Guatemalan El Remate ja Tikalin rauniot

Barton's Creekin jatimme taakse ja soimme aamupalan San Ignaciossa. Ja kappas kuinka kavikaan, tormattiin kanadalaisiin tuttuihimme Adaan ja Stepheniin Caye Caulkerilta, heilla oli sama suunta kun meilla eli ylittaa raja, yopya El Rematen pikkukylassa ja menna tutustumaan Tikaliin.

Otimme taksin rajalle ja huoh, taas ne ongelmat alkoivat. Tiesimme, etta Belizesta pitaa maksaa paljon paastakseen pois, mutta paljon olikin enemman kuin luulimme (37,5 Belizen dolsua) eika kanadalaisilla varsinkaan ollut rahaa tarpeeksi. Vaihdoin vararahani 50 euroa belizen dollareiksi ja osan Guatemalan quetzaleiksi naurettavan huonolla vaihtokurssilla. Taman jalkeen kuulimme, ettei Tikalin ja Floresin valissa olevassa El Rematessa ollut edes bankomaattia, joten rahanvaihtoni oli yhta tyhjan kanssa. Stephen ja Mika ottivat taksin takaisin San Ignacioon ja kavivat nostamassa dollareita.

Guatemalaan maksoi sisaan oikeasti 10 quetzalia (eli noin 1 e), mutta rajavartija yritti huijata kanadalaisilta ylimaaraista 10 quetzalia. Stephen pyysi kuittia tasta, mutta yllattaen "kuitintekija" ei ollut paikalla tai jotain muuta yhta naurettavaa ja hinta tippui kymppiin. Meita ei edes enaa kehdannut yrittaa puijata.

Otimme minibussin kohti El Rematea ja Stephen tarjosi kuskille kaljan...kuulemma ihan normaalia, etta kuski juo vahan kaljaa. Paasimme kuitenkin turvallisesti El Remateen, joka oli kylla aika pettymys. Eraat saksalaiset kehuivat, etta se on kaunis pikkukyla, jarven rannalla ja hostelli Sak-Luk oli varsinkin tosi ihana. Hostellin tyontekijat olivat ilmeisesti popsineet sienia, hostelli olisi muuten ollut jees, kauniisti maalattu ja hienoja istutuksia, mutta kaikki oli enemman tai vahemman rempallaan. Meidan huoneemme oli avoin terassi (hyvat nakymat Peten Itza- jarven yli!) sankyineen ja niin likaisine ja teipattuine hyttysverkkoineen, etta paatimme Mikan kanssa pistaa omamme tilalle. Kyla itsessaan oli melko tylsa, moottoritie halkaisi kylan kahtia ja kummallakin puolella oli vain ravintoloita ja kauppoja.

Kavimme syomassa paikallisessa pikkuravintolassa melko pahaa ruokaa (vatsatautia? hepatiittia? :) ). Tarjoilijatar oli ilmeisesti myos hieman sekaisin tai vain todella epakiinnostunut, silla muun muassa Mikan tilaama ruoka ei koskaan saapunut poytaan. Onneksi toisaalta, silla Mika alkoi yhtakkia voida pahoin ja paatti lahtea hostellille nukkumaan, epailimme liikaa aurinkoa :( Laskun saamisessa kesti toiset puolituntia, tarjoilijattaremme meni katsomaan telkkaria ja unohti koko jutun. Huoh.

Olisimme halunneet menna kaymaan paikallisessa Tivolissa, joka sijaitsi parin kilometrin paassa, mutta kysyessamme kertoi paikallinen kassaneiti, etta "takseja ei ole, jos kavelette, on enemman kuin todennakoista, etta teidan kimppuunne hyokataan". Se siita sitten, onneksi kysyimme. Hostellilla Mikalta loytyi viisi punkkia, hyi, siis jotain viidakkopunkkeja!Minulla ja Lauralla ei mitaan, kerrankin nain pain.

Meidan piti herata aamu 5.30 bussiin kohti Tikalin raunioita, mutta herasimme kello 6.

