Chichen Itzan rauniot, Tulum ja Coban rauniot

Bussimatkan Cancunista Chichen Itzaan (CI) tuli kestaa Lonely Planetin mukaan parisen tuntia, mutta kuski kertoi minulle sen kestavan viisi. Huoh. Enka tata enaa yhtaa epaillytkaan lahtiessamme liikkeelle, silla kuski ajoi noin kahtakymppia koko Cancunin kaupungin lapi. Hermostutti. Vauhti lisaantyi onneksi moottoritiella ja paasimmekin perille noin neljassa tunnissa, huraa!

CI oli mahtava. Sulkakaarmeen temppeli kohosi korkeana edessamme suurella aukiolla muiden raunioiden nayttaessa kovin pienilta. Kiertelimme rauhassa kuvia ottaen ja jutellen maailman historian saavutuksista. Kovin sivistynytta siis ;) On vaikea kertoa mitaan mika tekisi oikeutta naille uskomattomille Maya-raunioille, mutta ehkapa kuvat sitten antavat vahan enemman. Kavelimme muun muassa tuhannen kivipylvaan aukion ohi, tahtitornille ja viimeiseksi paadyimme mahtavalle peliareenalle, jossa tutkimme hienoja seinakaiverruksia ja leikimme kaiun kanssa (se vastasi seitseman kertaa takaisin!)Seinakaiverruksia oli melko vahan verrattuna esim. Kambotzan Angkor Watiin, eivatka Mayat aivan yhta hienosti osanneet hioa kivia yhtenaisiksi seiniksi (tarkoitan siis, etta Inkat olivat saaneet rakennettua kivimuuria ja rakennuksia niin, etta edes hammastikkua kivien valiin saanut), mutta yhtaan vahemman hienoksi se ei kohdetta tehnyt.

Otimme bussin Tulumiin, backpackereiden valloittamaan kaupunkiin ja valitsimme hostelliksemme aikaisempien tuttavuuksien kehuman Weary Traveller hostellin. Taasen kovin onnistunut valinta! Checkasimme itsemme sisaan, kaunistauduimme hieman rankan paivan jalkeen ja lahdimme ruokailemaan. Paadyimme paikkaan, josta sai kauan kaivattua kasvisruokaa. Mika otti kokonaisen grillatun petokalan pelottavine hampaineen ja kaikki olivat tyytyvaisia ja mahat taynna aterian jalkeen. Lauralla oli tosin jotain "vatsaoloja", mutta ei mitaan sen vakavampaa. Nukahdimme pian aterian nauttimisen jalkeen mukaviin isoihin peteihimme.

Aamulla oli aika tehda suunnitelmia. Oli valittava kolmesta hyvasta kaksi ja jatettava yksi seuraavalle paivalle. Valitsimme Coban rauniot, jatkaen samaa raunio linjaa edelliselta paivalta, ja cenoten eli luolastojarven jattaen biitsin seuraavaksi aamuksi. Otimme bussin Cobaan, jonne ei kestanytkaan 40 minuuttia enempaa. Coba on hieman erilainen kuin Chichen Itza, silla se on metsan keskella (itse en kylla ihan kutsuisi sita viidakoksi kuten LP mutta kuitenkin). Yksi outo juttu tapahtui kavellessamme rauniolta toiselle, silla metsassa polun vieressa pari metria meista, oli yhtakkia haukka! Se seisoi siina kiinnostunut ja ehka hieman agressiivinen katse silmissaan tuijotellen meita niin kauan etta sain ihan onnistuneen kuvankin. Hammentavaa!

Rakennukset olivat hieman vaatimattomampia lukuunottamatta hurjaa korkeinta temppelia, jonne veivat vaarallisen nakoiset kapeat portaat. Mika apinamiehena lahti heti juoksemaan ylos tata pelottavaa kiviportaikkoa, Lauran ja minun seuratessa hieman rauhallisemmin perassa. Kylla jalat olivat aika makaroonia kun paasimme ylos, eli taisi hieman jannittaa. Ylhaalta oli mahtavat nakymat yli Jukatanin ja ihastelimme hetken ylailmoissa. Alasmeno oli ehka, jos mahdollista, viela jannempaa, jalkojen viela ollessa hieman tottelemattomat. Hengissa kuitenkin selvisimme.

Coban jalkeen suunnitelmissa oli loytaa Dos Ojos eli Kahden Silman Cenote, jonne otimme loistavan colectivo pakettiauton. Tama systeemi toimii tosi hyvin, autolla paasee juuri kotiovelle tai minne vain, silla varsinaisia pysakkeja ei ole. Moottoritielta oli viela matkaa Cenoteille noin 3 kilometrin verran ja lahdimme kavelemaan. Pirun rakot hiersivat koko matkan. Vaikkakin oli se kylla sen arvoistakin, silla ensimmainen cenote (isompi) oli aivan uskomattoman kaunis. Ne vahaiset auringon sateet, jotka metsan lapi paasivat, kimmelsivat kristallinkirkkaan turkoosin veden pinnalla valaisten viela hieman syvemmalle luolaa. Hyppasimme heti uimaan ja ihastelimme tippukivia ja luolassa asustelevia lepakkoja. Olimme kuitenkin melko myohaan liikkeella, joka oli toisaalta onnikin, turistien vahaisyyden takia, joten meidan tuli vain kiireesti vilkaista viereinen cenote. Kaunis sekin. Liftasimme paikallisilta kyydin takaisin paatielle, se oli hauskaa. Yritin keskustella kohteliaasti sen minka osasin. Se ei ollut paljon.

Istuimme iltaa hostellilla parin suomalaisen ja isralilaisen kanssa. Hostellilla oli maittava illallinen, hampurilainen, joka piti itse paistaa ja tayttaa. Omani oli ainakin ihan paras (hehheh). Aktiivinen paiva sai unen maistumaan jo aikaisin.

Jetlag on virallisesti ohi.

Aamulla oli aika lahtea Tulumin paljon hehkutetulle biitsille. Eteemme avautuikin turkoosinsininen meri, palmuja, seka niin hienojakoista valkoista hiekkaa, etta Lauran alkoi tehda mieli leipoa. Uimme, luimme, jongloorasimme, kirjoitimme matkapaivakirjoja ja nautimme postikorttimaisemista. Aika taydellista.

Tulum oli ensimmainen paikka, jonne olisi viela voinut jaada. Mutta meidan suuntamme oli jo tiedossa ja lahdimme kohti Chetumalia, Belizen ja Meksikon rajakaupunkia.



Sulkakaarmeen temppeli Chichen Itzassa



Sankari ja 'ttaret tuhannen pylvaan aukiolla



Tuhansia pylvaita ja ihastelijat




Lisempaa pylvaita



Observatorio



Pelikentta



Sulkakaarmeen templo



Mikan ruoan hampaat



a weary traveller in The Weary Traveller



Mika on puunhalaaja Cobássa



Kukkulan kuningas



Haukka!



Kiipeilyja



Tytot temppelilla



Oli lammin



Alaspain



Jeejee, lisaa temppeleita



Apina-Mika



Cenote, jossa kaytiin pulikoimassa



Toinen cenote



Tulumin biitsi



Laura



Mikse