Vang Vieng ja matka kohti etelaa

Luang Prabang, niin ihana kun se olikin, oli nahty ja jatimme sen taakse suunnatessamme kohti (surullisen?) kuuluisaa Vang Viengia. Aamubussi ajoi kuutisen tuntia ja saavuimme perille auringon porottaessa viela korkealla taivaalla. Taman moni voisi kasittaa hyvana asiana, mutta henkilokohtaisesti olen nykyaan pilvisen taivaan, seka sateen ja myrskyn ystava. Auringolla kun on semmoinen ikava tapa saada ihoni kovin kovin punaiseksi ja kipeaksi.

Meilla ei ollut aavistustakaan koko paikasta, saatikka suunnasta johon tuli kulkea, mutta mikas siina dallatessa painava rinkka selassa ja hien virratessa. Loysimme kuitenkin varmasti parhaan guesthousen koko citista, Riverside Bungalows, eli siis bungaloweja joen rannalla. Aivan ihania ja sopivan hintaisiakin (4,5 dollaria/huone). Mika parasta, mokissamme oli hyttysverkko. RAKASTAN hyttysverkkoja yli kaiken. Ei enaa unettomia oita moskiittojen puremien takia, ei pelkoa isoista hamiksista kavelemassa yolla naamallasi, kiitos hyttysverkon.

Vang Vieng on kummallinen kaupunki. Oikeastaan kyla. Paikan maarittavat kaksi tieta ja sen onkin sitten suunnilleen siina. Ravintoloita ja guesthouseja on joka puolella, niin kuin myos turisteja (reppureissaajia siis, ei oikeastaan muita). Ravintoloissa pauhaavat loputtomat jaksot Frendeja tai Family Guyta tai ihan mita vaan ja joka puolella tarjotaan Happy Pizzaa tai Happy Shakeja eli siis huumeilla terastettya ruokaa ja juomaa. On mielenkiintoista huomata, kuinka tiedostavista ja paikalliset huomioon ottavista "travellereista" kuoriutuu idiootteja massaturisteja, jotka hilluvat kaduilla puolialastomana bikineissa ja riehuvat kannissa tai huumehoyryissaan tai molemmissa ravintoloiden lahistolla. Oikeaa backpacker asennetta siis. Itseani eivat niinkaan nama pilvenpolttajat tai sienien nappaajat hairitse, mutta tekee pahaa katsoa paikallisia ihmisia, jotka eivat tallaiseen "kulttuuriin" ole tottuneet, eika heidan tulisi joutuakaan tottua. Itse nakisin siis, etta Vang Viengin paa-attraktio ovat huumeet.

Ja tubing eli tuubailu eli joen laskeminen kumirenkaalla. Tuubailu oli kivaa. Ensin meidat heitettiin tuktukilla joen ylavirtaan, josta sitten hypattiin kumirenkaan kyytiin ja lilluttiin hitaasti alas pain joen virtauksen voimalla. Joen rannoilla on ravintoloita, jossa voi sitten nauttia olutta ja jatkaa matkaa taas eteenpain. Liisan kanssa valitsimme pienemman ja hiljaisemman paikan, jossa ei muita turisteja ollut. Oli hauska istua joen aarella ja katsella ohi lipuvia tuubailijoita musiikin soidessa taustalla. Jatkoimme matkaamme ja pysahdyimme viela kerran juomaan pepsia, kylla pepsia, ei kaljaa. Kestavyytemme ei taida olla huipussaan taalla helteessa.

Tuubailu oli siis hyvin mukavaa, mutta meille riitti yksi kerta. Monet jaksavat lillua joessa paivia, mikas siina sinansa, viilentava vesi tuntuu kylla mukavalta helteessa. Tuubailun jalkeen oli aika menna hierontaan! Emme olleet kumpikaan ennen olleet hieronnassa, mutta tama ei varmasti jaanyt viimeiseksi kerraksi. Lao traditional massage kasitti melkein koko kropan, ongelmana oli vain se, etta jalkahierontaosio sai meidat kikattamaan tajuttomasti, kutitti niin vietavasti. Taman jalkeen menimme ruokailemaan ja soimme laolaista Laap-nimista ruokaa. Laap on vahan kuin salaattia, jossa on minttua ja valitsemaasi lihaa, seka riisia. Erittain maukasta!

Nakymat bungalowiltamme olivat mahtavat!Joki virtasi vieressa, taustalla vuoria ja metsaa. Valilla kun sattui aamuyosta heraamaan, naki kuinka pilvet olivat laskeutuneet aivan vuorten juurelle ja nurmikon pinnassa velloi hienoinen sumu. Koko maisema oli aivan stilli, vain linnut lauloivat ja sirkat sirittivat.

