Ylläri taas huippuhienon reissun jälkeen viimoinen normaali kouluviikko tuntui tappavan tylsältä. Hömppäiltiin netissä ja keksittiin bisneskurssin tehtävää varten haastateltuja päästä (Ljudmila Fedorovia sekä Jan Erickssoneita). Aina yhtä kehittävää. Keskiviikkona meitä saapui onneksi piristämään Ellin ystävä Anni, joka viettäisi viikon Balilla ja sitten Elli ja Anni lähtisivät Jaavalle. Ainut hienoinen ongelma oli ettei Annikaan osannnut ajaa skootterilla, joten luovutin paikkani kyyditettävänä olevana hänelle. Vaan ei siinä mitään, Elli heitti minut kiltisti kyllä kouluun ja takaisin ja keskiviikkona koulun jälkeen Heli nappasi minut kyytiinsä Kutalle. Olin sopinut nimittäin treffit Jarkon kanssa. Jarkon tapasimme viime reissulla ensin Meksikossa ja sitten jossain päin Nicaraguaa ainakin. Oltiin oltu yhteyksissä naamakirjan kautta ja Jarkko saapui Balille sopivasti ennen lähtöäni joten kerittiin nähdä.
Käytiin vetämässä lihapullia Alleycats-nimisessä ravintolassa! Ai että, lihapullia, maistui. Oli mukava nähdä taas ja sovittiin, että safkan jälkeen paineltaisiin double sixin biitsille kaikki kimpassa. Siellä surffiputiikkien pitäjistä oli tullut jo lähemmäs kavereiden kaltaisia tuttavuuksia ja istuskeltiinkin sitten iltaa heidän kanssaan parin kaljan voimin. Auringonlasku ei tosin ollut kovin kummoinen, harmiksemme.
Torstaille Yusiu oli järkännyt minulle ja Marialle tsäänssin vierailla paikallisen ekomatkailuyrittäjän luona! Oli mielenkiintoista kuulla tällaisestakin matkailusta, täällä kun sitä harvemmin katukuvasta löytää. Perjantaille Yusiu taas oli pyytänyt ystävänsä Bali Hotel Associationista kertomaan meille community tourism operaatioistaan. Ehdottomasti vielä siistimpi juttu kun edellispäivän tapaaminen! Mr. Djinaldi kertoi hyvin yksityiskohtaisesti miten tällainen kylämatkailuprojekti alkaa ja toimii. Tästä voi lukea matkailuopinnoissa vaikka kuinka mutta oli kyllä huomattavasti avartavampaa kuulla ensikäden esimerkkeja oikeasta elämästä! Sitten Djinaldi ehdotti, että voisimme lähteä vierailemaan yhdessä tällaisessa kylässä Ubudin lähellä ja kommentoida homman toimintaa. Tottakai, vastasimme ja sovittiin reissu seuraavalle päivälle.
Vaan reissua ennen oli kuitenkin huiput ”Vappulounas altaalla”-poolpartyt opiskelutovereidemme villalla. Lounas oli tosiaan siis ehkä keittopainoitteinen, ja tullessamme bileisiin oli siellä jo kovin hyvä fiilis, jollain oli jopa ylioppilaslätsäkin päässään. Täältä hypätiin taksiin kohti Kutan hurjia bailuja. Tutustuin paikalliseen surffaripoikaan, Ianiin, jonka luulin olevan mahdollisesti noin 15-vuotias, mutta tottapuhuen kymmenen vuotta sai lisätä vielä pojan ikään. Rupateltiin ja rokattiin tämän hassun, toisen etuhampaansa surffionnettomuudessa katkaisseen nuoren miehen kanssa koko ilta ja olin iloinen tavatessani oikeasti tosi mukavan paikallisen. Piristävää!
Seuraavana päivänä tuli Maria meille aamusta kylään, tilattiin Bali Buddhasta pizzaa kotiin, mutta omani oli niin kasvispanotteinen etten uskonut sen hetkeäkään olleen epäterveellinen. Sitten oli aika painella Sanuriin Marian luokse, josta lähdettiin ajelemaan kohti Bedulun kylää. Oltiin Sanurin risteyksessä kun yhtäkkiä valot vaihtuivat ja Maria stoppasi skoban hieman yli odotusviivan. Viereisen kaupan pojat viittoivat meitä hienovaraisesti siirtymään taaksepäin, mutta se oli liian myöhäistä, tien toisella puolella oleva kyttä oli jo spotannut meidät. Poliisisetä kutsui meidät luokseen, joten nöyrinä ajettiin ratsiakopille, jonne Maria paineli sisään minun jäädessä skoballe vartsaamaan kamoja. Toinen kyttä livahti luokseni rupattelemaan ja normaalisti olisin ollut kylmä ellen kylmempikin turhaa tuttavuutta hierovaa miestä kohtaan, mutta huomasin tilaisuuteni tulleen. Tiedättehän, pieni hymy, silmien räpyttelu ja avuttoman indonesian bamlaaminen jeesaavat pitkälle. Maria pelasi aikaa kopissa toisen, ei niin ystävällisen, kytän kanssa jotta voisin rupatella niitä naita ja lopulta 50 000 rupian sakot kuittaituivat varoituksella ”Excuse me sir, what seems to be the problem?” viattoman kysymyksen jälkeen. Hölmö johdateltava poliisimies, haha!
Jatkettiin matkaa Elephant Caveseille naureskellen, ja siellä meidät ottikin heti vastaan Bedulun erään Banjarin (balilainen kylä toisin sanoen) kyläpäällikkö John. Hän vei meidät upeaan kuninkaan palatsiin ja kävi ilmi, että yöpyisimme siellä! Ei hassumpi. John esitteli myös muuta osaa temppelistä ja kertoili hieman projektista. Kuulimme myös että kylän päätemppelillä olisi suuret juhlat ja me olimme kutsuttuja. Ainut probleema oli, että olimme unohtaneet temppelivaatteemme kotiin ja voi sielu niitä lainakledjuja jotka meille tungettiin. Virheen vihreä liian iso pitsipaita (jonka ”pitsit” näyttivät lähinnä epähuomiossa sattuneilta rei’iltä), yhdistettynä ruskean rumaan saronkiin ja päälle vielä höysteenä oranssi vyö. Pukeminen muuttui kauhistelusta naureskeluun, mutta eniten kyllä vaan hävetti. Varsinkin kun asteltiin juhliin, jossa KAIKKI ne pari tuhatta ihmistä olivat laittaneet parhaimpansa päälle ja näyttivät niin kauniilta puvuissaan. Häpeää tai ei, juhlat olivat upeat, oli tanssia, chillailua, ruokaa ja vaikka mitä. Jopa teinit näyttivät nauttivan :) Oltiin väsyneitä edellisillan kemuista, joten jatkettiin näitä temppelijuhlia uinaillen.
