Kambodzan Phnom Penh

Okei, ensimmaiseksi varoituksen sana kusettavista matkanjarjestajista. Ostimme guesthousestamme liput suoraan Don Detilta Phnom Penhiin, jossa meidan olisi tullut olla noin keskiyolla, mutta toisin kavi. Heti ensimmaisena istuessamme minibussiin numero 1 tuli eras jarjestajista mainostamaan guesthouseaan ja tuputtamaan esitteita ja muuta. Itseani henkilokohtaisesti hyvin paljon arsyttaa tamankaltainen toimintatapa ja sanoinki meilla olevan jo majapaikan Phnom Penhissa. Matkasimme rajalle talla minibussilla, menimme rajan yli ja jatkoimme matkaa toisella bussilla (tosi surkea esitys tama bussi), jonka sitten jatimme rannalle kun ylitimme joen pikkubotskilla. Tunnin ruokailun jalkeen lahdimme etenemaan taasen uudella bussilla (nro 3), joka sitten pysahtyi Kratiessa, jossa saimme TAAS vaihtaa bussia. Ihmiset alkoivat hermostua, silla tata bussia nro 4 odoteltiinkin sitten parisen tuntia, eli olimme rutkasti myohassa aikataulusta. Vihdoin bussi saapui ja niin lopulta mekin noin klo 1.30 (6 eri liikennevalineen jalkeen). Myohemmin luimme rakkaasta LP:sta, etta tama on kovin yleinen huijaus etenkin Bangkokista Kambodzaan tullessa: viivytetaan matkantekoa niin paljon, etta ihmiset ovat perille paastessaan vasyneita ja on jo pimeaa ja myoha, jolloin monet suostuvat jaamaan aikasemmin tyrkytettyihin guesthouseihin. Kuten myos me, vaikka vannoin etten sinne jaisi. Vaan minkas teet, uusi (eika ollenkaan niin turvallisen oloinen) kaupunki, porteilla suljetut guesthouset ja eras myontyvainen britti nimeltaan Robert...

Aamulla herasimme kovin aikaisin kamalaan molinaan, aiheuttajina guesthousen pitajat!!Kylla sapetti. Aloitimme paivan mission: uuden Harry Potterin etsinnan. Lahdimme kavelemaan ympari kaupunkia, kuumassa, polyisessa ja melusaasteen tayttamassa ilmassa. Loysimme ensimmaisen kaupan, jossa saimme kuulla murskaavan vastauksen!"Sorry it's sold out". Kirosimme, mutta emme luovuttaneet. Tosin olisimme voineet. Kaikkialla sama laulu, jopa lentokentalla, jonne siis viimeiseksi vaivauduimme. Koska meilla ei tietenkaan ollut lentolippuja, niin emme paasseet ylakerran kirjakauppaan, mutta vartijalle lirkuteltuamme saimme hanet soittamaan sinne ja kysaisemaan asiaa. LOPPU.

Selatettyina ja masentuneina kavimme shoppailemassa hurjasti kauneudenhoitotuotteita. Helpotti hieman. Illalla meilla oli treffit taman edellispaivan tuttavuuden Robertin kanssa. Paadyimme Zeppelin nimiseen baariin, jossa nimesta paatellen soitettiin siis rockia ja hevia. Uskomatonta, mutta totta, paikka oli taysin tyhja meita lukuunottamatta. Tama ei toki haitannut, halpaa juomaa ja Iron Maiden soi. Loppupeleissa Robert alkoi olla hieman raivostuttava ja lahdimmekin Liisan kanssa vasymysta valitellen kotiin.

Toisena paivana oli aika tutustua Kambodzan kammottavaan lahihistoriaan. Vuosina 1975-1979 oli vallassa Punakhmerien hirmuhallinto, jolloin paaministeri Pol Pot teloitutti noin puoli miljoonaa ihmista. Yhteensa noin 1,3–1,7 miljoonaa ihmista kuoli tauteihin, nalkaan ja murhattuina. Yksi tarkeista tapahtuma paikoista oli S-21 eli Tuol Slengin entinen koulurakennus, joka muutettiin kuulustelu- ja kidutusvankilaksi. Noin 17000 ihmista kidutettiin hengilta S-21:ssa, vain kourallinen selvisi ulos hengissa.

Kavelimme ympari kolkkoa koulurakennusta, jossa piikkilanka-aidat ja kalterit muistuttivat viela kauhutapahtumista. Myos kuvia uhreista oli esilla, seka raakoja julisteita verissapain makaavista sidoituista vangeista. Vaistamatta tulivat mieleen Euroopan keskitysleirit. Pahinta on, etta osa paasyyllisista on viela hengissa ja elavat normaalia elamaa (niin normaalia kuin se nyt voikin vain olla?). Pol Pot kuoli ennen tuomitsemistaan 1998, joka on myos jattanyt katkeruuden kambodzalaisten mieliin. On kovin tarkea tietaa Kambodzan lahihistoriasta, jos taalla matkaa, silla se maarittaa kovasti vielakin elamaa. Kaikki tapahtui kuitenkin vasta kolmisenkymmenta vuotta sitten.

Taman jalkeen siirryimme Killing Fieldseille, eli alueelle, johon Pol Potin hallinnon uhrit haudattiin. Nahtavyytena erittain turha, mutta historialtaan tietysti tarkea.

Kolmas paivamme paakaupungissa meni vain nauttiessa elamasta. Phnom Penh on mielestani kovin mielenkiintoinen kaupunki, mutta varovaisuus on valttia. Kuulimme useista ryostoista ja niiden yrityksista, erityisesti tuktukien kyydissa tuli olla varovainen, silla ohiajavat mopokuskit varastelevat kyytilaisten laukkuja. Phnom Penh on myos kaupunki, joka ei ole tarkoitettu kavelemiseen, liikenne on mahdotonta.

Kavimme nauttimassa iltapalaa Friend's ravintolassa, joka oli katulapsien auttamiseen erikoistuneen organisaation omistama. Osa rahoista meni avustukseen ja tyontekijat olivat entisia katulapsia, joita organisaatio oli auttanut. Kovin hieno paikka, ihanaa ruokaa ja loistavia tyontekijoita. Ei mikaan halvin, mutta rahansa arvoinen kylla. Kavimme pelailemassa biljardia Howie's baarissa ja sen jalkeen viela tekemassa visiitin Zeppeliiniin, jossa omistajat jo meista kovasti pitivat. Tyytyvaisina nukkumaan ja odottamaan aamun lahtoa kohti Siem Reapia.