Lahdettiin yhdessa kanukkien kanssa etsimaan kyytia ja kappas taas!Israelilaiset Dima ja Eli ja jenkki Vanessa Orange Walkista ajoivat ohitsemme minibussilla suuntanaan Tikal, joten hyppasimme kyytiin :D loistavaa! Soimme Tikalissa aamupalaa, jatimme rinkkamme ravintolaan ja lahdimme kavelemaan temppeleille. Matkat olivat pitkia temppeleiden valissa, mutta onneksi tihea metsa suojasi suuremmalta auringolta.

Huh, ensimmainen temppeli oli alyttoman korkea pyramidin, jonka sivuun oli rakennettu puiset tikkaat, joita pitkin tuli kavuta ylos. Kylla taas hieman jannitti. Ylhaalta naimme kaikki korkeimmat rakennukset, jotka nousivat ylos metsan keskelta. Mahtavat nakymat siis! Alastulo ei ollut kauhean pelottavaa.

Pian tajusimme, etta kiipeily ei suinkaan loppuisi tahan, vaan kiipesimme yhteensa noin 3-4 korkeampaan temppeliin ja tietysti pienempiin myos. Viiden tunnin kavely (9-14) ja kiipeily vei veronsa, silla kuumuus oli tappavaa. Vetta meni alyttomasti, mutta aurinkorasvan laittaminen tuntui typeralta, koska sen hikoili heti pois (yok). Lahdimme hyvissa ajoin takaisin kyydillemme, ostimme kylmaa juomaa ja naksuja tasataksemme suolatasapainon. Tuntui hyvalta istua varjossa ja levata. Kunnon urheilut ainakin :D

Emme yllattaen halunneet takaisin El Remateen, joten maksoimme kuskille hieman ekstraa ja tama vei meidat suoraan Floresiin pienelle saarelle saman jarven, Lago Peten Itzan, keskelle. Mielestamme Flores oli kaunis, vaikka haukkuvatkin todella turistiseksi. Loysimme LP:sta katsomamme hostellin Los Amigos, joka oli unelmiemme tayttymys, hehheh. Suihku, puhtaat lakanat, siisti hostelli, kaunis sisapiha, ravintola, jossa pelkkaa vegeruokaa ja pyykinpesumahdollisuus. Ah. Suihkun ja ruoan jalkeen olimme ehka onnellisempia kuin kertaakaan viela talla reissulla :D



Nakyma El Rematen hostelliltamme



Mika ja meijan peti



Iso puu ja Steven



Raunioilla



Kapeita paikkoja



Korkealta oli hyvat nakymat



Keskus plaza



Plazan hieno temppeli



Mika pomppii Tikalissa



Vihainen kaveri



Laura fiilistelee temppelin huipulla



Mika ja alyton juurakko

Telttailut Barton's Creekissa!

Koska elamme saasteliaasti, ostamme ruokamme kaupasta. Ja niin teimme nytkin, kuulemma Barton's Creekissa ruoka on kallista, mutta telttailu halpaa, joten paatimme uusien ystaviemme Leen ja Danielin kanssa ostaa ruoat valmiiksi, jotka valmistaisimme leirinuotiolla.

Saavuimme paikkaan noin tunnin ajelun jalkeen avolavan lavalla hengaillen. Me viisi ja nainen jenkkilasta olimme ainoat vieraat koko paikassa! Jotain vapaaehtoistyontekijoita paikassa tosin oli myos. Tuli jo pimeaa, joten emme nahneet ymparillemme ollenkaan, mutta pistimme teltat pystyyn ja nuotion tulelle. Teimme lampimia voileipia juustolla, kasviksilla ja habanero-kastikkeella. Namps. Istuimme iltaa nuotion aaressa myohaan yohon ja Laura, Mika ja Daniel jopa nukkuivat ulkona!