Seuraavana päivänä lähdettiin kävelylle Yehpulun reliefisaitille, jonne sisäänpääsy oli yllättävät 6000 rupiaa (ei paljon rahaa, mutta korkea summa noin yleisesti tällaiselle turistikohteelle). Paikassa oli kaunista, mutta reliefit olivat aika mitättömiä ja mielestäni huonosti restauroituja. Paikalla hengaili vanha mummo ja pappa valkoisissa temppelikledjuissaan. Nämä innostuivat suunnattomasti tullessamme paikalle ja mummo siunasi meidät Ganeshan patsaan edessä, pyysi ottamaan kuvia (joka sai jo heti pienet epäilyksen perkeleet huutamaan päässäni) ja niin, sitten piti antaa uhrilahja. Mummo osoitteli 10 000 rupian seteliä innokkaasti osaten sanoa englanniksi tasan ”offering”, mutta ei meillä oikeasti ollut kuin pari tonnia eikä olisi muutenkaan maksettu mitään niin suurta. Tästähän mummo kimpaantui ja alkoi sättimään meitä ja lopuksi sitten ei suostunut sanomaan enää sanaakaan. Miksipä minulle tuli sellainen olo, että offeringit eivät ihan välttistä olleetkaan menossa jumalille?? Siunaus ei tainnut myöskään olla kovin täydellä sydämellä suoritettu haha.
Käppäiltiin takaisin Johnin luo kämpillemme, jossa tämä tilasi meille todella maukkaat safkat vaan huomataksemme rahojemme todella loppuneen. Siispä oli pakko lähteä Ubudiin nostamaan lisää rahaa, palata takaisin ja maksaa velkamme. Kiitettiin kauniisti Johnia tästä kokemuksesta ja harmiteltiin vain että emme ehtineet oikeasti kovasti panostaa paikkaan näin lyhyessä ajassa.
Maanantaina alkoi koeviikko eli se viimeinen kouluviikko. Ensimmäisenä meillä oli kaksi Bahasa Indonesian koetta, jotka mielestäni selvitin ihan kunnialla. Matkailun koe oli taas aika hömppää ja tuli kirjotettua ihan reippaat esseet aiheista joista olisin selvinnut unissanikin. Ajattelin, että viimeinen viikko ennen Lombokin reissua perjantaina menisi kotona nuubaillessa kun ei sitä skootteriakaan ollut, joten maanantaina painelinkin tylsistyneenä sitten koulun jälkeen Bali Buddhaan nettiin. Ja kappas, siellä facebookissa Ian, vappubileissä tapaamani surffaripoika, olikin jo laittanut viestiä ja rupesi heti juttelemaan chatissä. Kerroin olevani Kerobokanissa, johon tämä pikaisesti vastasi, että ”okei, mä asun siinä lähellä, tuun hakemaan sut nyt”. Ei kai siinä mitään, olin niin tylsistynyt joten miksei. Ian tuli siis hakemaan minut, käytiin hakemassa kypäräni kotoa, ja vannotin myös Ianin hakemaan omansa (koska vaan urpot ajaa ilman kypärää eikö?) joten nin tehtiin ja sitten paineltiin Cangguun biitsille. Oli jo tosin pimeää. Eli ei siellä ollut mitään tekemistä eli lähdettiinkin tsekkaamaan double six josko siellä olisi frendejä mutta ei niitä sielläkään ollut. Siispä otettiin yhdet kaljat ja nautittiin ne kuunnellen musaa. Kiitin kundia ystävällisesti seuranpitämisestä ja tämä lupasi sen mielellään tehdä uudemmankin kerran. Kivaa.
Viikon tiistai-aamu alkoi Bahasan suullisella kokeella, joka oli aika vitsi. Meille annettiin keskustelun aihe (vapaa-aika ja harrastukset) ja sitten harjoiteltiin pikakeskustelu Ellin kanssa ulkoa ja rupateltiin se opettajan edessä. Ei sen kummempia. Kulttuurin koe seuraavaksi oli hoidettu taas vanhaan hyvään tapaan eli opettaja lähti pois huoneesta, jotta kaikki voisivat varmasti tsekata paperit läpi eli siis luntata. Henk. koht. en ollut ihan niin kiinnostunut vastausteni todenpitävyydestä että tähän olisin jaksanut vaivautua, mutta luulen että sekin meni ihan kunnialla läpi. Koulun jälkeen oltiin sovittu lähtevämme Uluwatuun ja Padag-padangin biitsille Helin, Ellin, Annin ja Marian kanssa ja kutsuttiin sitten Iankin mukaan Helin tuntiessa pojan myös. Treffattiin Kutalla safkan merkeissä ja sitten siitä huideltiin skootterin selässä hurjia mäkiä pitkin Uluwatun surffispotille ihailemaan taitavia surffaajia. Tämän jälkeen painuttiin biitsille, jossa vesi virkisti kuuman päivän aiheuttaman hikoilun jälkeen. Biitsi oli kaunis ja pieni, mutta ehkä hieman liian turistoitunut.
Illalla hengailtiin Helin ja Ianin kanssa Helin ja Maijan kämpillä Kutalla ja päätettiin lähteä vähän ulkoilemaan tiistai-illan yöelämään. Ilta oli hauska, mutta piti pitää mielessä seuraavan päivän kokeet ja kotiinpääsy joten tyydyttiin siis pitämään juominen matalalla ja enemmänkin tosiaan keskityttiin tarkkailemaan meininkiä. Ian heitti minut kotiin ja sitten pitikin jo taas pian nousta bisnes ja laki-kokeisiin.
Bisneskoe meni ihan yli hilseen, joten kirjoittelin taas kriittisiä vastauksia rahojen käyttämisestä turhiin hömpötyksiin kuten armeijoihin, aseisiin ja korruptioon enkä usko että opettaja välttämättä oli kovin tyytyväinen, mutta tottapuhuen aivan sama. Bisnes ei oo mun juttu enkä mä oo bisneksen juttu, joten minkäs teet. Lakikoe oli onneksemme kotikoe, jonka sai palauttaa seuraavan päivän loppuseremoniassa. Iltapäivällä Ian tuli taas hakemaan minut tunnollisesti kotoa, tehtiin nuudelit ja paineltiin treffaamaan Heliä. Viimeiset koulupäivät olivat ohi ja fiilis oli voittamaton (vaikka siis lakikoe olikin unohtunut tehdä), joten otettiin kaljat tämän kunniaksi!
