadorista Hondurasin kautta Managuaan, Nicaraguaan. Onneksi ensimmaiset tunnit meni paljolti unten mailla.
Tica-busseista sen verran, etta lafka on taysi kusetus, liput on torkean hintaiset, rajoilla yhtakkia tarvitsikin maksaa kahdeksan dollaria, mutta kuitti oli kuitenkin vain seitsemasta...yhdet dolsut meni siis tyontekijan mukaan "johonkin muuhun". Immigration cardit oli vaarennettyja (taytimme ensin yhdet, mutta takaisin saimme jonkun muun tayttamat...) tjep, ei jaanyt hyva fiilis naista tyypeista.
Vaan eipa taas paljoa parantuneet kylla maisemat paastessamme vihdoin Managuaan. Alkoi tulla pimeaa ja LP suositteli hostellia Tica-bussiaseman vieresta Barrio Martha Quezadasista, joten hilpsimme sinne. Hirvittavahan se oli, ja koko alue todella vaarallinen, silla Tica-bussit tuovat turisteja ja turistit rahaa ja...niin ymmarrattehan. Uskaltauduimme kavelemaan automaatille ja ravintolaankin, jossa tapasimme neuroottisen jenkin. Tama asui Managuassa ja kaveli puukko vyotaisillaan talla alueella, koska se on niin vaarallinen. Han oli todella kauhistunut, etta mitenhan me parjaamme. Alkoi jo vahan pelottaa. Lukkiuduimme taas surkeaan huoneeseemme.
Aamulla lahdimme ottamaan Laurasta valokuvia, soimme aamiaista mukavassa ostoskeskuksessa ja menimme tapaamaan Suomen suurlahtettilasta Karia. Han tarjosi meille kahvit ja oli muutenkin huippumukava. Jatimme rinkkamme lahetystoon passin valmistumisen ajaksi ja painuimme toiseen ostoskeskukseen netteilemaan ja syomaan. Valitettavasti otin aika vahan rahaa mukaan meille kaikille, joten nitkuttelimme laskien jokaisen cordoban tarkkaan. Saimme ruokaa ja netin eli ihan mukavastihan se meni kuitenkin. Haimme passin kiittaen ja kumartaen ja lahdimme akkia pois naista kammoksuttavista suurkaupungeista kohti Matagalpaa.
Piknikki suurlahetyston pihalla
Tehtiin Mikalle uudet hiukset havunneulasista (tama oli ehka se syy miksi meidat heitettiin pihalle)
Jono ja ystavamme vartija Merrino (?)
Hostellimme San Salvadorissa. Kauniit kuosit vol 1.
Hotellimme Managuassa. Kauniit kuosit vol 2.
Ihana Tica-bussi
Suomen suurlahetystossa
Isanmaallisuus kunniaan
Magea auringonlasku
Thursday, February 12, 2009
Chichicastenangon intiaanimarkkinat
Lahdimme aamulla aikaisin etsimaan bussia Chichiin, mutta tietty se lahti vasta tunnin odotuksen jalkeen. Paasimme Los Encuentrosiin, jossa taas oli bussin vaihto edessa. Los Encuentrosissa ei talla kertaa ollut kylma, mutta jengi oli aika kuumottavaa, nisteja ja tappelevia paikallisia, hampuuseja ja huru-ukkoja :D
Paasimme Chichiin ihan hyvissa ajoin, vaikka pelkasimmekin olevamme jo vahan myohassa. Loysimme hotellin ja lahdimme samoin tein kiertelemaan markkinoita.
Kadut olivat taynna vareja ja ihmisia! Naamareita, vaatteita, soittimia, ruokaa, kankaita, ihan mita vain ja paljon! Mayat kayttavat kaikkia sateenkaaren vareja, kuten myos Inkat, joiden lippu, jos oikein muistan, on saatenkaaren vareissa. Laura osti heti ensimmaiselta suloiselta mummolta viltin ja Mika taas soittimen ja muuta. Mika oli kylla kovin shoppailija. Itselleni ostin pipon ja kaulaliinan.
Loydettiin Johanna ja Silja ja kaveltiin naiden kanssa ympari shoppeja todella sinnikaiden myyjien juostessa kintereillamme. Pian olimme jo uupuneita ja tyttojen kyyti takaisin San Pedroon lahti, joten heitimme hyvastit Johannalle ja Siljalle ja lahdimme syomaan. Ai etta teki hyvaa syoda pitkasta aikaa kunnolla :D Mika lahti viela shoppailemaan meidan jaadessa netteilemaan lahikahvilaan. Mika oli ostanut minulle hienot korvakorut, voi! :D
Nukahdimme jo melkein kahdeksan aikaan illalla, paitsi Laura, jota ulkoata kuuluvat laukaukset (?), tappelun ja koirien aanet pitivat hereilla.
Herasimme viidelta aamulla ja oli viela pilkkopimeaa. Kukot karjuivat kukkokiekuutaan ympari kaupunkia ja kaiku sai sen kuulostamaan hyvin kammottavalta. Emme uskaltaneet lahtea etsimaan bussia ennen kun aamu alkoi sarastaa. Kuitenkin nopeasti kuuden jalkeen kuulimme huudon "Guate, Guate, GUATEE!!" ja bussi kiiruhtikin jo kulman takaa eteemme. Hyppasimme sisaan aivan tapotayteen chickenbussiin. Rinkkojen kanssa tungimme "viimeisille" seisomapaikoille, vaan ei: bussikuski otti lisaa ja lisaa ihmisia kyytiin vaikka tama tuntui taysin mahdottomalta. Toyssyt, nopea vauhti ja tiukat mutkat tekivat seisomisesta melko hankalaa ja tuskaista. Jalat kolisivat penkkeihin ja saaret olivat koetuksella.