Aamulla vasta naimme kaiken sen kauneuden, joka ymparoi meita. Isot kalliot viettivat alas pienen, kirkkaan joen vastarannalla ja joka paikassa oli vihreaa! Jokeen avautui taydellinen uimapaikka! Metsa, joki, linnut (kolibreja!!) ja telttailumeininki tuntui taydellista! Pidimme loistavan lokoilupaivan, tosin hommaa oli kylla notskin sytyttamisessa, silla puu oli surkeaa. Luimme kirjoja, uimme moneen otteeseen ihanan viileassa vedessa ja nukuimme paikkareita. Pojat trekkailivat sademetsassa metsasten hedelmia ja kavivat he myos lahimman amish/mennoniitti-kylan vieraina ostamassa pottuja ja sipulia. Illalla keittelimme pastaa ja tunatomaattikastiketta, tuli koti mieleen! Lokoily on uuvuttavaa ja menimme hyvin aikaisin nukkumaan!

Yo oli kylma ja aamukaste sai vaatteet nihkeiksi.

Aamuaurinko onneksi lammitti nopeasti ja uiminen tuntui taas hyvalta ajatukselta. Luettiin lisaa ja tirsailtiin. Paatimme myos Lauran kanssa kayda tsekkailemassa lahimetsaa, joten ylitimme joen hieman kauempaa missa oli matalampaa, vaarallisesti kamerat taskussa, hadin tuskin pysyen pystyssa kovassa virtauksessa. Paasimme yli ja lahdimme kavelemaan ylos viidakkoista rinnetta. Toivoimme paasevamme niin korkealle, etta nakisimme ymparillemme kunnolla, mutta pettymykseksemme oli korkein kohta taysin metsan peitossa :( Takastulo ei mennyt niin hyvin. Jokea ylittaessamme vei virta toisen Lauran uusista flip-flopeista.

Illalla kokkailtiin maittavia keitettyja pottuja, bread fruitia eli leipahedelmaa(?), jota pojat loysivat mettasta, se maistuu paistettuna ja suolattuna aika paljolti ranskalaisille, kookospahkinoita, appelsiineja ja tonnikalaa ja mita nyt ikina jaljella olikin. Oli tayttava ateria. Aamulla oli lahdon aika ja laskeskelimme menojamme talla telttaretkella...ne olivat minimaaliset, toimme ehka 20 usd:ta yhteensa kolmesta yosta (silla Lauran lainattu teltta oli ilmainen) koko paikkaan emmeka kayttaneet ravintolan palveluja. Oikeastaan kaikki ne puista popsitut aplarit ja kookospahkinat jopa ehka jattivat jenkkiomistajat miinukselle. HUps.

Tiemme erosivat Leenista ja Danielista ja tulikin jo heti hieman ikava, hauskoja poikia. Me kuitenkin lahdimme kohti Guatemalaa ja Tikalin raunioita!

Hei Tarja ja Markku, kiva kun olette kommentoineet ja olleet kiinnostuneita reissusta :D kirjoitelkaa ihmeessa lisaa kuulumisia! Ja moikat myos Miikalle, miten sun jouluinen reissu meni? Joni ja V-V pitakee hauskaa Intiassa!!!Yritan aina laittaa kuvia kun mahdollista, mutta valitettavasti yhteydet taalla on melko hitaita.



Kaunis kasi



Vauhdin hurmaa, avolavalla menossa Barton's Creekiin



Daniel ja pusu koiralta



Pojat ja notskin alku



Meijan joki



Laura ja eras vapaaehtolainen uimassa



Leen :D



Telttailut ja notskit



Ihanat tortillat San Ignaciossa

Caye Caulkerin snorklailuja

Caye Caulker oli aika paljolti paratiisisaaren nakoinen. Valkoista hiekkaa, turkoosia vetta, palmuja, paljon vareja. Mutta myos paljon turisteja. Ja rastafareja, ihan tosi paljon! Rastafarit puhuvat todella kummallisesti, mutta on hyvin vaikea olla nauramatta. Niin ja tosiaan, espanja meinaa melkein unohtua kokonaan, silla kaikki puhuvat englantia tai sekoittaen sita alkuperaiskieliin. Jannaa.

