Kambodzan Phnom Penh

Okei, ensimmaiseksi varoituksen sana kusettavista matkanjarjestajista. Ostimme guesthousestamme liput suoraan Don Detilta Phnom Penhiin, jossa meidan olisi tullut olla noin keskiyolla, mutta toisin kavi. Heti ensimmaisena istuessamme minibussiin numero 1 tuli eras jarjestajista mainostamaan guesthouseaan ja tuputtamaan esitteita ja muuta. Itseani henkilokohtaisesti hyvin paljon arsyttaa tamankaltainen toimintatapa ja sanoinki meilla olevan jo majapaikan Phnom Penhissa. Matkasimme rajalle talla minibussilla, menimme rajan yli ja jatkoimme matkaa toisella bussilla (tosi surkea esitys tama bussi), jonka sitten jatimme rannalle kun ylitimme joen pikkubotskilla. Tunnin ruokailun jalkeen lahdimme etenemaan taasen uudella bussilla (nro 3), joka sitten pysahtyi Kratiessa, jossa saimme TAAS vaihtaa bussia. Ihmiset alkoivat hermostua, silla tata bussia nro 4 odoteltiinkin sitten parisen tuntia, eli olimme rutkasti myohassa aikataulusta. Vihdoin bussi saapui ja niin lopulta mekin noin klo 1.30 (6 eri liikennevalineen jalkeen). Myohemmin luimme rakkaasta LP:sta, etta tama on kovin yleinen huijaus etenkin Bangkokista Kambodzaan tullessa: viivytetaan matkantekoa niin paljon, etta ihmiset ovat perille paastessaan vasyneita ja on jo pimeaa ja myoha, jolloin monet suostuvat jaamaan aikasemmin tyrkytettyihin guesthouseihin. Kuten myos me, vaikka vannoin etten sinne jaisi. Vaan minkas teet, uusi (eika ollenkaan niin turvallisen oloinen) kaupunki, porteilla suljetut guesthouset ja eras myontyvainen britti nimeltaan Robert...

Aamulla herasimme kovin aikaisin kamalaan molinaan, aiheuttajina guesthousen pitajat!!Kylla sapetti. Aloitimme paivan mission: uuden Harry Potterin etsinnan. Lahdimme kavelemaan ympari kaupunkia, kuumassa, polyisessa ja melusaasteen tayttamassa ilmassa. Loysimme ensimmaisen kaupan, jossa saimme kuulla murskaavan vastauksen!"Sorry it's sold out". Kirosimme, mutta emme luovuttaneet. Tosin olisimme voineet. Kaikkialla sama laulu, jopa lentokentalla, jonne siis viimeiseksi vaivauduimme. Koska meilla ei tietenkaan ollut lentolippuja, niin emme paasseet ylakerran kirjakauppaan, mutta vartijalle lirkuteltuamme saimme hanet soittamaan sinne ja kysaisemaan asiaa. LOPPU.

Selatettyina ja masentuneina kavimme shoppailemassa hurjasti kauneudenhoitotuotteita. Helpotti hieman. Illalla meilla oli treffit taman edellispaivan tuttavuuden Robertin kanssa. Paadyimme Zeppelin nimiseen baariin, jossa nimesta paatellen soitettiin siis rockia ja hevia. Uskomatonta, mutta totta, paikka oli taysin tyhja meita lukuunottamatta. Tama ei toki haitannut, halpaa juomaa ja Iron Maiden soi. Loppupeleissa Robert alkoi olla hieman raivostuttava ja lahdimmekin Liisan kanssa vasymysta valitellen kotiin.

Toisena paivana oli aika tutustua Kambodzan kammottavaan lahihistoriaan. Vuosina 1975-1979 oli vallassa Punakhmerien hirmuhallinto, jolloin paaministeri Pol Pot teloitutti noin puoli miljoonaa ihmista. Yhteensa noin 1,3–1,7 miljoonaa ihmista kuoli tauteihin, nalkaan ja murhattuina. Yksi tarkeista tapahtuma paikoista oli S-21 eli Tuol Slengin entinen koulurakennus, joka muutettiin kuulustelu- ja kidutusvankilaksi. Noin 17000 ihmista kidutettiin hengilta S-21:ssa, vain kourallinen selvisi ulos hengissa.

Kavelimme ympari kolkkoa koulurakennusta, jossa piikkilanka-aidat ja kalterit muistuttivat viela kauhutapahtumista. Myos kuvia uhreista oli esilla, seka raakoja julisteita verissapain makaavista sidoituista vangeista. Vaistamatta tulivat mieleen Euroopan keskitysleirit. Pahinta on, etta osa paasyyllisista on viela hengissa ja elavat normaalia elamaa (niin normaalia kuin se nyt voikin vain olla?). Pol Pot kuoli ennen tuomitsemistaan 1998, joka on myos jattanyt katkeruuden kambodzalaisten mieliin. On kovin tarkea tietaa Kambodzan lahihistoriasta, jos taalla matkaa, silla se maarittaa kovasti vielakin elamaa. Kaikki tapahtui kuitenkin vasta kolmisenkymmenta vuotta sitten.

Taman jalkeen siirryimme Killing Fieldseille, eli alueelle, johon Pol Potin hallinnon uhrit haudattiin. Nahtavyytena erittain turha, mutta historialtaan tietysti tarkea.

Kolmas paivamme paakaupungissa meni vain nauttiessa elamasta. Phnom Penh on mielestani kovin mielenkiintoinen kaupunki, mutta varovaisuus on valttia. Kuulimme useista ryostoista ja niiden yrityksista, erityisesti tuktukien kyydissa tuli olla varovainen, silla ohiajavat mopokuskit varastelevat kyytilaisten laukkuja. Phnom Penh on myos kaupunki, joka ei ole tarkoitettu kavelemiseen, liikenne on mahdotonta.

Kavimme nauttimassa iltapalaa Friend's ravintolassa, joka oli katulapsien auttamiseen erikoistuneen organisaation omistama. Osa rahoista meni avustukseen ja tyontekijat olivat entisia katulapsia, joita organisaatio oli auttanut. Kovin hieno paikka, ihanaa ruokaa ja loistavia tyontekijoita. Ei mikaan halvin, mutta rahansa arvoinen kylla. Kavimme pelailemassa biljardia Howie's baarissa ja sen jalkeen viela tekemassa visiitin Zeppeliiniin, jossa omistajat jo meista kovasti pitivat. Tyytyvaisina nukkumaan ja odottamaan aamun lahtoa kohti Siem Reapia.

Nyt ollaankin taalla siis. Angkorin temppelit on tsiigailtu, niista enemman myohemmin. Huomenna kohti Bangkokia, jonne emme sairastelun takia viela tanaan paasseet.


Kaverikuva

Kuva kavereista

Tuol Sleng eli S-21


Pihan hautoja


Koulun kaytavilla

Piikkilanka-aidat

Joku iguaanilizzardi(?)

Lazy Gecko cafe

Meijan terde