Paasimme kuitenkin kaikkea todennakoisyytta vastaan istumaan noin puolen tunnin odottamisen jalkeen ja tungimme yhden paikallisen kanssa nelistaan yhdelle penkille. Nukuimme mukavasti hetken paikallisen miehen nojatessa Lauran olkapaahan, Lauran nojatessa Mikan olkaan ja minun ja Mikan nukkuessa posket vastakkain (istuin Mikan sylissa koko matkan, onneksi vatsatauti oli keventanyt hieman kroppaani niin ei ehka ollut aivan yhta rankkaa Mikan reisille :D). Paikallinen humppa soi koko matkan, sama cd ja samat biisit (itse en kylla erottanut naita toisistaan, mutta Mika ja Laura vaittivat tunnistavansa). Edessamme istui iloinen ja musiikista kovin innostunut kehitysvammainen poika, joka taputteli ja kiljahteli humpan tahtiin. Kuolat tama pyyhki edessa istuvan miehen tukkaan ja Mikan housuihin :D Ainut, pikkuhiljaa ongelmaksi kehkeytyva asia vain oli, etta poju oli tainnut kakkia housuunsa ja haju alkoi vaivata nenaa pahasti. Niin...paska haisi ja humppa soi. Ei oikeastaan muuta sanottavaa tastakaan reissusta :D
Laura ja chichin maskit
Mika osti huilun, jota ei osaa soittaa :D
Tan kankaan olisin ottanut kotiin :(
katuja
Maisema yli Chichin partsiltamme
Meidan ostoksia, toi pipo on ollut paras!
Tulivuori possytteli kesken bussimatkamme!!!
Paasimme Chichiin ihan hyvissa ajoin, vaikka pelkasimmekin olevamme jo vahan myohassa. Loysimme hotellin ja lahdimme samoin tein kiertelemaan markkinoita.
Kadut olivat taynna vareja ja ihmisia! Naamareita, vaatteita, soittimia, ruokaa, kankaita, ihan mita vain ja paljon! Mayat kayttavat kaikkia sateenkaaren vareja, kuten myos Inkat, joiden lippu, jos oikein muistan, on saatenkaaren vareissa. Laura osti heti ensimmaiselta suloiselta mummolta viltin ja Mika taas soittimen ja muuta. Mika oli kylla kovin shoppailija. Itselleni ostin pipon ja kaulaliinan.
Loydettiin Johanna ja Silja ja kaveltiin naiden kanssa ympari shoppeja todella sinnikaiden myyjien juostessa kintereillamme. Pian olimme jo uupuneita ja tyttojen kyyti takaisin San Pedroon lahti, joten heitimme hyvastit Johannalle ja Siljalle ja lahdimme syomaan. Ai etta teki hyvaa syoda pitkasta aikaa kunnolla :D Mika lahti viela shoppailemaan meidan jaadessa netteilemaan lahikahvilaan. Mika oli ostanut minulle hienot korvakorut, voi! :D
Nukahdimme jo melkein kahdeksan aikaan illalla, paitsi Laura, jota ulkoata kuuluvat laukaukset (?), tappelun ja koirien aanet pitivat hereilla.
Herasimme viidelta aamulla ja oli viela pilkkopimeaa. Kukot karjuivat kukkokiekuutaan ympari kaupunkia ja kaiku sai sen kuulostamaan hyvin kammottavalta. Emme uskaltaneet lahtea etsimaan bussia ennen kun aamu alkoi sarastaa. Kuitenkin nopeasti kuuden jalkeen kuulimme huudon "Guate, Guate, GUATEE!!" ja bussi kiiruhtikin jo kulman takaa eteemme. Hyppasimme sisaan aivan tapotayteen chickenbussiin. Rinkkojen kanssa tungimme "viimeisille" seisomapaikoille, vaan ei: bussikuski otti lisaa ja lisaa ihmisia kyytiin vaikka tama tuntui taysin mahdottomalta. Toyssyt, nopea vauhti ja tiukat mutkat tekivat seisomisesta melko hankalaa ja tuskaista. Jalat kolisivat penkkeihin ja saaret olivat koetuksella.
Paasimme kuitenkin kaikkea todennakoisyytta vastaan istumaan noin puolen tunnin odottamisen jalkeen ja tungimme yhden paikallisen kanssa nelistaan yhdelle penkille. Nukuimme mukavasti hetken paikallisen miehen nojatessa Lauran olkapaahan, Lauran nojatessa Mikan olkaan ja minun ja Mikan nukkuessa posket vastakkain (istuin Mikan sylissa koko matkan, onneksi vatsatauti oli keventanyt hieman kroppaani niin ei ehka ollut aivan yhta rankkaa Mikan reisille :D). Paikallinen humppa soi koko matkan, sama cd ja samat biisit (itse en kylla erottanut naita toisistaan, mutta Mika ja Laura vaittivat tunnistavansa). Edessamme istui iloinen ja musiikista kovin innostunut kehitysvammainen poika, joka taputteli ja kiljahteli humpan tahtiin. Kuolat tama pyyhki edessa istuvan miehen tukkaan ja Mikan housuihin :D Ainut, pikkuhiljaa ongelmaksi kehkeytyva asia vain oli, etta poju oli tainnut kakkia housuunsa ja haju alkoi vaivata nenaa pahasti. Niin...paska haisi ja humppa soi. Ei oikeastaan muuta sanottavaa tastakaan reissusta :D
Laura ja chichin maskit
Mika osti huilun, jota ei osaa soittaa :D
Tan kankaan olisin ottanut kotiin :(
katuja
Maisema yli Chichin partsiltamme
Meidan ostoksia, toi pipo on ollut paras!