Aamupalallamme tapasimme amerikkalaisen Barmack (?) nimisen miehen, joka lupasi lahtea opettamaan meille skootterilla ajoa!!Emme kumpikaan olleet koskaan ennen ajaneet ja meita pelotti aivan vietavasti, mutta paatimme yrittaa kuitenkin. Alku oli hieman toksahteleva, mutta tuntui, etta voisimme ehka lahtea ajamaan kohti lahistolla sijaitsevaa luolaa. Lahdimme ajelemaan teita pitkin, mutta viitisen minuuttia edettyamme tapahtui seuraavaa: meidan piti kaantya vasemmalle, yhtakkia Liisa menetti pyoran hallinnan (liikaa kaasua, ykkosvaihde paalla) ja pyora alkoi heittelehtia. Barmack huusi vieresta, etta paasta irti kaasusta, paasta irti siita kaasusta, mutta koska kaasua saadetaan kahvasta, jossa alaspain vaantaessa kaasua tulee lisaa, ei tama oikein onnistunut. Kovin luonnollinen reaktio kun on tarrata kahvasta tiukemmin kiinni pyoran ollessa kontrollin ulkopuolella, joten kaasua tuli vain lisaa. Olin varma etta Liisa tormaisi edessa olevaan aitaan, mutta saikin kaannettya pyoran juuri ennen sita. Barmack hyppasi Liisaa auttamaan vauhdista skootterinsa selasta, joka ramahti keskelle katua. Tien penkkaan Liisa ja skootteri sitten pysahtyivat ja kaikesta selvittiin (melkein) saikahdyksella. Lissu oli yrittanyt pysayttaa pyoraa jalallaan (kuten polkupyoraa konsanaan) ja sen seurauksena jalka oli osunut kantoon ja haavahan siita syntyi. Liisalla on nyt kengassaan erittain tyylikas reika, toinen sellainen jalassaan, joka on myos hieman sinertava.

Hetken ihmeteltyamme jatkoimme matkaa ja paasimme luolalle ilman muita kommelluksia. Skootterilla ajosta alkoi oikeastaan jopa nauttia, kun sita oppi hallitsemaan :) Loysimme vuoren juurelta pienen luolan ja sen vieresta kauniin pikkulaguunin, jossa oli ehka kirkkaimman sinista vetta mita olen koskaan nahnyt. Ei siis turkoosia, vaan oikeasti sinista. Liisan ja Barmackin tutkiessa luolaa, kutsuivat paikalliset naiset minut uimaan kanssaan ja pulahdettavahan se sitten oli. Laoperheen naisjasenilla oli siis paivaretki meneillaan ja he halusivat valttamatta minut mukaan valokuviin, kummallista touhua :D Uiminen viileassa vedessa oli taivaallista ja kavimme myos tarkastamassa luolan jonne paasi vain uimalla. Isompi luola ylhaalla vuorella oli suljettu jo viidelta, mutta onneksi meita eivat aidat pidattele ja kapusimme lainsuojattomina ylos luolalle. Lukot ja rautaovet pitavatkin sitten tallaiset liian innokkaat luolien tutkijat loitolla eli emme paasseet sisaan, mutta nakymat ylhaalta olivat kylla hienot.

Kavimme viela ajelulla skoottereillamme isolla tiella ja sitten oli aika menna syomaan ja netteilemaan. Siinahan se ilta sitten vierahtikin. Lahtiessamme ulos nettikahvilasta, kummastuimme kovasti. Koko katu, paremminkin kaikki kadut, olivat aivan pimeina, ja hiljaisina. Ei siis riehuvia kanniaalioita eika pauhaavaa musiikkia. Poliisi oli tullut ja laittanut kaikki ravintolat kiinni! Silla hetkella nautin kaupungin kaduista eniten.