Heli, eikä Maija, ikinä päässyt seremoniaan asti. Itse tein kokeen (jota en osannut tehdä) autossa Yusiun kyydissä tämän tullessa myös katsomaan loppujuhlia ja siis heittäessä meidät kouluun, ja viimeiset pätkät täyttä diipadaapaa kirjoitin tylsien puheiden lomassa. Ossi, ensimmäisen kuun kämppiksemme, piti puheen bahasa Indonesiaksi, kunnioitettavaa ja myös jotkut kiinalaiset oppilaat näin tekivät. Salissa oli liian kuuma ja liian tylsää, mutta onneksi seremonia loppui ja sitten päästiin poolille!
Jotkut luokkalaiset olivat järkänneet ilmaiset mojitot ja halvat kaljat meille erääseen yökerhoon joten melkein kaikki 50 suomalaista kokoontuivat sinne plus siis tietysti näiden suomalaiset kaverit ja paikalliset kaverit. Nämä bileet olivat surkeat, mojitoissa oli vain spriteä ja kalja oli väljähtynyttä hanaolutta eikä musiikkikaan ollut mitenkään viihdyttävää. Mutta loppuillan bileet olivat huiput erityisesti koska minusta, Helistä ja Ianista oli muodostunut kunnon kolmikko, joka rokkasi täysillä ja jonka jäsenet pitivät toisistaan huolta. All for one and one for all, kolmeksi muskettisoturiksi kutsui meitä Ian ja se tarttui.
Perjantaille oltiin suunniteltu lähtöä Lombokille, mutta olin niin räkäinen, että tulivuorelle kiipeily oli mahdottomuus. Maria keksi itselleen divemasterin koulutuksen aloittamisen ja Heli lupasi majoittaa minut, koska vuokrasopimukseni oli finito, joten ei huolta vaikka suunnitelmat muuttuivatkin. Elli ja Anni lähtivät jo aikaisin aamulla kohti Jaavaa, joten onneksi Ian tuli auttamaan minua pakkauksessa (voi jeesus miten helkkaristi sitä kamaa olikin voinut kerääntyä, heitin suurimman osan vanhoista kledjuista keräykseen), heitin hyvästit rakkaille Yusiulle, Putrille ja NanYinille ja sitten ajettiin biitsille treffaamaan Heliä ja Mariaa. Perjantai ja lauantai meni Ianin ja Helin kanssa hengaillessa, katottiin leffoja ja lauantaina oli bailut, joista lähdettiin suoraan aamulla Balianin surffispotille. Väsytti niin paljon, Heli luovutti ja jäi nukkumaan mutta Ian oli jo luvannut broideilleen lähteä joten mentävä oli. Otin torkut Ianin kämpillä odotellessamme tämän broidia (joka oli vain 1,5h myöhässä) ja sitten vielä autossa.
Balian oli kaunis paikka! Idyllinen pieni kylä ja täynnä surffareita, joten hengailin siinä raflassa katsomassa poikien surffailua ja syöden lounasta. Välillä joku tuli aina huilaamaan ja istuskelemaan kanssani. Oli lepposa päivä. Paitsi kun seisoin erään warungin edessä kadulla (olin kai autolle matkalla) niin skootteri paineili ohi selässään kaksi vanhempaa naista ja pieni tyttö, ja päätti pannuttaa suoraan siihen viereeni. Hämmennyin mutta painelin heti apuun, nappasin lohduttomasti parkuvan pienen tytön syliini ja pitelin tätä siinä tsekkaillen mahdollisia haavereita tietämättä mitä muutakaan voisin. Onneksi paikalle kerääntyi heti miehiä jotka nostivat skootterin eikä kaatuneiden naisten ilmeistä huomannut että olisi hätäpäivääkään, joten päästin irti tytöstä joka siitä paineli sitten äitinsä tykö. Hyvä muistutus taas skootterilla ajamisen vaaroista.
Maanantai ja tiistai meni taas hengaillessa biitsillä ja Helin luona poolilla ja sitten olikin jo keskiviikko eli viimeinen päiväni. Aamun lento Singaporeen lähtisi kello 7.00 ja tottapuhuen ei huvittanut yhtää enää lähteä ja sanoa moikkia Helille ja Maijalle ja Ianille. Viimeinen päivä oli tosin huippu, syötiin hyvin, käytiin rakkaalla double six biitsillä, pakkailin kamat valmiiksi ja sitten käytiin tsekkaamassa auringonlasku (taasen pettymys tosin) Legianilla. Pian olikin jo aika aloittaa viimeinen illanvietto, joka tosin muuttui ilosta hienoiseksi haikeiluksi. Ian, tunnollisena ystävänä heitti minut viideltä aamulla kentälle ja sovittiin, että nähdään vielä! Heliä ja Maijaa saa onneksi nähdä jo sitten heti Suomessa viimeistään, ellei Bangkokissakin. Bye bye Bali.
Summer 2007 included TransMongolia and SE Asia. Spring 2009 Central-America as well as Colombia and Venezuela. 2010 University exchange in Indonesia and visits to nearby areas. 2014 trip was to South America and 2016-2017 was spent honeymooning in Asia. Latest trips are told in English, the ones before are written in Finnish.
Friday, May 21, 2010
Monday, May 17, 2010
Mutaa ja rakkautta Lombokilla
Koko alkuviikko Balilla oli niin sateista, että tiet tulvivat. Ajeltiin koulusta kotiin kun Elli pysäytti yhtäkkiä. Tien yli juoksi joki. Hetki tuijotettiin, että mitähän helvettiä, kun sitten piti jättää tientukkeena oleminen ja ajaa kylmänrauhallisena veteen. Sitä oli polviin saakka, mutta skootterimme putputti hienosti läpi. Tosin auton tullessa vastaan heitti aalto vasten skoban etupeltiä ja kurat tuli naamalle. Kengistä tuli ainakin litra vettä kun päästiin kotiin.