Nyt ollaankin taalla siis. Angkorin temppelit on tsiigailtu, niista enemman myohemmin. Huomenna kohti Bangkokia, jonne emme sairastelun takia viela tanaan paasseet.


Kaverikuva

Kuva kavereista

Tuol Sleng eli S-21


Pihan hautoja


Koulun kaytavilla

Piikkilanka-aidat

Joku iguaanilizzardi(?)

Lazy Gecko cafe

Meijan terde

Vikat paivat Laosin Don Detilla

Saavuimme siis pitkan pitkan matkustamisen jalkeen vihdoin 4000 thousand islandseille, jotka sijaitsevat aivan Kambodzan rajamaastossa, Mekongin keskella. Meidan suuntamme oli Don detin saari, niin kuin useimpien. Sinne piti luonnollisesti ottaa vene, mutta lippuja ostaessamme alkoi uskomaton rankkasade! Aurinko paistoi, vetta tuli taivaalta kuin saavista ja pilvimuodostelmat olivat kuin sadusta. Noin kymmenen minuutin sateen jalkeen hyppasimme pitkaan ja kapeaan botskiin ja lahdimme ajamaan kohti saarta. Totta kai kameran akun kuuluu loppua juuri kriittisilla hetkilla, joten kuvia tasta mahtavasta saapumisesta ei tietenkaan ole.

Don Detin saari on melko pieni, arviointi halkaisijasta menisi luultavasti hyvin pieleen, niin en viitsi edes yrittaa, mutta kylla sen nopeasti pyorailee lapi. Yksi tie vie kaikkialle, guesthouseille ja ravintoloille,loppu osa saarta onkin puhtaasti riisipeltoa ja metsaa. Todella kaunis ja idyllinen paikka, tuntui hyvalta jaada sinne hetkeksi.

Valitsimme napparan bungalowin tien ja joen varresta, riippumatolla, tietenkin. Mukava mesta, hyttysverkkoineen ja vessasuihkuineen, vessa tosin hieman ei-niin-miellyttava ovettomana ja valottomana versiona. Myos huoneessa oli sahkoa vain hetken iltasella. Vissiin aika perinteista talla saarella, jonne sahkot tulivat ilmeisesti vasta 2006.

Ensimmaisena iltana kavimme pienella kavelylla, mutta koska pimea laskeutuu taalla jo seitseman maissa, oli meidan kaannyttava takaisin. Kavimme ruokailemassa, seka istuskelemassa baarissa, jossa tapasimme kovin mukavia britteja, jenkin seka ruotsalaisen Larsin. Myos idiootin suomalaisen kundin, joka yritti epatoivoisesti saada naisseuraa kahdesta "kreikkalaisesta seireenista", kuten han itse asian laittoi.

Seuraavana paivana paatimme tehda pyoraretken viereisella saarella sijaitsevalle vesiputoukselle. Otimme piknikkitarpeet mukaan (lue: patonkia, riisia ja vetta) ja lahdimme tsygaamaan. Matka on kovin mukava, hieman pelottavia pienia puisia ja rikkinaisia siltoja lukuunottamatta, ja tapasimme oi niin suloisia pienia lapsia ja tietysti kanoja, sikoja, lehmia, vesipuhveleita, koiria, kissoja....niin siis tosiaan, elukoita on aivan kaikkialla, myos usein pyoratiella ja vaisteleminen kay valilla tyosta ("typera kana, liiku!!EI PYORAN ETEEN!"). Toiselle saarelle paasee ranskalaisten rakentamaa siltaa pitkin. Ihan siisti silta, mutta tie sillan paalla aivan taynna teravia kivia, kavi pyoraa saaliksi.

Matkalla vesiputouksella talla toisella saarella alkoikin sitten tapahtua, eika niin kovin mukavia. Pienella polulla tuli yhtakkia, keskelta ei mitaan, ehka puskista? pieni poika, tai mies...tai jotain silta valilta. Siis oikeasti, jatka oli minua ehka olkapaahan (itse olen lyhyt) ja hyvin laiha, mutta selvasti teini-ikainen amisviiksineen ja kaikkineen. Todella karmivan nakoinen mustine hampaineen plus etta jatkalla oli yksi valkoinen vamppyyrinhammas,huh. Tama poika nappasi ensin Liisaa kadesta kiinni ja kaveli pyoriemme vieressa. Naureskelimme siina, etta sori, meidan pitaa nyt menna, Liisa ei nyt valitettavasti voi menna naimisiin kanssasi ja tallaista. Poika pysyi tahdissa mukana ja oli kuin pieni koiranpentu yrittaessaan tunkea paataan Liisan kainaloon. Kundi kuitenkin hetken seurattuaan jai taakse, mutta ei ikuisesti, kuten saatte myohemmin lukea.

Tulimme putoukselle, joka oli massiivinen!Ei siis samanlainen putous, kuin nama paratiisiputoukset turkoosine vesineen vaan Mekongin koski oikeastaan. Itselleni tuli mieleen jotain aina dinosauruksista jura-aikaan ja Liisa runollisemmin Ronja Ryovarin tytar. Nautimme evaistamme ja mahtavasta nakymasta. Kavimme myos kavelylla joen varrella, kunnes oli aika lahtea takaisin. Ja voi etta, mika matka siita tulikin.

Pyoraillessamme samaa pienta polkua takaisin, tuli sama pieni teini-poika vastaan (mista se taas ilmestyi, jostain puuntakaa?) ja yllattaen nappasi taas Liisaa kadesta kiinni. Jatka jaksoi roikkua ja roikkua, emmeka yhtaan osanneet kuvitellakaan mitaan kummallista ennen kuin yhtakkia pojan kasi alkoi vaellella pitkin Liisan rintakehaa. Liisa alkoi tietysti tyontaa tata pienta pervoa pois saman tien, mutta se oli hieman hankalammin tehty kuin sanottu, meilla oli kuitenkin pyorat. Vielakin hammennyksissamme naureskelimme ja emmeka oikeen osanneet tehda mitaan muuta kuin sanoa NO!NO!GO AWAY!. Liisa alkoi ajaa kovaa pyorallaan karkuun, mina myos hieman Liisan perassa, mutta kundi oli liian nopea ja tien liian huono, jotta olisimme oikeasti paasseet karkuun. Todella huono idea, paniikki alkoi nousta ja tuntui ettemme ikina paase tasta kamalasta otuksesta eroon. Liisa paasi karkuun, mutta koska itse olin takana ja jatka koko ajan valissamme, pysaytti han minut ja tarrasi kiinni pyorani jarruletkusta. Itse nappasin hanta ranteesta ja hoin kovaan aaneen naita ennenkin kaytettyja sanoa. Tehoa niissa ei ollut, silla talla pienella miehella ei ollut enaa mitaan kontrollia itsestaan. Epatoivoinen, aneleva katse oli niin pelottavan outo, etta olin aivan totaalisen hammentynyt ja adrenaliini alkoi keraantya lihaksiin. Tiesin, etta meilla ei olisi mitaan hataa, jatka oli niin pieni ja meita oli kaksi (yksinkin olisimme taman jatkan helposti paihittaneet), mutta esimerkiksi turpaan vetaminen ei tullut kyseeseenkaan. Kundi olisi varmaan kuollut litsarinkin voimasta.