Paatimme lahtea kohti Vientianea, paakaupunkia, seuraavana paivana. Bussimme oli mainio ruosteisine seinineen ja reikaisine verhoineen, matka kesti nelisen tuntia ja maksoikin vain pari euroa. Nappasimme perilla tuktukin yhdelle guesthouselle yhdessa neljan muun matkaajan kanssa ja majottauduimme sinne. Mukava ja siisti kahden hengen huone, ei liian kallis ja sijainti oli hyva. Lahdimme kavelemaan kaupungille, nautimme maukasta omenapiirakkaa ranskalaisessa konditoriassa ja kavelimme hieman lisaa. Vientiane on ihan suloinen kaupunki, mutta en kutsuisi sita varsinaisesti kovin kiinnostavaksi. Kavimme loistavassa ravintolassa nauttimassa hyvaa ruokaa ja tapasimme kaksi naista neljasta muusta Vientianeen saapujasta. Etsimme ruokailun jalkeen paikallisen D Tech- nimisen klubin, jossa soi paikallinen musiikki ja joka oli taynna paikallista nuorisoa. Hieman tanssailtuamme paatimme lahtea kotiin ja saimmekin ilmaisen kyydin ihanilta laolaisilta tytoilta!Olivat niin kovin mukavia ja innoissaan tavatessaan ulkomaalaisia.

Olimme aikoneet viettaa Vientianessa viela seuraavankin paivan, mutta yolla kotiin saapuessamme, paatimme jatkaa matkaa aamulla. Nautittuamme ranskalaisen konditorian aamupalan, lahdimme bussiasemalla ja nappasimme bussin Savannakhetiin. Matka sinne kesti noin yhdeksan tuntia ja maksoi viitisen euroa. Olimme aivan poikki ja supernalkaisia saapuessamme ja valitsimme parhaalta kuulostavan guesthousen Lonely Planetista. Kavimme myos syomassa LP:n suosittelemassa ravintolassa (Mama's home restaurant), joka oli ihana paikka. Ainoastaan, etta ravintolassa tehtiin yksi annos kerrallaan ja nalkakuolemaa poteva Liisa raukka sai odottaa annostaan varmaan tunnin. Kavelimme viela hetken ruokailun jalkeen ja guesthousella tutustuimme israelin venalaiseen Paveliin, jonka kanssa sovimme lahtevamme aamulla bussiasemalle ja kohti Paksea.

Bussimatka Pakseen oli vain vaivaiset viisi tuntia ja tasta johtuen paatimme yrittaa viela samana paivana aina Si Phan Donille saakka eli aivan Laosin etelakarkeen, Kambodzan rajan lahistolle. Kavimme Paksessa vain syomassa ja sitten taas kohti bussiasemaa (montakohan sellaista naimme viimeisten parin paivan aikana?). Pavel ja hanen erittain vihlova saksalainen ystavattarensa olivat ihmeissaan tahdistamme, mutta meista eteenpain liikkuminen on jollain tapaa kovin ihanaa ja ihmeellista!(Ja Pakse vaikutti aika laimeelta kaupungilta) (Ja se mimmi tosiaan oli niin arsyttava, etta ei oltais ehka kestetty sen seuraa pidempaan). Juuri astuessamme ravintolasta ulos, alkoi uskomaton kaatosade. Aivan ihanaa. Kuulimme myos, ettei busseja Si Phan Donille mene enaa yhden jalkeen paivalla, mutta tuktukin tyyppisia avoimia kulkuvalineita kylla. Otimme siis sellaisen ja se olikin hauska menopeli. Oli mukava istua periaatteessa ulkona, nauttia viimasta ja nakymista, seka penkit olivat kivat, kun niihin sai jalat niin kovin rentoon asentoon.

Kaikki bussimatkamme teimme paikallisilla busseilla, jonka ainakin itse koin hyvin halvaksi ja helpoksi. Mukavia ja toimivia busseja, yksikaan ei hajonnut kesken matkan (toisin kuin eraiden tuttujen VIP-bussi, seurauksena 13h odotus) ja paikalliset ihmiset olivat kivaa matkaseuraa. Laosin lapi on siis nyt tultu, maisemat aivan uskomattoman kauniita ja pienet kylat suloisia. Talla hetkella vietamme siis toista paivaa 4000 island:eilla, Don Detin saarella, keskella Mekongia. Tasta lisaa myohemmin, kuten myos kuvia, nettiyhteys on melko heikko, en edes halua ajatella kuvien lataamista.


Laittomat nakymat


Liisan kenka aksidentin jalkeen, aika retro


Pratkahiireeet, hanaaat aukiiii!!!


Silta yli synkan virran


Meijan bungalowit aamu viiden valossa


Nakymat sumuisille vuorille


UNICEF


Pikkumimmi ja Lissun arskat


Samainen utelias mimmi, puuteria nokkaan.


Oli maisemia


Meijan busa


Meijan KOVIN taysi busa. Ihmiset istu kaytavalla muovipenkeilla kun loppu tila.


Kaupustelijoita. Ne moi kaikkea tarantelloista ja heinasirkoista johonkin kovin epamaaraiseen. Heh.