Tiistaina sade jatkui joten viihdytettiin itseämme Alice in Wonderlandilla. Leffan jälkeen hymyilytti. Johnny Deppin Mad Hatter oli hurmaava, mutta kyllä sen ja Alice ois pitäny pussata...Onneksi viikko Balilla oli tälläkin kertaa lyhyt koska oltiin suunniteltu Marian, Helin ja Ellin kanssa reissu Lombokille. Oltiin sitä mieltä, että mielummin ollaan sateisella Lombokilla kuin sateisella Balilla, ainakin on jotain uutta. Ihmeteltiin näitä ikuisuussateita, sillä sadekauden tulisi juuri loppua, mutta joku selitti sadekauden olevan myöhässä...parisen kuukautta. Sepä mukava ylläri, koska suunnitelmissa on huiputtaa Gunung Rinjani (Lombokin upea tulivuori+kraaterijärvi), mutta se on mahdotonta sadekaudella. Katsellaan...
Niin siis keskiviikkoiltana meillä oli treffit Sanurissa Marian luona ja sitten lähdettiin ajelemaan hyvin keskeneräistä ja pomppuisaa rantsumotaria Padang Baihin. Päästiin Lombokille vievälle lautalle melkein heti, jossa yli-innokkaat kaupustelijat hajottivat pään. Joku tarjosi neljän hengen hyttiä naurettavaan 0,8e/hlö hintaan, joten otettiin se kun ajateltiin että saapahan sitten olla rauhassa eikä tarvitse kamoista huolehtia. Aallot keinuttivat nopeasti levottomaan uneen, jossa seikkailivat torakat ja hiki valui. Heräilin vähän väliä siihen kammottavaan kuumuuteen joka horroksessa tuntui jotenkin kuolettavalta, mutta sitten sitä taas simahti joiksikin minuuteiksi. Onneksi yö loppui lyhyeen kun oltiinkin perillä jo klo 4.00 aamulla. Kukaan ei ollut nukkunut hyvin ja ymmärrettiin miksi muu hytit olivat tyhjiä halvasta hinnastaan huolimatta.
Jumitettiin sataman kahvilassa pohtien seuraavaa siirtoa kun muslimien rukouskutsu kajahti ilmoille. Aamun pöhnässä se sumensi sen vähänkin aivotoiminnan ja päätä särki. Kahvilan rouva järkkäili meille vuokra-autoa, (kysyttyämme onko Lembarissa vuokraamoa) mutta auto oli jonkun perheen oma kosla ja se oli liian kallis, eikä edes vakuutettu. Lähdettiin siis pienen arpomisen jälkeen skobien selässä Sengigiin, suurimpaan turistikoheeseen, koska siellä oli pikkulintujen mukaan halvimmat vuokra-autot. Totta olivat livertäneet, saatiin pikku-Jimney Jeeppi, jolla silloin Baliakin kierrettiin, noin 12 egellä päivä. Siispä otettiin LP:n surkea kartta käteen ja lähdettiin luottavaisesti rantareittiä pitkin kohti Lombokin Kutaa. Haluaisinkin tässä vaiheessa kiittää Lonely Planetia reitin loistavasta kuvailusta! On hienoa, että kirjoitatte kuinka siellä voi olla jotain rosvoja tai jotain, mutta ette sitten sanallakaan viittineet mainita, että tie on surkea ellei vielä paskempi!! Kiitti siis.
Juu, siinä Sepin jälkeen tie muuttui asfaltista joko hiekaksi (lue:mudaksi) tai rikkoutuneeksi asfaltiksi ja hiekaksi. Kartan mukaan matkaa piti olla noin 20 kilsaa, joten ei välitetty surkeaksi muuttuneesta tiestä ennen kun tultiin erääseen ylämäkeen, jota edellä ajava rekka ei päässytkään ylös. Rekka suti sutimistaan keskellä mäkeä, kunnes päätti peruuttaa ja ottaa lisää vauhtia. Pääsi se vihdoin ylös, mutta meitä vähän jännitti. Maria kaasutti täysillä mäen ylös ilman ongelmia ja taputeltiin Jimneyä hienosti hoidetusta duunista. Ajeltiin ajelemistamme, ihasteltiin maisemia, pompittiin töyssyjen tahdissa ja diggailtiin pientä seikkailureittiämme, joka muuttui hurjemmaksi metri metriltä. Naureskeltiin vastaantulijoiden ilmeille, jotka vaihtelivat käsittämättömästä hämmästyksestä maailman vilpittömimpiin hymyihin. Miehiltä loksahti usein suu auki kun he näkivät blondin Marian ajamassa jeeppiläistämme ja lapset vilkuttivat huudellen hellouta! Ja usein myös hello mister:iä :D hehee. Pysähdyttiin noin tunnin ajon jälkeen pienelle kiskalle kun nälkä yllätti ja siinä nuudeleita popsiessa ilmestyi yhtäkkiä meitä tuijottamaan sata pientä silmäparia vastapäisestä koulusta. Kiskalla alkoi olla jo ahdasta ja oli hieman kiusallista syödä siinä katseiden ja kysymysten edessä, mutta kyllä se koulun kellokin sitten onneksemme soi ja pääsimme lähtemään karkuun melko vähin äänin. Seuraavaksi piti stopata tankkaamaan absolut-pulloista petroolia koska hölmöinä emme olleet tankanneet ajoissa kun kunnon bensiksiä vielä oli. Laitettiin parit litrat tankkiin ja oltiin jo lähdössä kun Jimneymme päättikin olla starttaamatta. Maria yritti ja yritti, mutta ei auttanut. Onneksemme tankkaaja-pojat olivat ilmeisen tottuneita tähän, tulivat viereen ja sanoivat ”dorong dorong” ja alkoivat työntää! Siitähän se jeeppimme sitten käynnistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Maisemat olivat rannan huitteilla upeita, meri oli turkoosia ja metsät kirkkaan vihreitä. Ihasteltiin kaikennäköisiä elukoita matkan varrella ja myös ihmisiä jotka edelleen moikkailivat antaumuksella.