Siina vaiheessa kun jatka alkoi availla housunnappejaan ja yritti kurottautua kohti shortsieni naruja, ei ollut kylla lyomisen mahdollisuuskaan kaukana. Jotenkin paasin kuitenkin taas ajamaan, mutta perassahan tama tuli. Seuraavaksi jai taas Liisa kiinni ja samat housunavailut, seka epatoivoiset kahmimiset alkoivat. Hammennyksen rajan yli oli jo menty ja adrenaliinin pistaessa lihakset kihelmoimaan ja tarisemaan oli Liisakin jo valmis omien sanojensa mukaan kuristamaan koko jatkan. Olin pari metria Liisan edella (pysahdyksissa siis) kun huusin kurkkusuorana ja naamapunaisena etta ala enaa ikina koske Liisaan, Liisan huutaessa samaa tarinaa kundin korvan juuressa. Yhtakkia jatka tajusi, kaantyi ja kaveli pois. Meita oksetti.

Loppumatka meni kuvotuksen ja kiroilun merkeissa ja loppuilta asian lapikaymisessa. Tama poika oli selvasti mielenvikainen, mika teki asiasta jotenkin vielakin pelottavamman. Jos han olisi ollut vakivaltainen, olisi asiaan ollut helpompi suhtautua, mutta mita nyt ajatella sekopaisesta anelevasta pienesta miehesta. Mietimme, kuinka oikeasti nyt voi helpommin ymmartaa seksuaalirikosten uhreja, seka oli mielenkiintoista huomata, kuinka itse toimii tallaisissa tilanteissa. Kasvattavaa siis, mutta siita huolimatta kylla aivan v**** kamalaa.

Illan vietimme ystaviemme ruotsalaisten Larsin ja Mikaelin kanssa heidan bungalowinsa parvekkeella hengaillen. Matka omallemme pilkkopimeassa, vain kynttilan valaistessa tietamme, meni toisaalta paniikkia loitolla pitaen ("Mita jos se pikku creep seuras meita ja tietaa missa me asutaan!?"). Tietysti esimerkiksi ikkunaamme ei saanut edes kunnolla kiinni ja oman mielenrauhani jonkinnakoiseksi sailyttamiseksi oli se sidottava ja ovi lukittava ja jokainen soppi saalittavan pienesta huoneestamme tutkittava. Silti panikoin Liisan jo nukkuessa kaikkia ulkoata kuuluvia aania. Mukavaa.

No mutta sitten iloisempiin aiheisiin. Seuraavana aamuna lahdimme kalastusretkelle!Seuranamme meilla kaksi Laolaista, seka saksalainen pariskunta. Koska olen tyhma, enka ikina opi, poltin tietysti ihoni taas ja talla kertaa auts niin pahasti. Aurinko porotti taydelta taivaalta, eika aurinkorasvasta ollut tietoakaan, myoskaan veden aaressa olo ei varmasti parantanut asiaa. Kalastaminen oli kivaa, tosin hieman saalittavaa. Meilla oli surullisen huonot valineet: rikkinaiset vavat, siima ei olisi kestanyt mitaan solmuineen ja painot olivat liian keveat. Pointtina oli siis heittaa siima matoineen koukkuineen jordaaniin ja antaa sen olla pohjassa noin viitisen minuuttia. Ei siis ihan samanlainen toimintatyyli kuin siina virveloinnissa mihin itse olen tottunut. Mutta koska sellainen kalastajamimmi olen, niin vetasin toki yhteensa nelja kalaa (Suomi voitti Saksan, jeah). Niiden koosta en sano mitaan.

Paatimme retkemme pieneen kylaan, jollain saarella (?), jossa siis paikalliset laittoivat meille ruokaa ja ihmettelivat silmat ymmyrkaisina meita vaaleita lankkareita. Oli alyttoman siistia hengailla aidossa pienessa kylassa, jossa ei siis oikeasti kamalasti turisteja kay. Oppaamme toki erinomaisesti vetaisi pikaiset kannit kylalaisten ystaviensa kanssa ja sammui bambumajaan. Justiinsa. Vihdoin, ollessamme jo tunnin jaljessa aikataulusta, herasin han ja lahdimme takaisin kotio.

Hengasimme illan parin kovin loistavan suomalaisen mimmin, Helmin ja Johannan (Moi Helmi ja Johanna!) kanssa. Tietysti maailma oli taas niin pieni, etta eikohan meilla ollut yhteisia tuttuja Helsingissa. Niinhan se menee. Valitettavasti emme kauempaa ehtineet silla aamulla meilla oli lahto kohti Kambodzaa!!Tarkemmin siis Phnom Penhia, paakaupunkia. Mutta tama taas toiseen kertaan. Ja kuviakin taas later on.


Mekongin rannalla

Kylalaisia

Pyoraretkeilya


Koski

Lisbe ja koski

Hyppykuva vol. 4


Fisustamassa


Lissukkaki kalasteli


Kalastajakyla

Chillailu bambumaja

Lapsoseja

Only, lastenvaatemallisto kevat 2009

Aamuisia Mekong kuvia

Lisaa

Vang Vieng ja matka kohti etelaa

Luang Prabang, niin ihana kun se olikin, oli nahty ja jatimme sen taakse suunnatessamme kohti (surullisen?) kuuluisaa Vang Viengia. Aamubussi ajoi kuutisen tuntia ja saavuimme perille auringon porottaessa viela korkealla taivaalla. Taman moni voisi kasittaa hyvana asiana, mutta henkilokohtaisesti olen nykyaan pilvisen taivaan, seka sateen ja myrskyn ystava. Auringolla kun on semmoinen ikava tapa saada ihoni kovin kovin punaiseksi ja kipeaksi.

