Vasta poissa olen viimein perillä: Mighty Bangkok, viimeisen kerran

Kotiin on nyt palattu ja kaikki on kovin tuttua ja turvallista, mutta samalla melko kummallista. Vielä kuitenkin on kirjoitettavaa, sillä matkamme ei toki vielä loppunut ihanan mt. Kinabalun huiputukseen, vaan vielä kerran olisi edessämme mahtava Bangkok!

Kota Kinabalussa kärsimme lihaskivuistamme vielä parisen päivää. Lassi, Joonas, Elias ja JP kävivät tänä aikana myös kiipeilemässä vuorelle, joten me päätimme tuhota aikaa ja käydä katsomassa Sabah international folklore festivaaleja, elikkäs siis kansantanssiesityksiä eripuolilta maailmaa. Oma suosikkini oli Kazakhstan 16 kauniine ja taidokkaine tyttöineen. Venäläiset olivat kovin venäläisiä, latvialaiset tylsiä ja kiinalaiset vain aina juuri niin outoja kuin vain voikin olettaa. Tietenkään meillä ei ollut kyytiä takaisin kotiin ja palloilimme ilmeisen eksyneen oloisina kulttuuritalon ulkopuolella, kunnes iso jeeppi pysäköi viereemme. "Tarvitsettekohan kenties kyytiä?" "Hehheh, no itseasiassa...". Ystävällinen malesialainen perhe sitten kyyditsi meidät takaisin hostellillemme, olimme kovin kiitollisia.

Poijjaat tulivat seuraavana päivänä ja vietimme vielä viimeisen illan yhdessä tutussa BB cafessa. Aamulla taas lentokenttäilemään kohti KL:llää ja sieltä sitten Bangkokiin.

Majoituimme taas Soi 1 guesthouseen, joka osoittautui edelleen hyväksi vaihtoehdoksi. Ensimmäinen ilta meni nukkuessa ja rauhoittuessa, sillä seuraavana päivänä oli edessä kovaa shoppailua!Kävimme läpi Sukhumvit roadin monen monituiset tavaratalot, MBK:stä kuitenkin löysimme suurimman osan etsimästämme, melko halpa ja mukava :) Illalla majoittauduimme hostellimme "terassille" (pöytä ja tuolit tien vieressä). Lissu oli onnistunut edellisiltana jotain sosialisoimaan ja tutustunut osaan hostellimme asukkaista ja nämä sitten liittyivätkin seuraamme kaljoittelemaan. Bangkokin yöhön olivat kaikki lähdössä ja saivat sitten minunkin pääni lopulta käännettyä. Meillä oli loistava porukka: Lindsay kanadasta, Steven skoteista, Wes ausseista, Darren irlannista ja muita mahtavuuksia (paitsi Wesiä ei kyllä voi kutsua mahtavaksi ellei perään liitä jotain negatiiviselta särähtävää termiä).

Nämä uudet ystävämme olivat kovin innokkaina menossa tutustumaan paikalliseen kulttuuriin ja me seurasimme toki perässä. Paikallinen kulttuuri tosin käsitti hieman muuta kuin mitä moni ajattelisi tästä ilmaisusta. Koska mielestäni ihan kaikkea ei tule paljaa niin sanon vain että kävimme katsomassa Pingpong-shown, jossa eksoottiset tanssijat tekivät mitä hurjimpia temppuja...päädyimme siis melko kauas Kota Kinabalun kansantansseista, sen voin sanoa. Tämän jälkeen menimme viettämään normaalia pubikierrosta ja sitten hostellin oleskelutilaan, jossa jaksoimme palloilla aina kuuteen saakka aamulla.

Seuraavana päivänä oli juuri niin dagen efter kuin vain olikin kuvitellut ja nukuimme pitkät pätkät, kunnes oli vielä lähdettävä tekemään ostoksia. Vielä kerran palasimme Khao Sanin kaaokseen ja shoppailimme ah niin saakelin mageita bändi t-paitoja! Tarkoituksemme oli myös mennä keilaamaan, jonne suurin osa uusista ystävistämme olikin jo päätynyt, mutta toisin kävi. Pakotimme Stevenin mukaamme, Wes tuli ihan kutsumattakin ja lähdimme etsimään keilahallia. Okei, Steven oli aivan loisto jätkä, todella hauska, vaikka puoliakaan saanut aluksi puheesta selvää, niin tajuttoman tiukka skottiaksentti kundilla oli. Vaan kyllä siihen pian tottui :) Wes oli raivostuttava, lapsellinen ja erittäin huonolla huumorilla varustettu kolmekymppinen mies, jonka aussiaksentista ei edes halunnut saada selvää. No tässä oli illan ryhmämme. Pääsimme vihdoin tuskaisen matkan jälkeen perille kun vartija kertoi paikan olevan kiinni. Oli siis tehtävä uusi suunnitelma. Menimme käymään erittäin kalliilla kahveilla rooftop-baarissa erään pilvenpiirtäjän 83 kerroksessa. Näkymä öisen Bangkokin ylle oli mykistävän kaunis. Pienenä miinuksena oli taustalla pauhaava kamala metakka, joka lähti kolmesta iiihanasta "laulajattaresta". Palasimme hostelliin, josta löysimme keilaamassa olleet kaverimme ja vietimme taas hauskan yön aulassa hengaillen.

Vaan vielä oli viimoinen päivä, ja helvetin kuuma semmoinen, edessä. Lähdimme Liisan ja Stevenin kanssa ajelemaan vesibusseilla kuvottavan likaisia kanaaleja pitkin ja hyppäsimme rändomilla pois kyydistä ja etsimme aamupalaa. Juu Chester's grill on kammottava. Lähdimme takaisin hostellille tuskailemaan kuumuutta. Olimme aivan kuolleita, hiki valui, ilmastointia ei ollut...tunnit kuluivat hitaasti, mutta vihdoin tuli aika lähteä viimeiselle ehtoolliselle uusien ystäviemme kanssa ja myös mahtavat Johanna ja Helmi, jotka tapasimme Laosin Don Detillä, liittyivät seuraamme. Viimeinen ateria oli valitettavasti aika kauhea, juuri sellaisesta katukeittiöistä mistä olimme kerran kävelleet ohi ja naureskelleet menun sisältävän vatsatautia, montaa laatua hepatiitteja ja muita herkkuja.

Vietimme matkamme viimeiset tunnin ihanien ihmisten kanssa terassillamme istuen ja olutta juoden eikä kotiinpaluu tuntunut enää yhtää niin mukavalta ajatukselta kuin ennen. Vaan lähdettävä se oli.

Lentokenttä, kymmenen tuntia koneessa (oli aika fancy, omat telkkarit ja leffoja ja ruokaa ja vaikka mitä) ja sitten tuskainen odotus Wienin lentokentällä aina aamukuudesta yhteentoista. Ja tietysti juuri tämä lento kotiin on ainut niistä monesta monituisesta joka on myöhässä...kaikesta huolimatta pääsimme vihdoin Helsinkiin, jossa vastassa oli niin äitejä ja siskoja ja kummitätejä.

Oli aurinkoista ja viileää. Helsinki on ihana.