Seuraavana paivana (30.6.) oli aika sanoa hyvastit rakkaalle matkakumppanimmelle Samulille. Samuli lahtisi 2.7. kohti Lhasaa ja sielta Nepaliin, meidan matkamme jatkuessa kohti Kunmingia, josta eteenpain Vietnamiin. Surupuserossa kavelimme junaan. Oli outoa kun yhtakkia meita olikin vain kaksi, kolmen sijaan. Sampsu, oli ihanaa matkailla sun kanssas.
Junassa meita viihdytti vanha mummeli. Kavimme pitkia keskusteluja, han kiinaa puhuen, me suomeksi vastaten. Hauskaa oli. Yotamme tosin vaivasivat painajaiset, mutta muuten 18 tunnin junamatka sujui melko helposti.
Juna-asemalla meita vastassa oli aikaisemmin varaamamme the Hump-nimisen hostellin tyontekija, joka oli varustettu Inka-kyltilla :) Han oli hakemassa myos paria muuta matkustajaa, jotka lopulta osoittautuivat neljaksi ruotsalaiseksi pojaksi, ketka olimme nahneet hostellillamme Chendussa!!Hyvin mukavia kundeja olivatkin, ja hengailimme yhdessa taman ensimmaisen, ja viimeisen paivan Kunmingissa. Viktor, uskomattoman outo jatka sai meidat kikattamaan vatsamme kipeiksi, Pessimisti Peterin parjatessa lahes kaikkea aina pandoista Amerikkalaisiin. Tapasimme myos britin nimeltaan Chris, joka naytti aivan Natalie Portmanilta :) Se oli hyvin hammentavaa, mutta yhdennakoisyys oli uskomaton!
En voi sanoa, etta olisimme oikeasti nahneet kaupunkia ollenkaan, silla kavelimme vain lahiravintolaan ja pitaydyimme muuten hostellilla. Mita nyt silta vilaukselta mita kaupunkia nain, voin sanoa, etta se oli hyvin samanoloinen kuin Chengdu. Oma yoni hostellilla meni taas huonosti, silla hyttyset vain taitavat rakastaa vertani. Kellaan muulla ei ollut puremaakaan, itsellani noin kolmisenkymmenta.
Edessa oli kymmenen tunnin bussimatka kohti Kiinan ja Vietnamin rajakaupunkia Hekouta. Matka meni melko nopeasti uskomattomien vuoristomaisemien ja pelottavien jyrkanneteiden siivittamana, mutta olo oli kylla vasynyt paastessamme perille Hekouhun illalla. Meilla ei ollut havaintoakaan kaupungista, ei sen koosta eika laadusta, saatikka etta meilla olisi ollut karttaa taikka yosijaa. Astuessamme ulos bussista, oli siina kuitenkin heti ystavallinen ENGLANTIAPUHUVA kiinalainen nuori mies, joka opasti meidat guesthouselle, lupasi hankkia meille junaliput Hanoihin, seka vaihtaa Kiinan yuanimme Vietnamin dongeihin.
Kaupunki oli todella suloinen, pieni ja viihtyisa, moninen putiikkeineen ja pienine katuineen. Kavimme syomassa paikallisessa ravintolassa nuudelikeittoa, jonka kylla tilasimme kasvisversiona ja saimme toki epamaaraisine lihakimpaleineen. Itse en lihaan koskenut, mutta valitettavasti Liisa nain teki ja seuraava aamu menikin Liisalla kumarrellessa posliinijumalaa. Aamu oli viela kaikinpuolin hektinen, silla meidan piti kiirehtia rajalle, paasta sielta lapi Vietnamiin ja ehtia kello kymmenen junaan. Ensin kavelimme hostellilta Kiinan raja-asemalle, josta paasimme helposti lapi noin viidessa minuutissa. Kavelimme siltaa pitkin joen yli Vietnamin raja-asemalle, jossa tayttelimme lappusia ja hieman mietteliaana pohdiskelimme, etta paasemmeko maahan ollenkaan, silla viisumeja emme olleet hankkineet. Ongelmaa ei kuitenkaan ollut, eika yhtaan kysymyksia visiittimme pituudesta kysytty, passista vain loytyi leima, jossa sanottiin, etta meilla on 15 paivaa aikaa Vietnamissa. Loistavaa!