Meilla ei ollut aavistustakaan koko paikasta, saatikka suunnasta johon tuli kulkea, mutta mikas siina dallatessa painava rinkka selassa ja hien virratessa. Loysimme kuitenkin varmasti parhaan guesthousen koko citista, Riverside Bungalows, eli siis bungaloweja joen rannalla. Aivan ihania ja sopivan hintaisiakin (4,5 dollaria/huone). Mika parasta, mokissamme oli hyttysverkko. RAKASTAN hyttysverkkoja yli kaiken. Ei enaa unettomia oita moskiittojen puremien takia, ei pelkoa isoista hamiksista kavelemassa yolla naamallasi, kiitos hyttysverkon.

Vang Vieng on kummallinen kaupunki. Oikeastaan kyla. Paikan maarittavat kaksi tieta ja sen onkin sitten suunnilleen siina. Ravintoloita ja guesthouseja on joka puolella, niin kuin myos turisteja (reppureissaajia siis, ei oikeastaan muita). Ravintoloissa pauhaavat loputtomat jaksot Frendeja tai Family Guyta tai ihan mita vaan ja joka puolella tarjotaan Happy Pizzaa tai Happy Shakeja eli siis huumeilla terastettya ruokaa ja juomaa. On mielenkiintoista huomata, kuinka tiedostavista ja paikalliset huomioon ottavista "travellereista" kuoriutuu idiootteja massaturisteja, jotka hilluvat kaduilla puolialastomana bikineissa ja riehuvat kannissa tai huumehoyryissaan tai molemmissa ravintoloiden lahistolla. Oikeaa backpacker asennetta siis. Itseani eivat niinkaan nama pilvenpolttajat tai sienien nappaajat hairitse, mutta tekee pahaa katsoa paikallisia ihmisia, jotka eivat tallaiseen "kulttuuriin" ole tottuneet, eika heidan tulisi joutuakaan tottua. Itse nakisin siis, etta Vang Viengin paa-attraktio ovat huumeet.

Ja tubing eli tuubailu eli joen laskeminen kumirenkaalla. Tuubailu oli kivaa. Ensin meidat heitettiin tuktukilla joen ylavirtaan, josta sitten hypattiin kumirenkaan kyytiin ja lilluttiin hitaasti alas pain joen virtauksen voimalla. Joen rannoilla on ravintoloita, jossa voi sitten nauttia olutta ja jatkaa matkaa taas eteenpain. Liisan kanssa valitsimme pienemman ja hiljaisemman paikan, jossa ei muita turisteja ollut. Oli hauska istua joen aarella ja katsella ohi lipuvia tuubailijoita musiikin soidessa taustalla. Jatkoimme matkaamme ja pysahdyimme viela kerran juomaan pepsia, kylla pepsia, ei kaljaa. Kestavyytemme ei taida olla huipussaan taalla helteessa.

Tuubailu oli siis hyvin mukavaa, mutta meille riitti yksi kerta. Monet jaksavat lillua joessa paivia, mikas siina sinansa, viilentava vesi tuntuu kylla mukavalta helteessa. Tuubailun jalkeen oli aika menna hierontaan! Emme olleet kumpikaan ennen olleet hieronnassa, mutta tama ei varmasti jaanyt viimeiseksi kerraksi. Lao traditional massage kasitti melkein koko kropan, ongelmana oli vain se, etta jalkahierontaosio sai meidat kikattamaan tajuttomasti, kutitti niin vietavasti. Taman jalkeen menimme ruokailemaan ja soimme laolaista Laap-nimista ruokaa. Laap on vahan kuin salaattia, jossa on minttua ja valitsemaasi lihaa, seka riisia. Erittain maukasta!

Nakymat bungalowiltamme olivat mahtavat!Joki virtasi vieressa, taustalla vuoria ja metsaa. Valilla kun sattui aamuyosta heraamaan, naki kuinka pilvet olivat laskeutuneet aivan vuorten juurelle ja nurmikon pinnassa velloi hienoinen sumu. Koko maisema oli aivan stilli, vain linnut lauloivat ja sirkat sirittivat.

Aamupalallamme tapasimme amerikkalaisen Barmack (?) nimisen miehen, joka lupasi lahtea opettamaan meille skootterilla ajoa!!Emme kumpikaan olleet koskaan ennen ajaneet ja meita pelotti aivan vietavasti, mutta paatimme yrittaa kuitenkin. Alku oli hieman toksahteleva, mutta tuntui, etta voisimme ehka lahtea ajamaan kohti lahistolla sijaitsevaa luolaa. Lahdimme ajelemaan teita pitkin, mutta viitisen minuuttia edettyamme tapahtui seuraavaa: meidan piti kaantya vasemmalle, yhtakkia Liisa menetti pyoran hallinnan (liikaa kaasua, ykkosvaihde paalla) ja pyora alkoi heittelehtia. Barmack huusi vieresta, etta paasta irti kaasusta, paasta irti siita kaasusta, mutta koska kaasua saadetaan kahvasta, jossa alaspain vaantaessa kaasua tulee lisaa, ei tama oikein onnistunut. Kovin luonnollinen reaktio kun on tarrata kahvasta tiukemmin kiinni pyoran ollessa kontrollin ulkopuolella, joten kaasua tuli vain lisaa. Olin varma etta Liisa tormaisi edessa olevaan aitaan, mutta saikin kaannettya pyoran juuri ennen sita. Barmack hyppasi Liisaa auttamaan vauhdista skootterinsa selasta, joka ramahti keskelle katua. Tien penkkaan Liisa ja skootteri sitten pysahtyivat ja kaikesta selvittiin (melkein) saikahdyksella. Lissu oli yrittanyt pysayttaa pyoraa jalallaan (kuten polkupyoraa konsanaan) ja sen seurauksena jalka oli osunut kantoon ja haavahan siita syntyi. Liisalla on nyt kengassaan erittain tyylikas reika, toinen sellainen jalassaan, joka on myos hieman sinertava.