Loydettiin hostelli nimeltaan Bella´s ja myos heti suomalainen Janne. Paikka naytti hauskalta, joskin skidisti resuiselta. Laura sai sangyn dormista ja mina ja Mika oman privaatin ullakkohuoneen aina neljannesta kerroksesta! Sinne piti kiiveta aina tikkaiden ja ikkunoiden lapi, mutta maisemat olivat mahtavat yli koralliriutan ja riippumatto toi mukavaa tunnelmaa.

Hostellissa oli paljon hyvaa jengia, ruotsalaisia, ausseja, kanadalaisia...ja omistaja Mission (who was on a mission) oli kunnon perinteinen rastafari. Tehtiin ensin ruokaa (koska se oli erikallista ravintoloissa ja oikeastaan myos kalliimpaa kaupassa kun suomessa!). Reggae soi ja rommia oli poydassa enemman kuin tarpeeksi. Kavimme tsekkaamassa paikallisen yokerhon, (jossa Laura silpoi isovarpaansa:( ), mutta mentiin aikaisin nukkumaan, koska aamulla oli snorklausreissu tiedossa. Paitsi Laura, joka ei myoskaan saanut itseaan snorklaamaan vaan jai hostellille lepailemaan.

Lahdimme siis Mikan, noin 15 muun ja 3 rastafarin kanssa snorkkeloimaan purjeveneella koralliriutoille. Ensimmainen stoppi oli Coral Garden, jossa snorklailimme itseksemme noin puolisen tuntia. Upeita ja ISOJA kaloja, seka koralleja, jotka tosin olivat aika varittomia. Seuraava sukellus oli opastettu, silla paikka oli suojeltu. Juuri ennen matalaan ja kirkkaaseen veteen hyppaamista veneen vierelle ilmeistyi kaksi haita!!Ne uivat mahtavan nakoisina ja rauhallisesti veneemme ymparilla hetken ja haipyivat sitten muualle. Oppaamme Steve ja Zeus nayttivat meille erilaisia kaloja, koralleja ja mm. meritahtia jotka pitivat kosketuksesta :D Hienointa kuitenkin oli kun Steve nappasi hain kiinni, jotta voisimme katsoa sita hieman lahempaa. Koskettaessa se tuntui aivan karhealta kissan kielelta.

Soimme lounasta, joka maistui todella hyvalta sukelluksen jalkeen ja suuntasimme viela kolmanteen sukelluspaikkaan. Tamakin sukellus oli opastettu. Steve ja Zeus nappasivat heti pari metria syvassa vedessa piikkirauskut otteeseensa ja niitakin paasimme koskettamaan. Onneksi kuulimme kaikki kauhutarinat piikkirauskujen vaarallisuudesta vasta myohemmin. Rauskujen jalkeen naimme kaksi tappelevaa mureenaa! Kaikista mahtavinta kuitenkin oli kun tulimme syvanteelle, jossa koralleista muodotuva jyrkanne vei aina noin 20 metriin saakka. Yhtakkia pimeasta kaukaisuudesta lipui 4 taplakotkarauskua alapuolellemme. Ne liisivat alhaalla tehden pienen kierroksen ja katosivat taas hiljaisuudessa kauas pimeyteen!

Noin kymmenen metrin syvyydessa sijaitsi pieni tunneli, jonka lapi oppaat haastoivat ihmisia sukeltamaan. Mika tietysti tarjoutui yrittamaan heti ensimmaiseksi, ja hyvinhan se meni. Viela olisi ollut mahdollisuus nahda merikilpikonnia, mutta valitettavasti niita ei juuri silloin paikalla ollut. Takasin tullessa oli taas alyttomasti rommimehukkaa tarjolla, rastafarit lisailivat koko ajan kuppeihin pyytamattkin. Huh. Onneksi matka ei ollut liian pitka.