Tulivuori possytteli kesken bussimatkamme!!!
Tuesday, February 10, 2009
Vatsatautinen Lago Atitlán
Atitlánista pidimme heti. Meilla oli upeat nakymat jarven yli parvekkeeltamme, ja pieni, erittain turistinen kuja hostelleineen, baareineen, internet-kahviloineen ja ruokapaikkoineen tarjosi oikeastaan kaiken tarvittava. Ensimmaisena iltana kavimme syomassa Buddha-baarissa, jossa oli kylla herkkuruokaa. Tosin itsellani jai syominen vahaiseksi edelleen orastelevan pahanolon takia. Tapasimme myos ehka kaikki ihmiset keihin tutustuimme Caye Caulkerilla Belizessa :D paras naista oli kylla Martin ruotsista, jonka aksentti oli mahdoton. Oli valilla vaikea sanoa puhuiko Martin ruotsia vai englantia kun nama kuulostivat aivan samalta hanen suustaan. Mukava tyyppi kylla. Jain nukkumaan muiden lahtiessa psyketrance-klubille Freedomiin. Oli kuulemma hyva mesta. Vahan harmitti olla kipeana.
Aamulla oloiluni jatkui enka saanut koko paivana muuta alas kuin yhden mansikkapirtelon. No se oli kylla ainakin maukasta. Kaytiin kavelylla Mikan ja Lauran kanssa, nama shoppailivat laukkuja ja pikkupussukoita ihanalta maya-mummolta, jonka kuuro-mykka tytar oli kasin ommellut kaiken. Hienoja tavaroita.
Illalla oli tarkoitus menna thermal bathseihin eli kuumaan kylpyyn toisin sanoen, mutta olin sopinut, etta nakisimme Vanessaa (Orange Walkin tuttuja) ja kylpyyn paasy venyi, joten jouduin yksin jaamaan ottamaan hanta vastaan. Kylla vahan harmitti, mutta kuulemma kylpy oli siis vain tosiaan betonialtaassa lammitettya vetta, joten ei nyt mikaan suuri menetys. Illat olivat yleisestikin pirun kylmia ja vahaisen energian saannin takia kylmyys meni luihin ja ytimiin. Oli kuitenkin mukavaa nahda Vanessaa ja tutustuimpa pariin jenkkiin ja kanukkiinkin. Lammin peitto ja oma peti pelastivat. Ja oma vessa myos.
Lauantaina ruokahalu ei ollut yhtaan parempi, mutta oli niin heikkopainen olo, etta oli pakko yrittaa syoda vahan hedelmia ja paahtoleipaa. Kolmen tunnin aampalan jalkeisten torkkujeni aikana Laura ja Mika kavivat ostelemassa vahan postikortteja ja muuta. Silja ja Johanna lahtivat hevosilla kolmen tunnin vaellukselle joillekin jarven biitseista. Aika halvaksi tuli, 3h/6e! Taas harmitti kun en paassyt mukaan :( Kuulemma oli erittain hauskaa, vaikka Siljan hevonen potkikin Johannan omaa naamaan :D Mahtavalla terassillamme oli aina menoa, talla kertaa kokkimummomme toi vieraaksemme suloisen 1-vuotiaan pojan, jonka kuulimme olevan kipeana. Jo viikon kestanyt ripuli oli kuulemma vienyt pojalta veroja, vaikkei sita huomannutkaan, niin pirtsakasti poika yritti kavella tukia pitkin. Oli mukava kun jutteli espanjaksi, ymmarsi kaiken ja onnistui viela vastaamaankin :D kaipa tama tasta. Poika lahetteli viela lentosuukkoja lahtiessaan ¡Besos!
Illalla viela syominen oli melko mahdotonta, ja Mikallakin oli jonkun nakoinen migreenikohtaus, joten alkuilta meni rauhallisesti hengaillessa. Torkkujen jalkeen Mika oli tosin jo taas kunnossa ja lahti Lauran kanssa Freedomiin. Jain katselemaan erittain katkonaisia unia. Kehtasivat viela meidan bilettajat herattaa minut moykatessaan terassilla tultuaan ja sain vasta viiden jalkeen unta. Kuudelta heratys. Ei helmi.
Aikainen heratys johtui siita, etta sunnuntaina Chichicastenangossa on intiaanimarkkinat, siis osa kaupungin kaduista on taynna mayojen jalkelaisia myymassa erilaisia kasityojuttuja tai ruokaa tai mita vaan :) Sinne oli lahdettava, vaikka Atitlánille olisimme toisaalta halunneet jaadakin. Noh aina on mukava liikkua eteenpain.
Iltainen maisema hostellimme parvekkeelta
Laura selittaa taas :D
Silja ja Johanna
Ommattu Iirolle. ("ai Pacha MAMA")
Aamulla oloiluni jatkui enka saanut koko paivana muuta alas kuin yhden mansikkapirtelon. No se oli kylla ainakin maukasta. Kaytiin kavelylla Mikan ja Lauran kanssa, nama shoppailivat laukkuja ja pikkupussukoita ihanalta maya-mummolta, jonka kuuro-mykka tytar oli kasin ommellut kaiken. Hienoja tavaroita.
