Matagalpa, Selva Negra ja pitka matka kohti Hondurasin saaria

Oltiin siis Managuassa ja haluttiin sielta myos pois. Hypattiin paikallisbussiin ja jatkettiin kohti Matagalpaa, jonka tuli olla hieman pienempi ja mukavampi. Paikallisbussit on kylla aika hauskoja, joskin aika kuumia ja tayteen ahdettuja valilla, mutta niissa on tunnelmaa. Nicaragualaiset puhuvat hassusti jattaen sanoista lopun pois, useimmiten assat, esim. Los Manos on Lo Mano. Tama aiheuttaa valilla minulle ongelmia ja luulin ensin, etta edellinen pitka bussimatka on ehka tuhonnut aivoistani senkin vahan mita espanjaa osasin.

Matagalpan hotelli hotelli Matagalpa (omaperaisesti) oli aika perus, mukavia tyontekijoita, mutta mitaan sen suurempaa ei oikein voi sanoa. Matagalpa juhlistaa ystavanpaivana eli 14.2. omaa kaupungiksi julistamistaan kolmen paivan bailuilla ja odotimme naita innolla, kunnes joku muistutti, etta se on liian vaarallista turisteille. Jaahas. Syotiin illalla buffetissa koko paivan istunutta safkaa eika kaupastakaan saanut kaljaa, joten painuttiin vain taas nukkumaan. Kylla oli jo ikava muita matkaajia, paikallisten kanssa kun ei niin osaa keskustella ja oma matkaseura oli jo kaynyt tassa vaiheessa aika paljolti vain samoja juttuja lapi eika puhuttavaa nyt kauheasti ollut :D Vaan hahaa, istuimme aamukahvilla juoden ihania minttu-kaakao-jaakahvejamme kun Casey, pitka, ja paljon pitkia rastoja omaava kaveri kaveli sisaan. Joimme yhdessa kaffetta kaikki jutellen perinteisia reissaaja-juttuja ja kerroimme lahtevamme Selva Negran luonnonpuistoon. Casey halusi tulla mukaan, joten kavimme ostamassa ruokatarpeita ja laksimme.

Bussi jatti meidat keskelle tieta, josta tuli kavella noin kahden kilometrin matka kahviplantaasien ja metsan siimeksessa Selva Negran alueelle. Negra oli aika hieno mesta, todella hieno ravintola ja hotellijutut ja kaikki, mutta onneksi saimme meille neljalle hyvan, 12usd maksavan huoneen. Lahdimme hetken levahdyksen jalkeen kyselemaan grillausmahdollisuuksista, jota ei tietenkaan ollut ja sitten painuimme viidakkoon. Emme olleet kavelleet kauaakaan kun Mika bongasi tielta pienen sisilizzardin, joka kipusi kadelleni hetkeksi hengailemaan. Jatkoimme matkaa kun yhtakkia yllamme heilui ryhma hamahakkiapinoita. Casey oli eniten fiiliksissa, koska ei ollut nahnyt koskaan livena villina elavaa apinaa. Loydettin apinoiden alapuolelta, polun vieresta jattilaismainen kaatunut puu, jonka paalle painuttiin pomppimaan. Pienena olisin ollut aivan fiiliksissa tasta puusta, mutta kylla se nytkin sai ottamaan itsestaan ilon irti :D

Jatkettiin kappaillen ja juteltiin Caseyn kanssa kaikennakoisia asioita. Han oli aikamoinen ihmistuntija, tyoskenteli huumeongelmaisten teinien kanssa vetaen luontoleireija naille. Han oli myos ostanut kolmekymmenta footbagia, joita voi jakaa kerjaaville lapsille! Loistava idea! Itse olen jakanut pois kynia, kun rahaa ei saa antaa. Loydettiin takaisin reissultamme, naimme kauniin kokonaan kasvien peitossa, sammalta katollaan kasvattavan kappelin ja keinut! Keinuminen on parasta! Pelattiin myos footbagia ja sitten nelista eli kaytettiin oksaa mailana ja juostiin ympari pihaa. Se oli hauskaa. Taman jalkeen soimme ruokamme kylmana, koska niita ei saanut grillata ja menimme ottamaan juomat fancyravintolassa. Valitettavasti Mika ei tyytynyt vain juomaan vaan otti myos kinkkuvoileivan. Virhe! Majoneesi oli pilalla ja yolla, ensimmaista kertaa, sairastui Mikakin meille jo niin tuttuun turistiripuliin.