Hostellilta loysimme Lauran, joka oli kaynyt saaren ainoalla biitsilla uimassa ja hengaillut Missionin kanssa. Teimme pastaa ja tomaattikastiketta illalliseksi. Keepin´ it simple, man! Ihme on tapahtunut, enka polttanut kuin alaselkani snorklaillessa, eika siihen edes sattunut. Mikan koralleista saatujen haavojen paikkailun ja alaselkani rasvailun jalkeen paatimme ottaa tirsat. Kello oli siis jotain 19.00 pintaan. Vaan kavipa niinkin hassusti, etta kello yksi yolla herasin piilarit silmissa, valot paalla ja kaikissa pukineissa. Kesti hetken ymmartaa, etta olimme nukkuneet koko illan ohi. Huomasin myos yhtakkia raapivani itseani hullun lailla ja kun tarkemmin katsoin, oli koko vasen kasivarteni aivan punaisten pilkkujen peitossa. Samoin kylkeni ja reiteni. Antihistamiinia naamaan ja nukkumaan takaisin.

Aamulla nappyloita oli viela enemman. Mikalla ei mitaan.

Syotiin riisia soijalla tai sokerilla aamupalaksi ja sitten lahdettiin kohti Belize citya uudestaan. Tarkoitus oli jaada viela yhdeksi yoksi saarelle, mutta sade saavutti meidat ja lahdimme etsimaan uusia maisemia eli suuntasimme kohti Cayoa eli San Ignaciota lahella Guatemalan rajaa. Ensimmainen bussimme hajosi matkalla, jatkoimme toisella samanlaisella. San Ignaciossa olimme hieman eksyneita, mutta onneksi mukava Leen (HOL) ja Daniel (GER) auttoivat meidat eteenpain ja kertoivat 15 kilometrin paassa metsassa ja kukkuloilla sijaitsevasta Barton's Creek telttailupaikasta. Sinne siis!




Saavuimme saarelle :)



Meidan oma ullakko!



Mika ja Martin



Rastafari syotti lokkeja



Steve ja piikkirausku!



Nurse Shark!



Oli se hieno hai!



Crew



Koralliriutalla oli matalaa ja vesi oli kirkasta



saavutin valaistumisen

Orange Walkin jokireissut

Meidan ei pitanyt olla Orange Walkissa yhtaan yota, mutta jaimme kahdeksi. Belize teki heti hyvan vaikutuksen.

Olimme vasyneita, likaisia ja kylmissamme, silla aamun kelmea aurinko ei lammittanyt. Laura naytti ihan pakolaiselta huivit paassaan ja kaikkine kapsakkeineen. Kaupunki vaikutti pienelta ja melko koyhalta, mutta omituisen kiinnostavalta. Lahdimme etsimaan automaattia saadaksemme Belizen dollareita ja ystavalliset paikalliset neuvoivat meita innokkaasti, ilman taka-ajatuksia tai edes avun pyytamista! Kaikki paikat olivat kiinni viela aamu seitsemisen maissa, mutta ihmisia oli paljon liikkeella. Kuten myos Lamanai Riverside Lodgen omistaja Lance (?). Han bongasi meidat autostaan ja kysyi minne olimme matkalla. Han suositteli hotelliaan ja neuvoi meita eteenpain automaatille. Kaksi ensimmaista olivat poissakaytosta.

Odotellessamme kolmannen pankin avautumista pysahtyi samainen auto viereemme. Siella oli Lancen poika, joka kertoi isansa lahettaneen hanet meidan avuksemme, hah :) Kiitimme kauniisti ja sanoimme tulevamme heidan hostelliinsa. Se olikin aivan mahtava paikka! Joen varressa sijaitsi iso puinen terassirakennus, ymparilla metsaa ja suistoa ja niin paljon lintuja etta! (Luulen, etta bongasin nokikanan). Saimme suhteellisen halvan "huoneen" (10usd) eli nurkkauksen joka oli verhoilla eroteltu muusta huoneesta. Se oli kiva.