Illalla oli tarkoitus menna thermal bathseihin eli kuumaan kylpyyn toisin sanoen, mutta olin sopinut, etta nakisimme Vanessaa (Orange Walkin tuttuja) ja kylpyyn paasy venyi, joten jouduin yksin jaamaan ottamaan hanta vastaan. Kylla vahan harmitti, mutta kuulemma kylpy oli siis vain tosiaan betonialtaassa lammitettya vetta, joten ei nyt mikaan suuri menetys. Illat olivat yleisestikin pirun kylmia ja vahaisen energian saannin takia kylmyys meni luihin ja ytimiin. Oli kuitenkin mukavaa nahda Vanessaa ja tutustuimpa pariin jenkkiin ja kanukkiinkin. Lammin peitto ja oma peti pelastivat. Ja oma vessa myos.
Lauantaina ruokahalu ei ollut yhtaan parempi, mutta oli niin heikkopainen olo, etta oli pakko yrittaa syoda vahan hedelmia ja paahtoleipaa. Kolmen tunnin aampalan jalkeisten torkkujeni aikana Laura ja Mika kavivat ostelemassa vahan postikortteja ja muuta. Silja ja Johanna lahtivat hevosilla kolmen tunnin vaellukselle joillekin jarven biitseista. Aika halvaksi tuli, 3h/6e! Taas harmitti kun en paassyt mukaan :( Kuulemma oli erittain hauskaa, vaikka Siljan hevonen potkikin Johannan omaa naamaan :D Mahtavalla terassillamme oli aina menoa, talla kertaa kokkimummomme toi vieraaksemme suloisen 1-vuotiaan pojan, jonka kuulimme olevan kipeana. Jo viikon kestanyt ripuli oli kuulemma vienyt pojalta veroja, vaikkei sita huomannutkaan, niin pirtsakasti poika yritti kavella tukia pitkin. Oli mukava kun jutteli espanjaksi, ymmarsi kaiken ja onnistui viela vastaamaankin :D kaipa tama tasta. Poika lahetteli viela lentosuukkoja lahtiessaan ¡Besos!
Illalla viela syominen oli melko mahdotonta, ja Mikallakin oli jonkun nakoinen migreenikohtaus, joten alkuilta meni rauhallisesti hengaillessa. Torkkujen jalkeen Mika oli tosin jo taas kunnossa ja lahti Lauran kanssa Freedomiin. Jain katselemaan erittain katkonaisia unia. Kehtasivat viela meidan bilettajat herattaa minut moykatessaan terassilla tultuaan ja sain vasta viiden jalkeen unta. Kuudelta heratys. Ei helmi.
Aikainen heratys johtui siita, etta sunnuntaina Chichicastenangossa on intiaanimarkkinat, siis osa kaupungin kaduista on taynna mayojen jalkelaisia myymassa erilaisia kasityojuttuja tai ruokaa tai mita vaan :) Sinne oli lahdettava, vaikka Atitlánille olisimme toisaalta halunneet jaadakin. Noh aina on mukava liikkua eteenpain.
Iltainen maisema hostellimme parvekkeelta
Laura selittaa taas :D
Silja ja Johanna
Ommattu Iirolle. ("ai Pacha MAMA")
Sunday, February 8, 2009
Epaonninen reissu Antiguasta Lago Atitlanille
Tama on tarina siita miten tytot paatyivat poliisiauton kyytiin. Siina kavi nain:
Otimme Antiguasta halvimman luokan bussin, joita chickenbusseiksikin kutsutaan. Nama bussit ovat alyttoman hienosti koristeltuja vanhoja jenkkilaisia koulubusseja :D Istuttiin tapotaydessa tallaisessa kohti Chimaltenangoa, jossa meidan tulisi vaihtaa bussia ja olimme onnellisia kun paasisimme jatkamaan matkaa. Vaan voi itku! Bussista ulos paaseminen on aina hankalaa sahlaysta kaikkien rinkkojen ja ihmispaljouden kanssa ja kuinkas kavinkaan, etta ulos paastessamme huomasi Laura pienen pussinsa kadonneen: passi, kamera, visa electron. Heti kun Laura sanoi passinsa menneen lahdin juoksemaan rinkka selassani bussin peraan, mutta liikenne pysaytti minut ja bussi katosi nakyvista. Meinasin vieda muuten taksin sivupeilinkin mennessani, hups.
Heti olivat liikennepoliisit ja paikalliset auttamassa, mutta mitapa tassa nyt olisi tehtavissa. Jos olisimme olleet fiksuja, olisimme ottaneet bussin kiinni taksilla (follow that bus!!), mutta laukkua ei varmaan olisi loytynyt, koska varas tuskin jai venailemaan bussiin. Eras paikallinen myos sanoi, etta meidan pitaisi odottaa bussin takaisin paluuta, mutta turhaksi osoittautui sekin. Ei muuta kun sulkemaan kortteja ja soittelemaan suurlahetystoihin.
Kavimme liikennepoliiseilta kyselemassa poliisiaseman sijaintia Lauran ja Johannan kanssa ja eras ystavallinen kytta lahti jopa saattamaan meita! Mika ja Silja jaivat vahtimaan rinkkoja ja me lahdimme Johannan kanssa Lauran tulkeiksi. Poliisiasema oli alyttomin rakennus jonka olen koskaan nahnyt. Linnan nakoiseksi tehty iso rakennus oli kuin huvipuistosta revitty :D Ovissa oli kaksi kivaaria ristikkain vaakunoina ikaan!