Otimme moottoripyorataksit juna-asemalle: melko hurjaa, rinkat selassa ja hieman epavakaa ote kuskista, mutta turvallisesti paasimme perille. Kavimme juna-aseman kahvilassa nauttimassa limonaadia ja ostamassa parit sampylat vain huomataksemme, etta meita viilattiin linssiin hinnoissa aivan torkeasti! Mutinoitta maksoimme, kiroten syvasti huijaavia vietnamilaisia. No eipa silla, etta kiinalaissa olisi ollut enempaa kehumista: tama mukava nuori mies, joka meita kovasti rajalla auttoi, vaihtoi rahamme aivan naurettavan huonolla valuuttakurssilla. Typerina turisteina emme olleet tietenkaan selvilla kurssista ja aidinkin tiedot tulivat hieman liian myohaan perille. Menetetty mika menetetty, mutta oi etta sapetti. Opimme virheistamme, ei naita enaa.
Junassa hermoni vietnamilaisiin olivat taas kovasti koetuksella. Paikkamme (puiset, hyvin puuduttavat penkit) olivat vietnamilaisperheen, joilla kaksi pienta tyttoa, vieressa. Nama tyttelit oksensivat vuorotellen koko junamatkan ajan. Pienempi onnistui viela tekemaan sen niin, etta oksennusta oli lopulta penkeilla, lattialla ja jaloillani. Voi sita ihanuutta. Uskomattominta oli, etta aina oksentamisen jalkeen joku toi tytoille joko syotavaa tai juotavaa, joka oksennettiin sitten uudestaan myohemmin taas ulos.
Oli tuskallisen kuuma ja vietnamilaiset nuoret miehet olivat hieman liian innostuneita vaaleista neitosista kuten me, mutta maisemat olivat kylla pelastus. Riisinviljelijoita hattuineen (tiedattehan, ne sellaiset kartiot, mita aina kiinalaisilla kuvataan paassaan olevan), pienia, metsan keskella olevia bambukylia ja jakkiharkia uimassa punaisissa, mutaisissa joissa. Pitkan ja uuvuttavan paivan jalkeen, kahdeksalta illalla, saavuimme nalkaisina, niin hyvin nalkaisina, Hanoihin! Vihdoin.
Kuvia myohemmin, eipa lataa tama kone niita tanne :(
Edit. Latasipas vihdoin, kiitos Laosin nettikaffelat!
Kaks kissaa
Samuli leikkii ruoalla, TUHMA SAMULI!
Panda
Omistettu rakkaalle pikkuveikalleni :D:D:D salettiin osaat arvostaa :D
Natalie Portman ja Pessimisti Peter
Kunming aikaisin aamulla
Vietnamin riisipellot
7 comments:
Oho, ei siis varattu sita the Hump hostellin tyontekijaa vaan se hostelli. Ei jaksa korjailla, saatkootte siita hupia.
t. Inkkis
Aitoa seikkailua näemmä matkanne edelleen. Toivottavasti vatsat kestää paikalliset pöperöt, ja hauskaa hubaa riittää!
Säätiedotusten mukaan kelit eivät suosi teitä lähipäivinä, taifuuni on kuitenkin siirtynyt sisämaahan Kiinan puolelle
auli
Inka ja Lissu, ihmeellistä ja hengästyttävää luettavaa. Muistelen, että alkuperäisiin Vietnamin-suunnitelmiinne kuului myös lojumista valkealla hiekalla. Odotan kovasti sellaista kohtaa tähän kertomukseen.
Leena
Moi Inka, onpa tosi kiva lukea teidän seikkailuistanne ja tietty vielä mahtavampaa että ootte päässeet moiselle reissulle
hyvää jatkoa matkalle!
Miika
Ai että pandat eivät olleet kivoja? Ei edes vauvapandat?!? Huono opas teillä, blame him.
Lokakuussa parikuukautiset pandat olivat vielä sellaisia karvattomia, vaalenapunaisia eikä edes silmät olleet kehittyneet. Näittekö niitä, mitä niille kuului?
Oi, ei nahty babypandoja. Ehkapa se olisi pelastanut pandareissumme. Meijan opas oli kylla ihan surkea :D
Post a Comment