Hetken ihmeteltyamme jatkoimme matkaa ja paasimme luolalle ilman muita kommelluksia. Skootterilla ajosta alkoi oikeastaan jopa nauttia, kun sita oppi hallitsemaan :) Loysimme vuoren juurelta pienen luolan ja sen vieresta kauniin pikkulaguunin, jossa oli ehka kirkkaimman sinista vetta mita olen koskaan nahnyt. Ei siis turkoosia, vaan oikeasti sinista. Liisan ja Barmackin tutkiessa luolaa, kutsuivat paikalliset naiset minut uimaan kanssaan ja pulahdettavahan se sitten oli. Laoperheen naisjasenilla oli siis paivaretki meneillaan ja he halusivat valttamatta minut mukaan valokuviin, kummallista touhua :D Uiminen viileassa vedessa oli taivaallista ja kavimme myos tarkastamassa luolan jonne paasi vain uimalla. Isompi luola ylhaalla vuorella oli suljettu jo viidelta, mutta onneksi meita eivat aidat pidattele ja kapusimme lainsuojattomina ylos luolalle. Lukot ja rautaovet pitavatkin sitten tallaiset liian innokkaat luolien tutkijat loitolla eli emme paasseet sisaan, mutta nakymat ylhaalta olivat kylla hienot.

Kavimme viela ajelulla skoottereillamme isolla tiella ja sitten oli aika menna syomaan ja netteilemaan. Siinahan se ilta sitten vierahtikin. Lahtiessamme ulos nettikahvilasta, kummastuimme kovasti. Koko katu, paremminkin kaikki kadut, olivat aivan pimeina, ja hiljaisina. Ei siis riehuvia kanniaalioita eika pauhaavaa musiikkia. Poliisi oli tullut ja laittanut kaikki ravintolat kiinni! Silla hetkella nautin kaupungin kaduista eniten.

Paatimme lahtea kohti Vientianea, paakaupunkia, seuraavana paivana. Bussimme oli mainio ruosteisine seinineen ja reikaisine verhoineen, matka kesti nelisen tuntia ja maksoikin vain pari euroa. Nappasimme perilla tuktukin yhdelle guesthouselle yhdessa neljan muun matkaajan kanssa ja majottauduimme sinne. Mukava ja siisti kahden hengen huone, ei liian kallis ja sijainti oli hyva. Lahdimme kavelemaan kaupungille, nautimme maukasta omenapiirakkaa ranskalaisessa konditoriassa ja kavelimme hieman lisaa. Vientiane on ihan suloinen kaupunki, mutta en kutsuisi sita varsinaisesti kovin kiinnostavaksi. Kavimme loistavassa ravintolassa nauttimassa hyvaa ruokaa ja tapasimme kaksi naista neljasta muusta Vientianeen saapujasta. Etsimme ruokailun jalkeen paikallisen D Tech- nimisen klubin, jossa soi paikallinen musiikki ja joka oli taynna paikallista nuorisoa. Hieman tanssailtuamme paatimme lahtea kotiin ja saimmekin ilmaisen kyydin ihanilta laolaisilta tytoilta!Olivat niin kovin mukavia ja innoissaan tavatessaan ulkomaalaisia.

Olimme aikoneet viettaa Vientianessa viela seuraavankin paivan, mutta yolla kotiin saapuessamme, paatimme jatkaa matkaa aamulla. Nautittuamme ranskalaisen konditorian aamupalan, lahdimme bussiasemalla ja nappasimme bussin Savannakhetiin. Matka sinne kesti noin yhdeksan tuntia ja maksoi viitisen euroa. Olimme aivan poikki ja supernalkaisia saapuessamme ja valitsimme parhaalta kuulostavan guesthousen Lonely Planetista. Kavimme myos syomassa LP:n suosittelemassa ravintolassa (Mama's home restaurant), joka oli ihana paikka. Ainoastaan, etta ravintolassa tehtiin yksi annos kerrallaan ja nalkakuolemaa poteva Liisa raukka sai odottaa annostaan varmaan tunnin. Kavelimme viela hetken ruokailun jalkeen ja guesthousella tutustuimme israelin venalaiseen Paveliin, jonka kanssa sovimme lahtevamme aamulla bussiasemalle ja kohti Paksea.

Bussimatka Pakseen oli vain vaivaiset viisi tuntia ja tasta johtuen paatimme yrittaa viela samana paivana aina Si Phan Donille saakka eli aivan Laosin etelakarkeen, Kambodzan rajan lahistolle. Kavimme Paksessa vain syomassa ja sitten taas kohti bussiasemaa (montakohan sellaista naimme viimeisten parin paivan aikana?). Pavel ja hanen erittain vihlova saksalainen ystavattarensa olivat ihmeissaan tahdistamme, mutta meista eteenpain liikkuminen on jollain tapaa kovin ihanaa ja ihmeellista!(Ja Pakse vaikutti aika laimeelta kaupungilta) (Ja se mimmi tosiaan oli niin arsyttava, etta ei oltais ehka kestetty sen seuraa pidempaan). Juuri astuessamme ravintolasta ulos, alkoi uskomaton kaatosade. Aivan ihanaa. Kuulimme myos, ettei busseja Si Phan Donille mene enaa yhden jalkeen paivalla, mutta tuktukin tyyppisia avoimia kulkuvalineita kylla. Otimme siis sellaisen ja se olikin hauska menopeli. Oli mukava istua periaatteessa ulkona, nauttia viimasta ja nakymista, seka penkit olivat kivat, kun niihin sai jalat niin kovin rentoon asentoon.

Kaikki bussimatkamme teimme paikallisilla busseilla, jonka ainakin itse koin hyvin halvaksi ja helpoksi. Mukavia ja toimivia busseja, yksikaan ei hajonnut kesken matkan (toisin kuin eraiden tuttujen VIP-bussi, seurauksena 13h odotus) ja paikalliset ihmiset olivat kivaa matkaseuraa. Laosin lapi on siis nyt tultu, maisemat aivan uskomattoman kauniita ja pienet kylat suloisia. Talla hetkella vietamme siis toista paivaa 4000 island:eilla, Don Detin saarella, keskella Mekongia. Tasta lisaa myohemmin, kuten myos kuvia, nettiyhteys on melko heikko, en edes halua ajatella kuvien lataamista.


Laittomat nakymat


Liisan kenka aksidentin jalkeen, aika retro


Pratkahiireeet, hanaaat aukiiii!!!


Silta yli synkan virran


Meijan bungalowit aamu viiden valossa


Nakymat sumuisille vuorille


UNICEF


Pikkumimmi ja Lissun arskat


Samainen utelias mimmi, puuteria nokkaan.


Oli maisemia


Meijan busa


Meijan KOVIN taysi busa. Ihmiset istu kaytavalla muovipenkeilla kun loppu tila.