Poliisit olivat todella ystavallisia eika ongelmia ollut. Poliisiseta kirjasi kertomamme ylos ja Laura Johanna Toukolehdosta tuli Laura Johana Tonkolehto :) vaan eipa siina mitaan, meidan piti viela lahtea ministerio publicosiin (?) hakemaan joitan leimoja, jotta paperit olisivat virallisia, mutta emmehan me tienneet missa se oli. Johanna kysyi puolivitsilla, jotta jos saisimme jonkun ystavallisen poliisimiehen saattamaan meidat, eika ilmeisesti nailla kavereilla parempaa tekemista ollutkaan, koska yksi jepari nousi poydasta ja ohjasi meidat ulos. Olimme jo lahdossa kadulle pain kun tama jeppe huikkasi, etta "ei tytot, mennaan autolla!". Niinpa paasimme komean poliisiauton takapenkille naureskelemaan paikallisten ilmeille, kun ajoimme ohi :D
Ministeriossa kaikki meni napsakasta ja lahdimmekin pian takaisin Mikan ja Siljan luo. Otimme bussin Los Encuentrosiin, jossa oli pirun kylma ja jatkoimme pikkubussilla kohti Santa Claraa, jossa VIELA piti vaihtaa bussia, jotta paasisimme San Pedroon Lago Atitlanin (eli Atitlan-jarven) rannalle. Nousimme vuorten yli ja naimme mahtavat nakymat: tulivuoria ja kirkkaan sininen jarvi! Kaupunki oli myos kaunis pienine kujineen ja varikkaine kauppoineen. Ensimmainen etsimamme hotelli osoittautui tylsaksi ja kalliiksi, joten jatkoimme matkaa ja loysimme Jarachi'kin. Kova mesta, saatiin kaksi privaattihuonetta (koska dormeja ei enaa ollut) 200 quetzalilla eli 4e/hlo/yo. Ihan jees, Mikan ja minun huoneessa oli jopa oma vessa, joka tuli todella kayttoon, koska vatsaoloiluni vain pahenivat. Mutta koska ne ovat taas jo ihan oma lukunsa, paatan taman jannittavan tarinan nyt tahan ja jatkan sitten myohemmin Lago Atitlanista (josta omalta osaltani ei varsinaisesti ole kovinkaan paljoa kerrottavaa, mutta komppaan muita).
Chetumalista on nyt pari kuvaa!
Tytot ja poliisiauto :D
Los Encuentrosissa oli kylma. Mika juo maailman hirveinta kahvia.
Lago Atitlan
Lisaa lagoa
Otimme Antiguasta halvimman luokan bussin, joita chickenbusseiksikin kutsutaan. Nama bussit ovat alyttoman hienosti koristeltuja vanhoja jenkkilaisia koulubusseja :D Istuttiin tapotaydessa tallaisessa kohti Chimaltenangoa, jossa meidan tulisi vaihtaa bussia ja olimme onnellisia kun paasisimme jatkamaan matkaa. Vaan voi itku! Bussista ulos paaseminen on aina hankalaa sahlaysta kaikkien rinkkojen ja ihmispaljouden kanssa ja kuinkas kavinkaan, etta ulos paastessamme huomasi Laura pienen pussinsa kadonneen: passi, kamera, visa electron. Heti kun Laura sanoi passinsa menneen lahdin juoksemaan rinkka selassani bussin peraan, mutta liikenne pysaytti minut ja bussi katosi nakyvista. Meinasin vieda muuten taksin sivupeilinkin mennessani, hups.
Heti olivat liikennepoliisit ja paikalliset auttamassa, mutta mitapa tassa nyt olisi tehtavissa. Jos olisimme olleet fiksuja, olisimme ottaneet bussin kiinni taksilla (follow that bus!!), mutta laukkua ei varmaan olisi loytynyt, koska varas tuskin jai venailemaan bussiin. Eras paikallinen myos sanoi, etta meidan pitaisi odottaa bussin takaisin paluuta, mutta turhaksi osoittautui sekin. Ei muuta kun sulkemaan kortteja ja soittelemaan suurlahetystoihin.
Kavimme liikennepoliiseilta kyselemassa poliisiaseman sijaintia Lauran ja Johannan kanssa ja eras ystavallinen kytta lahti jopa saattamaan meita! Mika ja Silja jaivat vahtimaan rinkkoja ja me lahdimme Johannan kanssa Lauran tulkeiksi. Poliisiasema oli alyttomin rakennus jonka olen koskaan nahnyt. Linnan nakoiseksi tehty iso rakennus oli kuin huvipuistosta revitty :D Ovissa oli kaksi kivaaria ristikkain vaakunoina ikaan!
