Vasta poissa olen viimein perillä: Chichicastenangon intiaanimarkkinat

Lahdimme aamulla aikaisin etsimaan bussia Chichiin, mutta tietty se lahti vasta tunnin odotuksen jalkeen. Paasimme Los Encuentrosiin, jossa taas oli bussin vaihto edessa. Los Encuentrosissa ei talla kertaa ollut kylma, mutta jengi oli aika kuumottavaa, nisteja ja tappelevia paikallisia, hampuuseja ja huru-ukkoja :D
Paasimme Chichiin ihan hyvissa ajoin, vaikka pelkasimmekin olevamme jo vahan myohassa. Loysimme hotellin ja lahdimme samoin tein kiertelemaan markkinoita.

Kadut olivat taynna vareja ja ihmisia! Naamareita, vaatteita, soittimia, ruokaa, kankaita, ihan mita vain ja paljon! Mayat kayttavat kaikkia sateenkaaren vareja, kuten myos Inkat, joiden lippu, jos oikein muistan, on saatenkaaren vareissa. Laura osti heti ensimmaiselta suloiselta mummolta viltin ja Mika taas soittimen ja muuta. Mika oli kylla kovin shoppailija. Itselleni ostin pipon ja kaulaliinan.

Loydettiin Johanna ja Silja ja kaveltiin naiden kanssa ympari shoppeja todella sinnikaiden myyjien juostessa kintereillamme. Pian olimme jo uupuneita ja tyttojen kyyti takaisin San Pedroon lahti, joten heitimme hyvastit Johannalle ja Siljalle ja lahdimme syomaan. Ai etta teki hyvaa syoda pitkasta aikaa kunnolla :D Mika lahti viela shoppailemaan meidan jaadessa netteilemaan lahikahvilaan. Mika oli ostanut minulle hienot korvakorut, voi! :D

Nukahdimme jo melkein kahdeksan aikaan illalla, paitsi Laura, jota ulkoata kuuluvat laukaukset (?), tappelun ja koirien aanet pitivat hereilla.

Herasimme viidelta aamulla ja oli viela pilkkopimeaa. Kukot karjuivat kukkokiekuutaan ympari kaupunkia ja kaiku sai sen kuulostamaan hyvin kammottavalta. Emme uskaltaneet lahtea etsimaan bussia ennen kun aamu alkoi sarastaa. Kuitenkin nopeasti kuuden jalkeen kuulimme huudon "Guate, Guate, GUATEE!!" ja bussi kiiruhtikin jo kulman takaa eteemme. Hyppasimme sisaan aivan tapotayteen chickenbussiin. Rinkkojen kanssa tungimme "viimeisille" seisomapaikoille, vaan ei: bussikuski otti lisaa ja lisaa ihmisia kyytiin vaikka tama tuntui taysin mahdottomalta. Toyssyt, nopea vauhti ja tiukat mutkat tekivat seisomisesta melko hankalaa ja tuskaista. Jalat kolisivat penkkeihin ja saaret olivat koetuksella.

Paasimme kuitenkin kaikkea todennakoisyytta vastaan istumaan noin puolen tunnin odottamisen jalkeen ja tungimme yhden paikallisen kanssa nelistaan yhdelle penkille. Nukuimme mukavasti hetken paikallisen miehen nojatessa Lauran olkapaahan, Lauran nojatessa Mikan olkaan ja minun ja Mikan nukkuessa posket vastakkain (istuin Mikan sylissa koko matkan, onneksi vatsatauti oli keventanyt hieman kroppaani niin ei ehka ollut aivan yhta rankkaa Mikan reisille :D). Paikallinen humppa soi koko matkan, sama cd ja samat biisit (itse en kylla erottanut naita toisistaan, mutta Mika ja Laura vaittivat tunnistavansa). Edessamme istui iloinen ja musiikista kovin innostunut kehitysvammainen poika, joka taputteli ja kiljahteli humpan tahtiin. Kuolat tama pyyhki edessa istuvan miehen tukkaan ja Mikan housuihin :D Ainut, pikkuhiljaa ongelmaksi kehkeytyva asia vain oli, etta poju oli tainnut kakkia housuunsa ja haju alkoi vaivata nenaa pahasti. Niin...paska haisi ja humppa soi. Ei oikeastaan muuta sanottavaa tastakaan reissusta :D