Seuraavan kylän kohdalla oltiin jo vähän eksyksissä ja kyseltiin neuvoa. Koko kylähän siihen taas pamahti paikalle, erityisesti ne koulusta päässeet lapsukaiset ja kun lähdettiin liikkeelle alkoivat nämä kansantoivot juosta perässämme kuin viimeistä päivää. Siinä ne nauroivat ja kirkuivat juostessaan ainakin sata metriä kanssamme kunnes jätimme heidät vilkutuksin taakse. Loppumatka meni eksyksissä, hermostuksissa, autoa työntäessä käytiin noin viisi kertaa ja nälässä niiden kuoppien ja mudan siivittämänä, vaan ison tien nähdessämme huudahtivat kaikki hallelujaa eikä kauaakaan enää niin olimme jo Kuta Lombokilla! Ensimmäisenä parkkasimme auton johonkin tien varteen ja juostiin raflaan tilaamaan safkaa. Elämä hymyili taas kun sai vatsan täyteen ja jaksettiin jopa hengailla suloisten sasak-lasten kanssa, jotka myivät koruja, saronkeja ja hedelmiä. Sasakit ovat Lombokin alkuperäisuskontoa ja islamia yhdistävä kansa, siis tietääkseni Lombokin alkuperäisväestöä myös. Sasakit olivat myös ystävällisiä kauppaajia, joita kiinnosti jutellakin kanssasi, toisin kuin Kuta Balilla. Löydettiin myös parit luokkalaisemme lähistön hostellista joten majoituttiin sinne ja heti ensimmäisenä hypättiin pooliin sillä koko päivä tulikuumassa auringossa oli tosiaan tehnyt tehtävänsä. Ilta meni syöden, rupatellen ja hengaillen vain.
Seuraavana päivänä lähdettiin etsimään niitä Kutan legendaarisia biitsejä ja totta tosiaan ne legendaarisia myös olivat: autioita, valkoista hiekkaa täynnä olevia leveitä rantakaistaleita jotka jatkuivat silmänkantamattomiin. Vesi oli turkoosin puhdasta ja siellä oli mukava lillua. Eräällä rantsulla tutustuttiin kahteen sasak-tyttöön: Ilumiin ja Annaan, jotka hetken rupattelun jälkeen kutsuivat seuraavana päivänä luokseen syömään! Sovittiin siis treffit, kuulosti loistavalta idealta. Iltapäivällä käytiin safkalla marokkolaishenkisessä ravintolassa josta oli täydelliset näkymät yli kukkuloiden aina merelle asti!
Seuraavana päivänä suunnattiin siis Sade-nimiseen sasak-kylään, jossa Anna otti meidät vastaan Ilumin ollessa vielä koulussa. Kylä koostui pienen pienistä savimajoista palmunlehtikattoineen. Astuttiin sisään tällaiseen pimeään majaan, jossa Ilumin mummo, hyvin vanha nainen joka ei tiennyt omaa ikäänsä, meitä jo odottelikin. Pian Ilum tuli koulusta ja tytöt alkoivat kokkailemaan keittiössä, joka oli siis pari halkoa, kattilaa ja sähkövalo. Ilum kertoi, että hän nukkui keittiössä mummon ja veljen nukkuessa patiolla, jossa söimme. Kylän lapset kokoontuivat pian meitä ihmettelemään ja Ilumin mummo hääteli heitä pois ovelta. Naapurit saapuivat myös seuraksemme ja alkusnapseiksi saimme teetä eli kuumaa vettä ja valehtelematta puoli mukillista sokeria. Ruoaksi tarjottiin kahta erilaista riisiä, kylmiä kasviksia, maukasta sambalia ja hyvin kuvottavalle haisevia kaloja. En voi sanoa että ruoka olisi ollut erityisen hyvää tai sen syöminen kovin hygieenistä niiltä likaisilta astioilta, mutta meillä oli hauskaa ja arvostimme tyttöjen elettä. Tytöt esittelivät meille myös sasak-kylää ruoan jälkeen ja kävellessämme ympäri kerääntyi peräämme aina enemmän ja enemmän porukkaa, lähinnä uteliaita lapsia. Päätettiin lahjoittaa kummallekin tytölle yhteensä 100 000 rupiaa eli hieman alle 10e, näillä rahoilla he voisivat maksaa neljän kuukauden koulumaksut! Olisi tehnyt mieli ottaa tytöt mukaan Balille tai vaikka vain kiertämään Lombokia, sillä he eivät koskaan olleet olleet edes Lombokin pääkaupungissa Mataramissa. Vaan lähdettävä oli monien valokuvaussessioiden ja halausten ja ”I’m gonna miss you”:iden jälkeen! Puoli tuntia lähtömme jälkeen tytöt jo soittivat peräämme :)
Ajeltiin siis tällä kertaa loistavia teitä kohti Tetebatua, jossa halusimme trekata vesiputoukselle. Tetebatusta löysimme heti suloisen majapaikan, bungalowimeiningillä keskeltä riisipeltoja. Ehkä paras osuus oli ravintolan terassi, jossa oli tyynyjä ja patjoja, joilla saattoi makoilla illan edetessä. Sammakot kurnuttivat menemään koko yön läpi.
Aamulla oltiin sovittu trekki vesiputoukselle, jonka veden tuli edistää hiustenkasvua (?). Matkaan lähti siis opas, ranskalainen nuorimies ja me ja ranskalainen nuoripari. Kysyttiin, josko trekki olisi mahdollista hoitaa flipflopeilla, meillä kun ei oikein muita kenkiä ollutkaan. Tyhmä kysymys esittää paikallisille, jotka tekevät kaiken flipflopeilla. Kysyttiin niin ikään oppaalta että osaako hän kertoa paikallisista kasveista ja sellaisesta, sillä hinta oppaan palveluista tuntui melko korkealta. Tyhmä kysymys taas, tietysti opas osasi: tässä on avocado, tässä on sokeriruoko. No shit?! Opas oli muutenkin kovin surkea, tämä juoksi hervotonta tahtia eteenpäin niin että katosi välillä kokonaan näkyvistä, eikä tästä ollut mitään hyötyä esimerkiksi jokien ylityksissä tai muissa tiukoissa paikoissa. Mutta niin, itse trekki, ei sitä tietenkään olisi voinut vetää flipflopeissa! Mehän käveltiin koko matka riisipellon poikki eli mutaa oli mittaamattomat määrät ja välillä tuli kavuta joitain oksia pitkin jokien yli (välillä alla oli pudotusta metrejä). Ensimmäisen 500 metrin jälkeen luovutin flipfloppeineni, otin ne pois ja käppäilin paljain jaloin. Voin vain kuvitella mitä kaikkia parasiitteja verenkierrosta tätä mittaa löytyy. Ensimmäinen käärme nähtiin heti paljasjalkaisuuden alettua, tämän opas vielä hääti kepillään. Seuraava kärmes luikerteli puolen metrin päästä jaloistani oppaan ollessa jossain teille tietämättömillä. Onneksi se ei mennyt muiden tyttöjen ohi, se olisi ollut ehkä elvytyksen paikka jo. Maisemat oli upeat, sitä ei voi kiistää, mutta alituinen jalkoihin katsominen ja oppaan perässä pysyttely häiritsi nautintoa huomattavasti. Ei auttanut vaikka kuinka oppaalle sanoi että mentäisiinkö vähän hitaammin.