Kaupustelijoita. Ne moi kaikkea tarantelloista ja heinasirkoista johonkin kovin epamaaraiseen. Heh.

Kuvia

No nyt niita on okei!? :D Laitan kylla niita aina heti kun onnaa. Kaykaas stekkaa, Pandoista lahtien uusia kuvia. Jees. Vang Vienista myohemmin (teaser: tapaturma...)

Hanoista Laosin Luang Prabangiin

Hanoin viimeiset paivat sisalsivat odotetusti vahemman itse tekemista ja nakemista, mutta sitakin enemman hengailua ja rentoutumista. Saimme viisumit Kambodzaan, mika oli hieno homma ja sitten kolkuttelikin jo viimeinen ilta ovella. Koska meilla oli niin kamalasti mukavia ystavia Hanoissa, paatimme pitaa juusto ja viini-illallisen hostellin kattobaarissa. Loistava illallinen olikin. Nautimme erityyppisia sulatejuustoja ja oli meilla brietakin, ja viinimme olivat maukkaita, halvimpia laatuaan, tietysti. Saimme myos ostettua antimillamme uusia ystavia, kolme tyttoa skotlannista ja australiasta. Ymmarsimme myos jossain vaiheessa, etta nama mimmit olivat oikeastaan ensimmaiset tytot koko matkan aikana, joiden kanssa olemme jutelleet kunnolla. Hassua, mutta niin se vaan menee.

Seuraavana paivana koitti lahto lentokentalle hyvasteltyamme rakkaat Gordonin ja Mattin. Jaomme taksin irlantilaisen Fergelin (kirjoitusasusta en mene takuuseen) kanssa, joka oli matkalla niin ikaan Luang Prabangiin. On kummallista, miten vaikeaa voi olla oppia tyhjentamaan kasimatkatavaroista ne asiat, joita koneeseen ei saa vieda, ruumaan meneviin tavaroihin. Tottakai unhoitin rakkaan pikku MacGyver linkkarini laukkuuni ja haukansilmaiset tarkastajat sen toki huomasivat. Juoksin takaisin check-in gatelle, jossa onnekseni oli Israelilainen Guy-niminen poika, jonka rinkkaan sain laittaa veitseni. Raahasin myos vahingossa pienen vesipyssyni koneeseen, sita eivat kuitenkaan ottaneet pois.

Koneemme oli uskomaton :D En ehka koskaan ole ollut niin pienessa koneessa, vaikka melko paljon on tullutkin lennettya. Astelimme sisaan ihastuksissamme ja mika parasta, heti noustuamme meille tarjoiltiin ilmaista ruokaa ja juomaa!Voi etta, Lao Airlines, suosikki lentoyhtioni :) Laskeutuminen oli kylla hieman pelottavaa, mutta maisemat veivat kylla voiton!!Vihreita, metsan peittamia vuoria ja kukkuloita silmankantamattomiin.

Sain linkkarini takaisin Guylta ja jaoimme taksin taas irkun ja taman israelilaisen kanssa. Loysimme mukavan oloisen guesthousen aivan toisen joen rannalta ja paatimme kaikki jaada sinne. Luang Prabang on pieni ja kaunis kaupunki (UNESCOn maailman perintokohde niin ikaan), joka sijaitsee periaatteessa kahden joen valisella alueella, Mekong ja tama toinen joki kohtaavat keskustan yhdella kulmalla. Talot ovat matalia ja suloisia, hyvin eurooppavaikutteisia ja Buddha-temppeleista loytyy joka kolkasta. Kuumuus tuntuu olevan taalla viela tappavampaa kuin Hanoissa, jos mahdollista :)

Ensimmaisena iltana soimme kaikki nelja yhdessa jannittavaa grilliruokaa. Poydassa oli siis reika, vahan niin kuin takan tuhkapesa, johon kaadettiin hehkuvia hiilia ja paalle tuotiin metalliastia, jossa itse grillailu tapahtui. Saimme naudanlihaa, kananmunia, kasviksia ja nuudeleita, joita sitten paistelimme yhdessa tyytyvaisina. Todella maukasta, sano.

Tullessamme ruokailemasta meita odotti mukavat lemmikit rakkaassa huoneessamme. Olin astumassa vessaan, kun huomasin aivan hervottoman ison hamahakin mollottavan lattiallamme. Siis oikeasti, ihan uskomattoman kokoinen otus. Kauhuissamme pohdimme, etta mita ihmetta voimme tehda talle kamaluudelle, mutta onneksi apu oli lahella ja sankarimme Guy tappoi hirvion parilla nopealla flipflopin huitaisulla. Taman jalkeen loytyi viela pari torakkaa, Kalle ja kumppanit, mutta mikaan ei voinut enaa hatkayttaa hamahakkiyllatyksen jalkeen.

Seuraavana paivana oli aika lahtea tsekkailemaan Tat Kuang Si-vesiputousta, joka sijaitsee noin 32 km paassa keskustasta. Korottelimme jannassa taksissa, jossa siis vain lava, penkit ja metallikehikko ymparilla. Kavelimme hetken kauniissa metsan siimeksessa kunnes eteemme avautui aarimmaisen kaunis nakyma: turkoosia vetta taynna oleva pieni lampi, johon vetta valui koko ajan hieman pienelta kalliolta. Niin alyttoman idyllinen ja kaunis, etta sen ei olisi uskonut olevan oikea. Pulahdimme heti kirkkaaseen ja viileaan veteen, oi etta teki hyvaa.

Jatkoimme matkaa virran ylapaahan, jossa virtaus oli voimakkaampaa ja lopulta tulimme itse putoukselle!Paatimme kiiveta yha ylemmas ja tulimmekin ihanalle spotille, putouksen keskiosiin, jossa oli ns. valilampi, putous siis alkoi ylempaa ja jatkoi lammesta viela alaspain. Hyppasimme lampeen, kiipeilimme veden kuluttamilla kivilla ja paasimme vihdoin, telomatta itseamme putouksen alle :D Uimme alastulevan veden ali putouksen taakse, jossa oli pieni luola. Vaikea oli taas kasittaa, etta luonto oli taman kaiken saanut aikaan ja etta emme olleet vaikka serenassa tai vastaavassa. Kaunista, ehdottomasti.