Poliisit olivat todella ystavallisia eika ongelmia ollut. Poliisiseta kirjasi kertomamme ylos ja Laura Johanna Toukolehdosta tuli Laura Johana Tonkolehto :) vaan eipa siina mitaan, meidan piti viela lahtea ministerio publicosiin (?) hakemaan joitan leimoja, jotta paperit olisivat virallisia, mutta emmehan me tienneet missa se oli. Johanna kysyi puolivitsilla, jotta jos saisimme jonkun ystavallisen poliisimiehen saattamaan meidat, eika ilmeisesti nailla kavereilla parempaa tekemista ollutkaan, koska yksi jepari nousi poydasta ja ohjasi meidat ulos. Olimme jo lahdossa kadulle pain kun tama jeppe huikkasi, etta "ei tytot, mennaan autolla!". Niinpa paasimme komean poliisiauton takapenkille naureskelemaan paikallisten ilmeille, kun ajoimme ohi :D
Ministeriossa kaikki meni napsakasta ja lahdimmekin pian takaisin Mikan ja Siljan luo. Otimme bussin Los Encuentrosiin, jossa oli pirun kylma ja jatkoimme pikkubussilla kohti Santa Claraa, jossa VIELA piti vaihtaa bussia, jotta paasisimme San Pedroon Lago Atitlanin (eli Atitlan-jarven) rannalle. Nousimme vuorten yli ja naimme mahtavat nakymat: tulivuoria ja kirkkaan sininen jarvi! Kaupunki oli myos kaunis pienine kujineen ja varikkaine kauppoineen. Ensimmainen etsimamme hotelli osoittautui tylsaksi ja kalliiksi, joten jatkoimme matkaa ja loysimme Jarachi'kin. Kova mesta, saatiin kaksi privaattihuonetta (koska dormeja ei enaa ollut) 200 quetzalilla eli 4e/hlo/yo. Ihan jees, Mikan ja minun huoneessa oli jopa oma vessa, joka tuli todella kayttoon, koska vatsaoloiluni vain pahenivat. Mutta koska ne ovat taas jo ihan oma lukunsa, paatan taman jannittavan tarinan nyt tahan ja jatkan sitten myohemmin Lago Atitlanista (josta omalta osaltani ei varsinaisesti ole kovinkaan paljoa kerrottavaa, mutta komppaan muita).
Chetumalista on nyt pari kuvaa!
Tytot ja poliisiauto :D
Los Encuentrosissa oli kylma. Mika juo maailman hirveinta kahvia.
Lago Atitlan
Lisaa lagoa
Friday, February 6, 2009
Hoi!
Laitoin lisaa kuvia Chichen Itzasta ja sielta, mutta taa on niin altsin hidasta, etta nyt en jaksa enempia pistaa. Yritan uudestaan taasen! Kaikille kaikkea hyvaa! :)
Tulivuori Pacaya ja Antigua
Koska Laura oli kipeana ja Johannakin viela heikkona omista tauteiluistaan, paatimme pitaa yhden lepopaivan viela. Hengailimme kanadalaisen Craigin kanssa, johon tutustuimme Floresissa ja Silja ja Johanna olivat myos seuranamme. Paatimme tehda piknik-reissun Antiguan nakoalapaikalle. Ostimme leipaa ja paallyksia ja kapusimme ylos maelle, josta tosiaan nakyi yli Antiguan kaupungin ja aina kaupunkia ymparoiville tulivuorille. Pelailimme bagia ja pohdiskelimme mahdollisuuksiamme, jos tulivuorista joku yhtakkia purkautuisi. Laskimme, etta tsaanssit selvita olisivat melko pienet :)
Illallistimme hyvassa ravintolassa syoden pastaa ja muita herkkuja ja juoden huippuhalpoja ja maukkaita tuoreista mansikoista tehtyja daiquireja. Laura ja Craig nukahtivat illan paatteeksi hostellimme terassille kuunnellen musiikkia. Tasta eivat tiukan hostellimme tyontekijat pitaneet vaan haativat nama huoneisiinsa ja tulivatpa viela tarkistamaan taskulamppujen kanssa pedit. Huh.
Yolla vatsani teki kieppeja ja tuntui kuin lasinsiruja olisi syonyt. Ei mukavaa.
Herasin heikkohappisena, mutta tanaan piti lahtea tulivuorelle, joten sinnehan perkele sitten lahdettiin. Tiimimme Parka (?) oli koulubussillinen lankkareita ja pari opasta, joiden nimet jo unhoitin. Laiska osa poppoosta nappasi hevoset alleen, mutta meidan suomi-kanada-tiimimme kaveli ahkerasti. Pacaya on siis 2 552 metria korkea, mutta meidan kapuamisemme olisi vain neljan kilometrin pituinen, ehka 1 km nousu maksimissaan. Maki oli hiekkainen ja kova tuuli pollytti polya joka puolelle. Askel vietti aina hieman alaspain, silla hyvaa jalansijaa ei tasta hiekkatiesta saanut.
Ylempana tuuli vain yltyi ja hiekkaa oli silmat ja suut taynna. Saavuimme mahtavalle nakoalapaikolle. Oli kun Mordoriin olisi katsonut, musta tulivuori kohosi edessamme karuna ja epakutsuvana, huippu pilvien peitossa. Ja sitten nakyi punaisena hohkaavaa laavaa! Lahdimme kavelemaan vulkaanista hiekkadyynia alas ja vasta taman jalkeen alkoikin vaikein taival. Teravat, mutta kevyet ja heikot vulkaaniset kivat viettivat jalan alla niin, etta jokainen askel oli ehka puolikkaan veroinen. Tuuli oli niin kova, etta se melkein suisti pois polulta. Pienet ja isommatkin kivet napsahtelivat teravasti naamaan ja jalkoihin tuulen viedessa niita mukanaan. Kivilla kavely oli pelottavaa, koska maanvyoryn mahdollisuus tuntui niin todelliselta, mutta onneksi mitaan tallaista ei kuitenkaan kaynyt.