Vihdoin stopattiin kansallispuiston porteilla maksamassa jotain sisäänpääsymaksuja ja ostamassa keksejä. Tästä oli enää 1,5km vesiputoukselle eikä maa enää ollut mutaista onneksi. Vesiputous oli hieno, melko korkea ja alle pääsi uimaankin. Alkumatkan hikoilu tosin aiheutti nopean viilentymisen varjoihin päästyämme, mutta päätin että minähän menen uimaan kun tänne saakka oli tultu. Pulahduksen jälkeen oli virkistynyt olo vaikka mutaa oli edelleen aivan joka paikassa ja tuli huomattavasti lämpimämpi kun sai hien pois iholta. Ajateltiin että otetaan mopo alle portilta, sillä halusimme päästä Lembariin ja lautalle hyvissä ajoin, mutta toisin kävi. Transportjätkät pyysivät niin naurettavia hintoja että alkoi hymyilyttää. Siinä tingittiin ja selitettiin, että hei, jos me kävellään niin te ette saa mitään, eikö olisi parempi jos viette meidät skidisti halvemmalla. Vastaus oli aika tyrmäävä: ihan sama, ei meitä kiinnosta. Lähdettiin siis kävelemään Marian ja ranskalaisen nuorenmiehen kanssa Helin ja Ellin ottaessa ylihintaiset mopot. Olen sitä mieltä, että jos aina maksaa sen hinnan mitä ne kehtaavat pyytää niin seuraavana vuonna hinnat ovat vielä kalliimmat. Periaate kysymyksiä. Käveltiin siis takaisin mukavaa asfalttitietä läpi nättien pikkukylien kun yhtäkkiä takaamme tuli lava-auto. Ranskis pysäytti auton ja saatiin hypätä kyytiin! Jotain pientä heitettiin kuskille päästyämme perille, mielummin näin. Sitten oli pakko saada ruokaa. Mentiin kauniiseen pikkuraflaan nimeltään Bale-bale, jossa ruoan saaminen kesti ikuisuuden mutta oli se odottamisen arvoistakin! Raflan omistaja soitti kitaralla Beatlesia safkoja vartoessamme.
Heitettiin hyvästit Tetebatulle safkan jälkeen, ajeltiin Mataramin kautta Sengigiin hakemaan tsygät ja palauttamaan auto ja loppujen lopuksi päästiin vasta kello 19.00 lauttaan, joka tarkoitti, että oltiin himassa vasta kahden aikaan yöllä. Kuumaa vettä ei tullut ja mutaa löytyi varpaiden välistä vielä monen päivän jälkeen.
inka <3 lombok
Tiistaina sade jatkui joten viihdytettiin itseämme Alice in Wonderlandilla. Leffan jälkeen hymyilytti. Johnny Deppin Mad Hatter oli hurmaava, mutta kyllä sen ja Alice ois pitäny pussata...Onneksi viikko Balilla oli tälläkin kertaa lyhyt koska oltiin suunniteltu Marian, Helin ja Ellin kanssa reissu Lombokille. Oltiin sitä mieltä, että mielummin ollaan sateisella Lombokilla kuin sateisella Balilla, ainakin on jotain uutta. Ihmeteltiin näitä ikuisuussateita, sillä sadekauden tulisi juuri loppua, mutta joku selitti sadekauden olevan myöhässä...parisen kuukautta. Sepä mukava ylläri, koska suunnitelmissa on huiputtaa Gunung Rinjani (Lombokin upea tulivuori+kraaterijärvi), mutta se on mahdotonta sadekaudella. Katsellaan...
Niin siis keskiviikkoiltana meillä oli treffit Sanurissa Marian luona ja sitten lähdettiin ajelemaan hyvin keskeneräistä ja pomppuisaa rantsumotaria Padang Baihin. Päästiin Lombokille vievälle lautalle melkein heti, jossa yli-innokkaat kaupustelijat hajottivat pään. Joku tarjosi neljän hengen hyttiä naurettavaan 0,8e/hlö hintaan, joten otettiin se kun ajateltiin että saapahan sitten olla rauhassa eikä tarvitse kamoista huolehtia. Aallot keinuttivat nopeasti levottomaan uneen, jossa seikkailivat torakat ja hiki valui. Heräilin vähän väliä siihen kammottavaan kuumuuteen joka horroksessa tuntui jotenkin kuolettavalta, mutta sitten sitä taas simahti joiksikin minuuteiksi. Onneksi yö loppui lyhyeen kun oltiinkin perillä jo klo 4.00 aamulla. Kukaan ei ollut nukkunut hyvin ja ymmärrettiin miksi muu hytit olivat tyhjiä halvasta hinnastaan huolimatta.
Jumitettiin sataman kahvilassa pohtien seuraavaa siirtoa kun muslimien rukouskutsu kajahti ilmoille. Aamun pöhnässä se sumensi sen vähänkin aivotoiminnan ja päätä särki. Kahvilan rouva järkkäili meille vuokra-autoa, (kysyttyämme onko Lembarissa vuokraamoa) mutta auto oli jonkun perheen oma kosla ja se oli liian kallis, eikä edes vakuutettu. Lähdettiin siis pienen arpomisen jälkeen skobien selässä Sengigiin, suurimpaan turistikoheeseen, koska siellä oli pikkulintujen mukaan halvimmat vuokra-autot. Totta olivat livertäneet, saatiin pikku-Jimney Jeeppi, jolla silloin Baliakin kierrettiin, noin 12 egellä päivä. Siispä otettiin LP:n surkea kartta käteen ja lähdettiin luottavaisesti rantareittiä pitkin kohti Lombokin Kutaa. Haluaisinkin tässä vaiheessa kiittää Lonely Planetia reitin loistavasta kuvailusta! On hienoa, että kirjoitatte kuinka siellä voi olla jotain rosvoja tai jotain, mutta ette sitten sanallakaan viittineet mainita, että tie on surkea ellei vielä paskempi!! Kiitti siis.