Paatimme lahtea kaupunkiin, koska telttailu Mikan tilassa olisi mahdotonta. Onneksi tama pystyi matkustamaan, joten nappasimme bussin Jinotegaan (1,5h), jossa vaihdoimme bussia Esteliin. Casey jai Jinotegaan, joten jatkoimme ilman hanta. Halusimme mahdollisimman pohjoiseen, jotta seuraavan paivan reissut olisivat helpompia. Ja Esteliin piti LP:n mukaan kestaa vain 1h 45min.

Paskanmarjat! Istuimme bussissa kuoppaisella karrypolulla 3 1/2 tuntia. LP:n Nicaraguan kirjoittaja on kylla kokenut hieman eri Nicaraguan kuin mina, en usko hetkeakaan, etta se aalio on tehnyt koko reissua. Kartat huijaavat, silla tiet nayttavat yhta isoilta, mutta mielestani karrypolku ei ole yhta iso kuin moottoritie. Kaikeksi epaonneksemme talle tuskaiselle reissulle saimme viereemme allottavan nistin, joka lahetteli lentosuukkoja ja naytti silta, etta kohta tulee puukosta. Olimme myos laskeneet olevamme perilla valoisaan aikaan, mutta tama ei yllattaen toiminut pidentyneen aikataulun takia ja kylla ketutti. Saimme kuitenkin taksin bussilta, paasimme eroon nistista ja kaupunki naytti kivalta. Hotelli oli tosi kaunis ja tyontekijat ihania, mummo ja nuori Jorge (Laura oli etsinut itselleen Jorgea ja nyt se loytyi! Hehheh, no ei vaineskaan). Kavimme syomassa maailman parasta kanaa ja tulista salaattia Lauran kanssa eika kaduilla edes paljon pelottanut. Mika parka makasi sangyssa uuvuttavan reissun jalkeen.

Aamulla kuitenkin ruoka jo maittoi Mikallekin, omastani ehka puolet meni hotellin papukaijoille :D, ja lahdimme taas etiappain. Edessa oli pitka matka, josta kerron taman verran, koska en halua ajatella sita kamalasti: menimme neljalla eri bussilla aina Esteli-Ocotal-Los Manos-Tegucicalpa-Siguatepeque valin noin klo 10- 20, jos oikein muistan. Kaksi oli paikallisbussia, kaksi hienompaa. Hondurasin rajalla oli vahan ongelmia, mutta niista selvittiin, Hondurasin puolella kamalat narkkari-alkoholisti-muutenvaansekaisin olevat miehet kiusasivat kuljetuskarryissa olevia hevosia, toivoin etta heppa pistaisi kenkaa nassuun kundeille. Siguatepequessa ei edes osattu vastata bussikuskin kysyessa, etta haluatteko minun soittavan taksin, koska olimme niin nalkaisia. Talla kertaa buffettiruoka oli hyvaa ja ihana bussikuski oli tilannut meille taksin, jolla painoimme hotellillemme, jonka ulkonaosta tai muusta minulla ei todellisuudessa ole mitaan hajua..olen unohtanut kokonaan. Vaan samapa tuo, aamuseitsemalta saavuimme taas bussiasemalle, jossa odotimme bussia La Ceibaan "vain kolme tuntia" ja bussissa taas joku kuusi tuntia, mutta ehdimme paivan viimeiseen lauttaan ja saavuimme UTILALLE!

Taalla on ihanaa, kirjoittelen myohemmin lissaa. Laitoin nyt kuvia chichista ja guate-managua reissusta, koska unohdin toisen muistikortin hostellille. Markku ja Tarja, pitakaa hauskaa siella reissussanne! Mika meinasi soittaa eilen, mutta ei saanut yhteytta...ehkapa sitten kun paasette takaisin kotiin :) (anteeksi kirjoitusvirheet, en jaksa lukea lapi)



Rauhaa!



Lammikko, ankkoja ja ummikoita



Kaatuneella puulla kappailemassa



Caseyn apinaperformanssi?



Nicaraguasta loytyy ihmeellista kylla Suomalaisia kyltteja...



Puunrungolla, mika huutaa apinoille



liskokaveri



anananas.



Sammalen peittama kappeli



Ihana ryhmakuva!



Kuuma on kavella varjottomalla kadulla rinkat selassa,sano.



Papukaijat hostelillamme. Ruokin niita vahan ja ne tuli vainoamaan huoneemme ovelle...