Tuuli ja korkeus tekivat ilmasta melkein sietamattoman kylman, mutta vihdoin olimme laavan luona, josta hohkasi hienoinen lampo. Se ei varsinaisesti ollut sulaa laavaa silla korkeudella missa seisoimme ja naimme vain kauempana aivan sulaa versiota. Mutta laavavirta oli ilmeinen, hieman kovettynyt kivivaippa, josta lohkeili isoja palasia paljastaen kirkuvan punaista massaa. Pilvet liikkuivat yliluonnollisen nopeasti taivaalla ylapuolellamme ja myos alapuolellamme hiekkadyynien paikkeilla. Laskeva aurinko loi alyttomat varit valollaan alla avautuvaan laaksoon. Oli niin kaunista, etta jos ei olisi jo itkenyt valmiiksi (kaikkien niiden pikkukivien ollessa silmissa) niin muutaman kyynellyksen olisi taas voinut tirauttaa :D
Mika paistoi makkaraa laavavirrassa ja tuulenpuuskan takia melkein horjahti alas kuumille kiville. Vaahtokarkkien paistamisesta ei tullut mitaan, kun opas jo kiirehti meita alas. Kavely pettavilla kivilla oli kauhistuttavaa, mutta kun vain antoi itsensa juosta liukuvaa hiekkaa pitkin, meni matka nopeasti. Vaelsimme pimeassa otsalamppujen kanssa ja olimme kylla melkoinen naky kun paasimme alas. Naamat mustina ja silmat punaisina. Hostellilla lammin suihku oli pelastus ja piilarit menivat roskiin samoin tein. Kurkku oli karheana kaikesta siita hiekasta, jota oli hengittanyt.
Olimme nalkaisia, mutta arsyttava hostellimme ei tarjonnut enaa ruokaa eika juomaa ja omien nauttiminen maksaisi 100 quetzalia, joten paatimme lahtea edellisen paivan ravintolaan. Viisi minuuttia ruoan tilaamisen jalkeen sammuivat valot ja yhtakkia ravintolan pitajat ja ne pari paikallista sulkivat ovet. Hetken kesti saikahdys, kunnes tajusimme, etta sahkot menivat poikki koko kaupungista. Lahdimme latkimaan nalkaisina, mutta kaikki kaupatkin olivat sulkeneet ovensa ilmeisesti varkaiden pelossa. Tyydyimme syomaan lainsuojattomina omia leipiamme tonnikalalla huoneessamme.
Raivostuttava hostellin tyontekija sai minut todella hermostumaan. Samainen kaveri joka haati Lauran ja Craigin terassilta, joka lampun kanssa kavi tsekkailemassa sankyjamme nyt kieltaytyi tayttamasta vesipulloani vesipisteella, joka oli aivan taman nenan edessa. Justiinsa, eipa kai minulla sitten ollutkaan jano. Se viimeinen pisara, joka katkaisi sen kuuluisan kamelin selan oli, kun aamulla heratessani viiltaviin vatsakramppeihin ja juostessani vessaan ilmoitti herra, "ystavalliseen" savyynsa, vessan olevan lukossa. Hadissani ja hermostuneena ihmettelin melko kovin sanoin tata ja taisin hieman myos arvostella paikan toimintaa siina sivussa ei-niin-ystavallisilla sanakaanteilla. Myohemmin joku osasi selittaa, etta veden- ja sahkonjakelu on poikki, eika tiedettaisi milloin asian saisi korjattua. Itketti. Onneksi ei kestanyt kauakaan, etta vessaan taas paasi, mutta olin kylla iloinen, etta tama oli viimeinen paiva tassa hostlassa. Lahdimme siis kohti Lago Atitlania Johannan ja Siljan seurassa.
Nakoalapaikalla Antiguassa
Craig eli dashing eyelashes aka deereyes (peura ajovaloissa performanssimme)
Johanna ja Frank ja mansikka daiquirit
Kaunis vuori
Kiipeilyn alku
Hirvea ryhma, takana Pacaya
Kohti Mordoria
Jengia laavan aaressa auringon laskiessa
Siina sita laavaa nyt sit ois.
Mika paistaa makkaraa laavassa, wuuhhuu
Hyvannakonen auringonlasku ja joku ylvas vaeltaja
Kauniit likat ja punaista laavaa
Oli nattia
Hilppasen tuuli
maisemia lisaa
Illallistimme hyvassa ravintolassa syoden pastaa ja muita herkkuja ja juoden huippuhalpoja ja maukkaita tuoreista mansikoista tehtyja daiquireja. Laura ja Craig nukahtivat illan paatteeksi hostellimme terassille kuunnellen musiikkia. Tasta eivat tiukan hostellimme tyontekijat pitaneet vaan haativat nama huoneisiinsa ja tulivatpa viela tarkistamaan taskulamppujen kanssa pedit. Huh.
Yolla vatsani teki kieppeja ja tuntui kuin lasinsiruja olisi syonyt. Ei mukavaa.
Herasin heikkohappisena, mutta tanaan piti lahtea tulivuorelle, joten sinnehan perkele sitten lahdettiin. Tiimimme Parka (?) oli koulubussillinen lankkareita ja pari opasta, joiden nimet jo unhoitin. Laiska osa poppoosta nappasi hevoset alleen, mutta meidan suomi-kanada-tiimimme kaveli ahkerasti. Pacaya on siis 2 552 metria korkea, mutta meidan kapuamisemme olisi vain neljan kilometrin pituinen, ehka 1 km nousu maksimissaan. Maki oli hiekkainen ja kova tuuli pollytti polya joka puolelle. Askel vietti aina hieman alaspain, silla hyvaa jalansijaa ei tasta hiekkatiesta saanut.