Juu, siinä Sepin jälkeen tie muuttui asfaltista joko hiekaksi (lue:mudaksi) tai rikkoutuneeksi asfaltiksi ja hiekaksi. Kartan mukaan matkaa piti olla noin 20 kilsaa, joten ei välitetty surkeaksi muuttuneesta tiestä ennen kun tultiin erääseen ylämäkeen, jota edellä ajava rekka ei päässytkään ylös. Rekka suti sutimistaan keskellä mäkeä, kunnes päätti peruuttaa ja ottaa lisää vauhtia. Pääsi se vihdoin ylös, mutta meitä vähän jännitti. Maria kaasutti täysillä mäen ylös ilman ongelmia ja taputeltiin Jimneyä hienosti hoidetusta duunista. Ajeltiin ajelemistamme, ihasteltiin maisemia, pompittiin töyssyjen tahdissa ja diggailtiin pientä seikkailureittiämme, joka muuttui hurjemmaksi metri metriltä. Naureskeltiin vastaantulijoiden ilmeille, jotka vaihtelivat käsittämättömästä hämmästyksestä maailman vilpittömimpiin hymyihin. Miehiltä loksahti usein suu auki kun he näkivät blondin Marian ajamassa jeeppiläistämme ja lapset vilkuttivat huudellen hellouta! Ja usein myös hello mister:iä :D hehee. Pysähdyttiin noin tunnin ajon jälkeen pienelle kiskalle kun nälkä yllätti ja siinä nuudeleita popsiessa ilmestyi yhtäkkiä meitä tuijottamaan sata pientä silmäparia vastapäisestä koulusta. Kiskalla alkoi olla jo ahdasta ja oli hieman kiusallista syödä siinä katseiden ja kysymysten edessä, mutta kyllä se koulun kellokin sitten onneksemme soi ja pääsimme lähtemään karkuun melko vähin äänin. Seuraavaksi piti stopata tankkaamaan absolut-pulloista petroolia koska hölmöinä emme olleet tankanneet ajoissa kun kunnon bensiksiä vielä oli. Laitettiin parit litrat tankkiin ja oltiin jo lähdössä kun Jimneymme päättikin olla starttaamatta. Maria yritti ja yritti, mutta ei auttanut. Onneksemme tankkaaja-pojat olivat ilmeisen tottuneita tähän, tulivat viereen ja sanoivat ”dorong dorong” ja alkoivat työntää! Siitähän se jeeppimme sitten käynnistyi ja pääsimme jatkamaan matkaa. Maisemat olivat rannan huitteilla upeita, meri oli turkoosia ja metsät kirkkaan vihreitä. Ihasteltiin kaikennäköisiä elukoita matkan varrella ja myös ihmisiä jotka edelleen moikkailivat antaumuksella.
Seuraavan kylän kohdalla oltiin jo vähän eksyksissä ja kyseltiin neuvoa. Koko kylähän siihen taas pamahti paikalle, erityisesti ne koulusta päässeet lapsukaiset ja kun lähdettiin liikkeelle alkoivat nämä kansantoivot juosta perässämme kuin viimeistä päivää. Siinä ne nauroivat ja kirkuivat juostessaan ainakin sata metriä kanssamme kunnes jätimme heidät vilkutuksin taakse. Loppumatka meni eksyksissä, hermostuksissa, autoa työntäessä käytiin noin viisi kertaa ja nälässä niiden kuoppien ja mudan siivittämänä, vaan ison tien nähdessämme huudahtivat kaikki hallelujaa eikä kauaakaan enää niin olimme jo Kuta Lombokilla! Ensimmäisenä parkkasimme auton johonkin tien varteen ja juostiin raflaan tilaamaan safkaa. Elämä hymyili taas kun sai vatsan täyteen ja jaksettiin jopa hengailla suloisten sasak-lasten kanssa, jotka myivät koruja, saronkeja ja hedelmiä. Sasakit ovat Lombokin alkuperäisuskontoa ja islamia yhdistävä kansa, siis tietääkseni Lombokin alkuperäisväestöä myös. Sasakit olivat myös ystävällisiä kauppaajia, joita kiinnosti jutellakin kanssasi, toisin kuin Kuta Balilla. Löydettiin myös parit luokkalaisemme lähistön hostellista joten majoituttiin sinne ja heti ensimmäisenä hypättiin pooliin sillä koko päivä tulikuumassa auringossa oli tosiaan tehnyt tehtävänsä. Ilta meni syöden, rupatellen ja hengaillen vain.
Seuraavana päivänä lähdettiin etsimään niitä Kutan legendaarisia biitsejä ja totta tosiaan ne legendaarisia myös olivat: autioita, valkoista hiekkaa täynnä olevia leveitä rantakaistaleita jotka jatkuivat silmänkantamattomiin. Vesi oli turkoosin puhdasta ja siellä oli mukava lillua. Eräällä rantsulla tutustuttiin kahteen sasak-tyttöön: Ilumiin ja Annaan, jotka hetken rupattelun jälkeen kutsuivat seuraavana päivänä luokseen syömään! Sovittiin siis treffit, kuulosti loistavalta idealta. Iltapäivällä käytiin safkalla marokkolaishenkisessä ravintolassa josta oli täydelliset näkymät yli kukkuloiden aina merelle asti!