Heti 15 minuuttia saapumisemme jalkeen joessa ui kaksi manaattia :D

Kavimme suihkussa ja nukuimme melkein koko paivan tai no ainakin neljaan saakka kunnes parit israelilaiset kundit ja Vanessa jenkeista saapuivat jokisafarireissultaan. He kehuivat sita paljon ja paatimme myos tehda sen seuraavana paivana. Reissu oli siis seuraavanlainen: ensin moottoriveneella ajellaan New Riveria pitkin ja bongaillaan lintuja ja krokoja ja muita elukoita ja sitten paadytaan Lamanain raunioille keskella metsaa, (syodaan lounas) ja tullaan opastetun kierroksen jalkeen takaisin.

Jokisafari oli uskomattoman siisti. Naimme haikaroita, iguaaneja, krokotiileja, kuningaskalastajia ja vaikka mita. Oppaamme oli todella taitava bongailemaan naita elaimia tiheasta metsikosta. Lamanain rauniot olivat upeita ja oli kiinnostavaa kuulla opastus myos, sai vahan enemman irti. Kiipeilimme mahtavaan korkeaan temppeliin ja taas pelotti hieman tulla alas. Kuulimme myos molyapinoiden alyttoman kuoron. Olisin veikannut aanen lahtevan isosta kissaelaimesta, jos en olisi paremmin tiennyt.

Takaisin tultaessa saimme rommimehut kateemme (rommi on kansallisjuoma suurinpiirtein ja rommimehuja juotetaan kaikilla organisoiduilla reissuilla) ja lahdimme hurjaa vauhtia mutkittelemaan pitkin kapeaa jokea. Pysahdyimme tarkastelemaan mennoniittien eli vahan amishien tyyppisen uskonlahkon kylaa. Mennoniitteja on Belizessa vaestosta 11-prosenttia ja he viljelevat kaikesta ruoasta melkein 70-prosenttia, jos muistan oikein. He eivat kayta mitaan moottorivalineita, eivatka naiset saa puhua ulkopuolisille, miehilla on isot parrat ja isot lierihatut. Ja mennoniitit haisevat myos aika pahalle...

Seuraava stoppi oli paikallisen rommipanimon paikkeilla, jossa oppaamme yhtakkia kaivoi banaanin esiin ja alkoi maiskuttaa suullaan. Kaksi hamahakkiapinaa ilmeistyi ilmeisen kiinnostuneina metsasta ja tulivat aivan veneen viereen. Laura antoi ensin osan banaania kadesta pitaen toiselle apinoista ja mina niin ikaan toisen palan. Ottaessani kuvaa alhaalta (maaten laivan kannella) istuutui toinen apinoista yhtakkia syliini! Siina se istuskeli rauhassa kameran valojen valkkyessa, kunnes minun melkein taytyi tyontaa se pois sylistani :) Oli se niin suloinen.

Vietimme viela yhden yon Orange Walkissa, kavimme kavelylla kaupungissa ja ostimme superhyvia leivoksia ja pasteijoita evaaksemme La Popular-nimisesta leipomosta. Nam. Aamusella lahdimme kohti Belize Citya paikallisbussilla ja etsimme Caye Caulkerin-saarelle vievan vesitaksin.

(koneet on altsin hitaita, yritan laittaa kuvia kun tulee vahan nopeempia netteja kehiin!)



Taalla me ollaan!



Orange Walk



Edessa Eli, Vanessa, Laura, Dima, ja mina ja Orlando takarivissa




Jokisafarilta



Iguaaneilla oli vahan sapinaa.



Hmm..unohdin taman kaverin nimen, mutta joku harmaa haikaran serkku se oli.



Kroko!



Devil's cactus



Kiivettiin korkealle




Jyrkat alastulot



Lamanai



Mennoniitteja



Kippis.