Olimme aivan poikki tullessamme takaisin ja olikin aika lahtea ruokailemaan. Soimme maittavia paistettuja nuudeleita ja kasviksia ja kanaa. Guy ja Fergel liittyivat seuraamme ja nautimme virvoittavia juomia viereisessa baarissa yhdessa myos kolmen hieman liian vitsikkaan brittipojan kanssa. Koska baarien tulee sulkea viimeistaan ilmeisesti keskiyolla, tulivat poliisit taas pilaamaan meidan ilomme. Sama juttu kavi myos viereisessa ravintolassa ja lopulta myos keilahallissa, joka on siis yleinen jatkopaikka bileiden loppuessa liian lyhyeen.

Jatkamme luultavasti matkaamme huomenna kohti Vang Vienia, etelaan pain siis, jossa emme tieda viela kauan viihdymme. Ihmisia, joita olemme matkallamme tavanneet, on ympari ampari ja heitakin pitanee vissiin yrittaa aina nahda uudestaan jos samaan kaupunkiin sattuu. Monet ovat pitaneet yhteytta hyvin kiitettavasti!Chrisin, mongolian tuttavuus, kanssa olemme mailailleet kovasti, Manchesterilaiset pojat mailasivat saman tien ja pohtivat suunnitelmiaan ja Gordon myos pisti viestia heti lahdettyamme. Myos Juho,(moi Juho!), jonka tapasimme Pekingissa mailasi aikoja sitten, mutta koska olen niin saamaton, niin en ole vastannut!Anteeks Juho!Kirjottele kuulumisia, jos jaksat!

Kuvia myohemmin, okei? (nyt syomaan)


Luang Prabang market

Aamupala...

...Fergelin ja Guyn kanssa...

...natilla lammella.

El rio de Mekong

uimapuku mallisto, kesa 2007, Billabong

Siella ne tytot suklas (Kuang Si waterfall)

Siisti

Siina se nyt sit ois

Ylaviistosta

Irkku ja Lissu

Ihanainen Hanoi ja Halong Bay

Kuten rakkaat lukijat muistanette viime kerran tarinoinnista, saavuimme siis Hanoihin, Vietnamin kauniiseen paakaupunkiin, hyvin janoisina, nalkaisina, seka uupuneina. Nappasimme taksin Lonely Planetin suosittelemaan kahvilaan, astelimme sisaan ilmastoituun ja oi niin kovin puhtaaseen sisatilaan ja tunsimme taas olevamme vaarassa paikassa. Tasta kuitenkin valittamatta tilasimme ruokaa ja juomaa ja nautimme olostamme taysin rinnoin. Ikina en ole samana paivana tuntenut niin kamalaa olotilaa, enka myos lopulta niin taydellista.

Hostellia meilla ei kuitenkaan ollut, mutta loysimme kahvilasta Hanoi backpackers hostellin esitteen ja paatimme suunnata sinne. Tamahan oli tietysti epaonneksemme taynna (kovin suosittu paikka), mutta taas meidat ohjattiin viereiseen hotelliin, joka oli ihan sopuhintainen sekin.

Seuraavana paivana (ke 4.7) menimme taas kyselemaan huoneita hostellista, mutta he eivat voineet viela luvata mitaan. Paatimme hyodyntaa kaunista, ja uskomattoman kuumaa paivaa ja lahtea kavelylle ja hankkimaan viisumeita seka lentolippuja Laosiin. Matka konsulaattiin ei ollut kovin pitka, mutta sitakin tappavampi, ilman kosteus ja lampo tekevat kaikista aktiviteeteista kovin raskaita.

Hanoi on kovin kaunis ja suloinen kaupunki. Ranskalaistyyliset talot ja kahvilat, seka pienet puistot ja lammet tuovat kovin turvallisen olon, kuin Keski-Euroopassa olisi konsanaan. Kaduilla on toki hirvea kaaos, skoottereita vilisee joka puolella ja moottoripyoratakseja on kaikkialla ("Hello madame, moto?"). Pienia kojuja loytyy myos, kuten kiinasta, mutta esimerkiksi ruokakauppoja ei tunnu olevan missaan. Kovasti nakyy myos hedelmanmyyjia, kartiohattu paassaan ja hedelmakorit kepinnokassa olallaan.

Saimme lentoliput Hanoi-Luang Prabang valille 130 dollarilla ja viisumitkin onnistuivat puolessatoista tunnissa!!Edes kuvia ei hakemuksiin tarvittu, taitanee olla pelkka rahastus koko viisumi (40 dollaria/kpl). Loppupaiva meni hostelliporukan kanssa hengaillessa, kattobaarissa olutta siemaillen ja tutustuen uusiin ihmisiin. Yhteinen suosikkimme, Gordon, skotlannista jakoi viehtymyksensa huonoon huumoriin kanssamme ja illan viihde oli taattu. Paatimme kuitenkin, etta internetin tutkiminen oli tarpeellista, jonka jalkeen saavuimme uudelle hotellillemme (hostellilla ei vielakaan ollut tilaa) ja unet olivat taatut.

Torstaina emme tehneet oikeasti mitaan. Muutimme hostelliin kylla, vihdoin, ja hengailimme taas kattobaarissa, jossa oli BBQ-ilta. Tama tarkoitti siis hampurilaisten ja oluen nauttimista. Jatkoimme melko suurella porukalla irkkupubiin, joka osoittautui myos kovin mukavaksi mestaksi.

Saimme myos kuulla torstaina Halong Bayn laheisyydessa riehuneesta taifuunista ja tietysti maantieteilijana olin aivan innoissani. Myrskyn sateet ylsivat Hanoihin saakka, olimme noin 200 kilometrin paassa itse taifuunista, mutta se suuntasi kuitenkin ilmeisesti Vietnamin ja Kiinan rajamaille kohti sisamaata.

Taifuunin takia eivat ystavamme hostellilta olleet paasseet Halong Baylle, mutta paasisivat lahtemaan perjantai-aamuna, joten paatimme myos liittya seurueeseen. Halong Bay on UNESCOn suojelukohde, joka sisaltaa 1969 kalkkikivisaarta, uskomattomat maisemat ja valitettavasti myos paljon turisteja. Lahdimme pikkubusseilla matkaan, todella arsyttavien vietnamilaisoppaidemme kera ja saavuimme satamaan kolmen tunnin ajomatkan jalkeen. Hyppasimme erittain hienon ja luksuksen laivamme kyytiin ja istuimme syomaan lounasta. Poydassamme kanssamme lounasti aivan ihanat Jack ja Kirk, poikapari jenkeista. Kirk oli juuri valmistautunut kampaajaksi ja kosmetologiksi ja valistikin Liisaa miksi saippualla ei saa pesta hiuksia :) ("You are not supposed to do that darling, it doesn't give your hair the right nutritions, you are gonna end up with dredlocks anyway!") mainioita poikia!