Seuraavana päivänä suunnattiin siis Sade-nimiseen sasak-kylään, jossa Anna otti meidät vastaan Ilumin ollessa vielä koulussa. Kylä koostui pienen pienistä savimajoista palmunlehtikattoineen. Astuttiin sisään tällaiseen pimeään majaan, jossa Ilumin mummo, hyvin vanha nainen joka ei tiennyt omaa ikäänsä, meitä jo odottelikin. Pian Ilum tuli koulusta ja tytöt alkoivat kokkailemaan keittiössä, joka oli siis pari halkoa, kattilaa ja sähkövalo. Ilum kertoi, että hän nukkui keittiössä mummon ja veljen nukkuessa patiolla, jossa söimme. Kylän lapset kokoontuivat pian meitä ihmettelemään ja Ilumin mummo hääteli heitä pois ovelta. Naapurit saapuivat myös seuraksemme ja alkusnapseiksi saimme teetä eli kuumaa vettä ja valehtelematta puoli mukillista sokeria. Ruoaksi tarjottiin kahta erilaista riisiä, kylmiä kasviksia, maukasta sambalia ja hyvin kuvottavalle haisevia kaloja. En voi sanoa että ruoka olisi ollut erityisen hyvää tai sen syöminen kovin hygieenistä niiltä likaisilta astioilta, mutta meillä oli hauskaa ja arvostimme tyttöjen elettä. Tytöt esittelivät meille myös sasak-kylää ruoan jälkeen ja kävellessämme ympäri kerääntyi peräämme aina enemmän ja enemmän porukkaa, lähinnä uteliaita lapsia. Päätettiin lahjoittaa kummallekin tytölle yhteensä 100 000 rupiaa eli hieman alle 10e, näillä rahoilla he voisivat maksaa neljän kuukauden koulumaksut! Olisi tehnyt mieli ottaa tytöt mukaan Balille tai vaikka vain kiertämään Lombokia, sillä he eivät koskaan olleet olleet edes Lombokin pääkaupungissa Mataramissa. Vaan lähdettävä oli monien valokuvaussessioiden ja halausten ja ”I’m gonna miss you”:iden jälkeen! Puoli tuntia lähtömme jälkeen tytöt jo soittivat peräämme :)
Ajeltiin siis tällä kertaa loistavia teitä kohti Tetebatua, jossa halusimme trekata vesiputoukselle. Tetebatusta löysimme heti suloisen majapaikan, bungalowimeiningillä keskeltä riisipeltoja. Ehkä paras osuus oli ravintolan terassi, jossa oli tyynyjä ja patjoja, joilla saattoi makoilla illan edetessä. Sammakot kurnuttivat menemään koko yön läpi.
Aamulla oltiin sovittu trekki vesiputoukselle, jonka veden tuli edistää hiustenkasvua (?). Matkaan lähti siis opas, ranskalainen nuorimies ja me ja ranskalainen nuoripari. Kysyttiin, josko trekki olisi mahdollista hoitaa flipflopeilla, meillä kun ei oikein muita kenkiä ollutkaan. Tyhmä kysymys esittää paikallisille, jotka tekevät kaiken flipflopeilla. Kysyttiin niin ikään oppaalta että osaako hän kertoa paikallisista kasveista ja sellaisesta, sillä hinta oppaan palveluista tuntui melko korkealta. Tyhmä kysymys taas, tietysti opas osasi: tässä on avocado, tässä on sokeriruoko. No shit?! Opas oli muutenkin kovin surkea, tämä juoksi hervotonta tahtia eteenpäin niin että katosi välillä kokonaan näkyvistä, eikä tästä ollut mitään hyötyä esimerkiksi jokien ylityksissä tai muissa tiukoissa paikoissa. Mutta niin, itse trekki, ei sitä tietenkään olisi voinut vetää flipflopeissa! Mehän käveltiin koko matka riisipellon poikki eli mutaa oli mittaamattomat määrät ja välillä tuli kavuta joitain oksia pitkin jokien yli (välillä alla oli pudotusta metrejä). Ensimmäisen 500 metrin jälkeen luovutin flipfloppeineni, otin ne pois ja käppäilin paljain jaloin. Voin vain kuvitella mitä kaikkia parasiitteja verenkierrosta tätä mittaa löytyy. Ensimmäinen käärme nähtiin heti paljasjalkaisuuden alettua, tämän opas vielä hääti kepillään. Seuraava kärmes luikerteli puolen metrin päästä jaloistani oppaan ollessa jossain teille tietämättömillä. Onneksi se ei mennyt muiden tyttöjen ohi, se olisi ollut ehkä elvytyksen paikka jo. Maisemat oli upeat, sitä ei voi kiistää, mutta alituinen jalkoihin katsominen ja oppaan perässä pysyttely häiritsi nautintoa huomattavasti. Ei auttanut vaikka kuinka oppaalle sanoi että mentäisiinkö vähän hitaammin.
Vihdoin stopattiin kansallispuiston porteilla maksamassa jotain sisäänpääsymaksuja ja ostamassa keksejä. Tästä oli enää 1,5km vesiputoukselle eikä maa enää ollut mutaista onneksi. Vesiputous oli hieno, melko korkea ja alle pääsi uimaankin. Alkumatkan hikoilu tosin aiheutti nopean viilentymisen varjoihin päästyämme, mutta päätin että minähän menen uimaan kun tänne saakka oli tultu. Pulahduksen jälkeen oli virkistynyt olo vaikka mutaa oli edelleen aivan joka paikassa ja tuli huomattavasti lämpimämpi kun sai hien pois iholta. Ajateltiin että otetaan mopo alle portilta, sillä halusimme päästä Lembariin ja lautalle hyvissä ajoin, mutta toisin kävi. Transportjätkät pyysivät niin naurettavia hintoja että alkoi hymyilyttää. Siinä tingittiin ja selitettiin, että hei, jos me kävellään niin te ette saa mitään, eikö olisi parempi jos viette meidät skidisti halvemmalla. Vastaus oli aika tyrmäävä: ihan sama, ei meitä kiinnosta. Lähdettiin siis kävelemään Marian ja ranskalaisen nuorenmiehen kanssa Helin ja Ellin ottaessa ylihintaiset mopot. Olen sitä mieltä, että jos aina maksaa sen hinnan mitä ne kehtaavat pyytää niin seuraavana vuonna hinnat ovat vielä kalliimmat. Periaate kysymyksiä. Käveltiin siis takaisin mukavaa asfalttitietä läpi nättien pikkukylien kun yhtäkkiä takaamme tuli lava-auto. Ranskis pysäytti auton ja saatiin hypätä kyytiin! Jotain pientä heitettiin kuskille päästyämme perille, mielummin näin. Sitten oli pakko saada ruokaa. Mentiin kauniiseen pikkuraflaan nimeltään Bale-bale, jossa ruoan saaminen kesti ikuisuuden mutta oli se odottamisen arvoistakin! Raflan omistaja soitti kitaralla Beatlesia safkoja vartoessamme.
Heitettiin hyvästit Tetebatulle safkan jälkeen, ajeltiin Mataramin kautta Sengigiin hakemaan tsygät ja palauttamaan auto ja loppujen lopuksi päästiin vasta kello 19.00 lauttaan, joka tarkoitti, että oltiin himassa vasta kahden aikaan yöllä. Kuumaa vettä ei tullut ja mutaa löytyi varpaiden välistä vielä monen päivän jälkeen.
inka <3 lombok
Subscribe to:
Posts (Atom)