Hamahakkiapina



Hehheh, siihen se sylkkyyn istahti

Chetumalin bussiaseman yollinen meininki ja rajanylitys Belizeen

Kaikki ei voi aina menna hyvin, varsinkaan enemman tai vahemman valvotun yon ja aamuisen rajanylityksen kanssa.

Lahdimme Tulumista Chetumaliin bussilla, joka "lahtee joskus 14.00-14.30 valilla". Se lahti 14.40. Nelisen tunnin matka hurahti nukkuessa ja olimme juuri pimean maissa Chetumalissa. Harmiksemme kuitenkaan busseja yli rajan ei enaa mennyt ja jaimme jumiin kaupunkiin, josta LP kirjoittaa "Hmmm and go!". Meilla ei ollut mitaan havaintoa hostelleista eika hotelleista ja olimme hieman eksyksissa, mutta kaksi argentiinalaista likkaa ilmestyivat rinkkoineen bussiasemalta ulos ja kysyimme heilta neuvoa. Tytot kertoivat Chetumalin olevan ehka maailman yksi turhimmista paikoista ja sanoivat jaavansa bussiasemalle yoksi, koska bussinsa lahtisi jo aamuviidelta. Kuten myos meidan! Lyottaydyimme tyttojen seuraan ja teimme hippiringin bussiaseman ulkopuolelle. Pelasimme korttia, footbagia, puhuimme espanjaan ja joimme epailyttavan nakoista Mate-teeta. Paikalliset olivat kovin kiinnostuneita meista ja paadyimmekin auttamaan erasta naista taman englannin-kurssin kotilaksyissa.

Majoittauduimme loppuyoksi sisalle terminaaliin, jossa ei kylla ollut yhtaan sen lampimampi kuin ulkonakaan. Hytisimme rivistossa makuupusseinemme, mutta oikeastaan mina kylla nukuin maittavasti parisen tuntia :) Sitten olikin jo aika lahtea bussille ja kavikin ilmi, etta olisimme menossa samalla bussilla argentiinalaisten kanssa (outoa tosin mielestani, silla he olivat menossa Guatemalaan). Ongelmitta tama lahteminen ei toki mennyt, silla Mika onnistui hukkaamaan bussilippunsa viimeisen viiden minuutin aikana. Pinna oli hieman kireana 11 tunnin odotuksen jalkeen. Ystavallisesti meidat kuitenkin paastettiin bussiin, vaikka pelottavan nakoinen mies, kultainen ase kaulassaan olikin aika vihainen. Lippu loytyi myohemmin Mikan lompakosta.

Sahlays ei loppunut tahan. Meksikon korruptoituneet rajavartijat vaativat 100 peson maastapaasymaksua, jota ei minnekkaan ollut merkitty, ja jonka meille oli sanottu olevan vain totaali huijausta. Ei meilla ollut peson pyorylaakaan, saati sitten kolmeasataa ja taas alkoi hermostuttaa. Minulla oli kuitenkin suomen jaamia, 10 euroa ja argentiinalaiset lainasivat meille 200 pesoa. Tulikin sitten maksettua reippaasti, silla annoimme tytoille Mikan vararahaston eli 20 euroa kiitoksena lainasta.

Vaan ei tassa viela kaikki. Argentiinalaiset tulikin yllattaen maksaa maahanpaasymaksu Belizeen, joka oli joku todella alyttoman suuri summa, eivatka tytot tata halunneet maksaa. He jaivat raja-aidan toiselle puolelle ja me olimme toisella. Bussikuski ei suostunut antamaan takaisin rahoja tyttojen bussilipuista, eivatka tytot suostuneet ottamaan vastaan tarjoamaamme 50 euroa. Lopulta he kuitenkin paattivat tulla lapi, koska enemman rahaa olisi mennyt kalliiden bussilippujen jaadessa kayttamatta.

Aurinko nousi, sahlays ja haslays jai taakse ja olimme upeassa Belizessa.



Hippirinki



Me



paikallinen hengailija :D



Maté



Chetumalin bussiasemalla oli galsa.



Laura pikku pakolainen