Istuskelimme laivan avoimessa keulassa kuvia otellen ja pienia hyppivia kaloja ihmetellen. Saavuimme noin tunnin laivailun jalkeen Halong Bayn kuulemma kauneimmalle luolalle (tasta voi olla mita mielta tahansa). Luola oli todella iso tippukivineen ja kummallisine muodostumineen, mutta myos ehka hieman liian varustettu turistitarkoituksiin. Astuessamme ulos luolasta, melko korkealla kallion ylaosissa, avautuivat eteemme aivan uskomattomat maisemat!!Halong bay on turismistaan huolimatta hyvin hyvin kaunis.

Luolan jalkeen hyppasimme kajakkeihin ja lahdimme melomaan kohti pienta laguunia. Aurinko porotti taivaalta ja melominen otti kasivoimiin, mutta oli kylla mahtavaa. Menimme pienen tunnelin lapi ja saavuimme laguunille, joka oli kovin hieno, sirkat sirittivat, linnut lauloivat ja kasvillisuus oli aivan uskomatonta. Takaisin tullessamme naimme pienia kotkia (ehka kotkia, ehka haukkoja), jotka nappasivat kaloja merenpinnasta. Nousimme takaisin laivaan ja ajoimme hetken ankkuroidaksemme laivan keskelle saarten ymparoimaa aluetta. Oli aika menna uimaan! Koko ryhmamme (noin 20 henkea) oli innoissaan kuin pikkulapset, hyppimassa laivan ylimmilta kansilta alas ja parskimassa suolaisessa meressa. Taman jalkeen maistui ruoka. Ja juoma. Ilta meni karaokea laulellen ja lopulta tahtia kannelta tutkiskellen.

Aamulla joukkomme hajaantui ja ne joilla oli 3 paivan reissu, lahtivat Cat Ba-saarelle, meidan muiden jaadessa laivaan ja lahtiessa lounaan jalkeen kohti Hanoita. Hieman kylla sapetti ettemme ottaneet pitempaa matkaa, mutta se oli melko kallis ja myohemmin kuulimme, etta ei siella sitten edes niin ihanaa ollut (tosin johtui kuulemma siita, etta me suomalaiset emme olleet mukana :D jes, meista pidetaan!)

Sovimme tapaavamme laivalla olleiden kanssa illalla Jazz-klubilla, jossa sitten joimme parit drinkit ja suuntasimme kohti Balcony-baaria. Jazz-klubi oli loistava, mutta livemusiikki tuli niin kovalla teholla, etta jutteleminen oli melko mahdotonta. Balcony bar osoittautui yhdeksi parhaista baareista, toissa siella oli yllattaen ihan huippu romanialainen nuori mies, jonka kanssa keskustelimme, yllattaen, romaniasta. Valitettavasti Hanoin baarit saisivat olla auki ilmeisesti vain kello yhteentoista illalla saakka (tata saantoa kierretaan kovasti) ja poliisi sitten kahdentoista pintaan tulikin sulkemaan baarin. Paatimme siirtya Dragonfly-nimiseen paikkaan, joka osoittautuikin helpommin sanotuksi, kuin tehdyksi. Eksyimme tietysti muista eika meilla ollut hajuakaan paikasta (ei kylla ollut paikallisillakaan), mutta kummallisten sattumien kautta tormasimme muihin tovereihin, eksyneita hekin, ja loysimme lopulta baarin yhteisvoimin.

Liisa tutustui venalaiseen Sergeihin, joka oli kylla niin perusvenalainen ettei muuta. Ilmeisesti ihan mukava kaveri. Iltamme paatimme kuitenkin melko lyhyeen, silla vasymys alkoi taas iskea paalle. Takaisin hostellille tullessamme tapasimme pari poikaa Manchesterista ja siitahan se riemu repesi. Kerroimme kayneemme siella ja erityisesti pitaneemme fifth avenue nimisesta baarista. Jack, toinen pojista oli niin iloinen kuullessaan kotikaupungistaan, etta antoi ison halin ja vannotti, etta tapaisimme huomenna ja juttelisimme lisaa.

Seuraava paiva meni taas hyvin tutuissa (ei jaksa tehda mitaan) merkeissa. Nukuimme, soimme aamupalaa, nukuimme lisaa ja kolmen pintaan paatimme terastaytya ja liittya sunday sessioniin kattobaarissa. Ilmaista kaljaa tynnyrista, mukava ilma ja mukavia ihmisia. Jack ja kolme muuta Manchesterilaista ilmestyivatkin paikalle ja osoittautuivat aivan loistaviksi kavereiksi. Heilla olisi melkein sama matka kuin meilla (Laos, Kambodza, Bangkok) ja paatimmekin yrittaa tormata jossain vaiheessa reissua. Katsotaan miten onnistuu. Jatkoimme iltaa Bia Hoi:ssa, jossa kalja on pahaa, mutta kaupungin halvinta ja lopulta paadyimme taas irkkupubiin. Liisa ja mina olimme kuitenkin niin vasyneita, etta kotiin oli pakko lahtea. Manchesterin pojat lahtivat seuraavana aamuna myos aikaisin kohti Halong Bayta, joten he tulivat samaa matkaa. Harmi vain, etta pojat tulevat takaisin keskiviikkona, jolloin olemme jo lahteneet kohti Laosia. Noh, ehkapa tormaamme viela.

Tanaan on maanantai ja aamupaiva meni taas unten mailla. On uskomatonta miten kamalasti tama lammin ilmasto vasyttaa. Saimme kuitenkin vietya Kambodzan viisumihakemukset konsulaattiin, joten ihan hukkaan ei ole paiva siis mennyt.

Kuvia en saa laitettua vielakaan, silla jostain syysta koneet eivat niita lataa. Harmin paikka, mutta naette ne myohemmin, jos vaikka Laosissa onnistuisi...Hanoi kuittailee nyt. Kirijoitelkaas!


Oi niin kaunis Hanoi


Matt ja meijan botski

Pirates of the (Halong Bay) Caribbean

Kalkkikivivuoria

Wuppiduu

Luola ja ihanainen Kirk kameroineen

Luolaaaaa

Luolan sairaat delfiiniroskikset :(

Halong Bay

Sunset

Aamunaama