Ylempana tuuli vain yltyi ja hiekkaa oli silmat ja suut taynna. Saavuimme mahtavalle nakoalapaikolle. Oli kun Mordoriin olisi katsonut, musta tulivuori kohosi edessamme karuna ja epakutsuvana, huippu pilvien peitossa. Ja sitten nakyi punaisena hohkaavaa laavaa! Lahdimme kavelemaan vulkaanista hiekkadyynia alas ja vasta taman jalkeen alkoikin vaikein taival. Teravat, mutta kevyet ja heikot vulkaaniset kivat viettivat jalan alla niin, etta jokainen askel oli ehka puolikkaan veroinen. Tuuli oli niin kova, etta se melkein suisti pois polulta. Pienet ja isommatkin kivet napsahtelivat teravasti naamaan ja jalkoihin tuulen viedessa niita mukanaan. Kivilla kavely oli pelottavaa, koska maanvyoryn mahdollisuus tuntui niin todelliselta, mutta onneksi mitaan tallaista ei kuitenkaan kaynyt.
Tuuli ja korkeus tekivat ilmasta melkein sietamattoman kylman, mutta vihdoin olimme laavan luona, josta hohkasi hienoinen lampo. Se ei varsinaisesti ollut sulaa laavaa silla korkeudella missa seisoimme ja naimme vain kauempana aivan sulaa versiota. Mutta laavavirta oli ilmeinen, hieman kovettynyt kivivaippa, josta lohkeili isoja palasia paljastaen kirkuvan punaista massaa. Pilvet liikkuivat yliluonnollisen nopeasti taivaalla ylapuolellamme ja myos alapuolellamme hiekkadyynien paikkeilla. Laskeva aurinko loi alyttomat varit valollaan alla avautuvaan laaksoon. Oli niin kaunista, etta jos ei olisi jo itkenyt valmiiksi (kaikkien niiden pikkukivien ollessa silmissa) niin muutaman kyynellyksen olisi taas voinut tirauttaa :D
Mika paistoi makkaraa laavavirrassa ja tuulenpuuskan takia melkein horjahti alas kuumille kiville. Vaahtokarkkien paistamisesta ei tullut mitaan, kun opas jo kiirehti meita alas. Kavely pettavilla kivilla oli kauhistuttavaa, mutta kun vain antoi itsensa juosta liukuvaa hiekkaa pitkin, meni matka nopeasti. Vaelsimme pimeassa otsalamppujen kanssa ja olimme kylla melkoinen naky kun paasimme alas. Naamat mustina ja silmat punaisina. Hostellilla lammin suihku oli pelastus ja piilarit menivat roskiin samoin tein. Kurkku oli karheana kaikesta siita hiekasta, jota oli hengittanyt.
Olimme nalkaisia, mutta arsyttava hostellimme ei tarjonnut enaa ruokaa eika juomaa ja omien nauttiminen maksaisi 100 quetzalia, joten paatimme lahtea edellisen paivan ravintolaan. Viisi minuuttia ruoan tilaamisen jalkeen sammuivat valot ja yhtakkia ravintolan pitajat ja ne pari paikallista sulkivat ovet. Hetken kesti saikahdys, kunnes tajusimme, etta sahkot menivat poikki koko kaupungista. Lahdimme latkimaan nalkaisina, mutta kaikki kaupatkin olivat sulkeneet ovensa ilmeisesti varkaiden pelossa. Tyydyimme syomaan lainsuojattomina omia leipiamme tonnikalalla huoneessamme.
Raivostuttava hostellin tyontekija sai minut todella hermostumaan. Samainen kaveri joka haati Lauran ja Craigin terassilta, joka lampun kanssa kavi tsekkailemassa sankyjamme nyt kieltaytyi tayttamasta vesipulloani vesipisteella, joka oli aivan taman nenan edessa. Justiinsa, eipa kai minulla sitten ollutkaan jano. Se viimeinen pisara, joka katkaisi sen kuuluisan kamelin selan oli, kun aamulla heratessani viiltaviin vatsakramppeihin ja juostessani vessaan ilmoitti herra, "ystavalliseen" savyynsa, vessan olevan lukossa. Hadissani ja hermostuneena ihmettelin melko kovin sanoin tata ja taisin hieman myos arvostella paikan toimintaa siina sivussa ei-niin-ystavallisilla sanakaanteilla. Myohemmin joku osasi selittaa, etta veden- ja sahkonjakelu on poikki, eika tiedettaisi milloin asian saisi korjattua. Itketti. Onneksi ei kestanyt kauakaan, etta vessaan taas paasi, mutta olin kylla iloinen, etta tama oli viimeinen paiva tassa hostlassa. Lahdimme siis kohti Lago Atitlania Johannan ja Siljan seurassa.
Nakoalapaikalla Antiguassa
Craig eli dashing eyelashes aka deereyes (peura ajovaloissa performanssimme)
Johanna ja Frank ja mansikka daiquirit
Kaunis vuori
Kiipeilyn alku
Hirvea ryhma, takana Pacaya
Kohti Mordoria
Jengia laavan aaressa auringon laskiessa
Siina sita laavaa nyt sit ois.
Mika paistaa makkaraa laavassa, wuuhhuu
Hyvannakonen auringonlasku ja joku ylvas vaeltaja
Kauniit likat ja punaista laavaa
Oli nattia
Hilppasen tuuli
maisemia lisaa
Subscribe to:
Posts (Atom)