Matka Monteverdelle ei ollut helpoin. Rajalla myivat meille liput bussiin, joka muka menisi Santa Elenaan eli kaupunkiin suojelualueen vieressa, mutta kavikin ilmi, etta se menee kaukaa moottoritielta ohitse. No busseja ei tietenkaan enaa iltapaivalla Santa Elenaan motarilta mennyt, joten lahdimme kappailemaan Lauran, Mikan ja neljan muun reissaajan kanssa kohti Las Juntasia. Liftasimme tehokkaasti ja vihdoin avolavainen auto pysahtyi ja hoputti meidat kyytiin! Amigo heitti meidat Las Juntasiin eika hyvaksynyt maksua ollenkaan!!Sitten tappelimme taksikuskien kanssa hinnasta Santa Elenaan ja saimmekin tingattua sen melko alhaiseksi. Matka oli kaunis, aurinko oli juuri laskemassa ja nousimme vihreille vuorille pikkuteita pitkin.
Santa Elenassa meidat bongasi Guillermo, joka johdatti meidat hostellilleen Cabañas Jirehiin. Maailman koviksin hostelli :D Saatiin oma huone Mikan kanssa 5 usd/larvi ja Laura oman samaan hintaan. Guillermo oli reilu jaba ja toissa oli myos 23-vuotias Ingrid, jolla oli 7-kuukautta vanha Brady-poika usein mukanaan hostellilla. Iso ja puhdas keittio oli mainio ja hostelli jarjesti myos kaikennakoisia toureja ilman, etta vetivat mitaan itse valista! Hienoa. Mukava tukea nuoria, paikallisia yrittajia. Jos SINA olet menossa Santa Elenaan, mene Cabañas Jirehiin!
Aamulla lahdimme 7.30 Extremo-nimisen yrityksen Canopy ziplinelle eli siis toisin sanoen vaijeriradalle, joka oli vedetty keskelle Monteverden sademetsaa ja latvusten yli. Saimme kyparat, hanskat ja valjaat ja sitten painuttiinkin ensimmaiselle vaijerille. Mitaan sen kummallisempaa ei siis tarvinnut tietaa tai osata, kuin etta sinut kiinnitetaan vaijeriin, ei saa laittaa kasia rullan eteen (koska sormet jaavat rullan ja vaijerin valiin, ai) ja etta jarrutetaan painamalla vaijeria alas rullan takaa. Ensimmainen liuku ei ollut pitka, mutta aika hauska, pari ensimmaista menivat hieman ihmetellessa. Pelottanut ei kylla yllattaen ollenkaan. 500 metrin pituiseen vaijeriin mentiin pareittain, silla tuulen ollessa kova, oli vaarana, etta joku jaisi keskelle vaijeria tuulen viedessa vauhdin. Uskomattomat nakymat avautuivat kiitaessamme Mikan kanssa laakson ylitse, sateenkaari aukesi vuorten valiin ja virheys hammensi silmaa. Pitkien ja lyhyiden vaijerien valissa kappailtiin aina hetki viidakon siimeksessa.
Sitten tuli eka hieman jannittavampi setti, meidan piti laskeutua ehka noin 20 metrin matka suoraan alas. Tietysti hauskoja kun oppaat olivat, paastivat he puolessa valissa vapaapudotukselle parin metrin ajaksi ennen kun laskivat maahan. Huih :D Taman jalkeen tuli paras osuus eli Tarzan Swing jossa siis kuten nimesta saattaa ymmartaa, flengattiin (tosin koysi oli kiinni valjaissa) korkealta alustalta ja keinuttiin vapaapudotuksen jalkeen parisen laajaa heilahdusta sademetsan puiden valissa. Se hyppaaminen jannitti eniten, se hetki kun ei tunne koytta vaan on viela vapaasti ilmassa. Hauskaa oli myos katsoa muiden hyppyja. Jenkkimimmit kiljuivat kylla asenteella. Viimeinen vaijeri oli yli kilometrin pituinen ja se meni myos kai korkeimmalla. Satenkaari nakyi vielakin ja laakso alla oli uskomattoman natti.
Saavuttuamme hostellille Guillermo paineli sisaan ja kysyi, etta naimmeko laiskiaisen joka roikkui puussa hostellimme vieressa. Juoksimme sita kattelemaan ja siinahan se parin metrin korkeudella roikkui ja soi lehtia ja rapsutteli itseaan. Aika hassu.
Paatimme tehda viela illalla yotourin eli lahtea oppaan kanssa mettaan bongailemaan elaimia. Tama oli mielestani yksi siisteimmista jutuista Borneolla, joten odotin paljon myos talta reissulta. Ensimmaiseksi nahtiin piikkisika! Se asui puussa(?) Tuijoteltiin sita hetki oppaan kertoessa faktoja kun se yhtakkia paatti laskeutua alas tekemaan tarpeensa. Semmonen rotan nakoinen kaveri piikit selassaan. Sitten loydettiin lisaa laiskiaisia, emo ja lapsukainen. Mutta ne olivat liian kaukana metsan siimeksessa, jotta olisivat saaneet rikkumattoman huomioni, itse tuijottelin tulikarpasia ja etsin kaarmeita. Yhtaan perkeleen kaarmetta en vielakaan nahnyt. Mutta naimme kylla harvinaisen Kinkajun, vahan yoelaimen tapainen kissan ja apinan sekoitus, joka hengailee latvustossa. Ja ison tarantellan! Ja jonkun liskon, mutta se oli aika mitaansanomaton mielestani.
Illalla hengailtiin pikku Bradyn kanssa. Maailman suloisin lapsi. (Tai kai ne on kaikki oikeasti maailman suloisimpia). Olimme hieman kipeina kaikki, nuhaa ja kurkkukipua ja muuta, joten paatimme pitaa iisin paivan seuraavana paivana. Otimme aamun rauhassa netteillen ja muuta ja sitten lahdimme kavelemaan parin kilometrin paassa sijaitsevaan Monteverden perhospuutarhaan. Ensin opas esitteli meille hamahakkeja ja kaiken nakoisia otokoita, joiden nimia en tieda. Sitten lahdimme kierrokselle eri perhososastoille. Oli kylla kauniita ja ISOJA perhosia. Ryhmamme koostui suurimmaksi osaksi jenkkilaisista "harmaista panttereista", jotka olivat superinnoissaan kaikista otokoista ja kirjoittivat niiden nimia ylos ja huh!
James, englantilainen reissaaja, oli yksi niista neljasta keiden kanssa tulimme alunperin Santa Elenaan. Muut olivat lahteneet aamulla, joten hengailimme Jamesin kanssa loppupaivan. Mukava heppu, kovin poliittisesti valveutunut. Teimme suunnitelman, koska James halusi lahtea koskimelomaan, kuten myos mina ja ehka Laura ja Mika ja han halusi myos kiiveta Chirripólle, Costa Rican korkeimmalle vuorelle ja kayda volcan Poasilla. Lahdimme seuraavana paivana kohti Alajuelaa, joka on kaupunki Poasin lahella. James meni San Joseehen yoksi.
Alajuelasta ei varsinaisesti ole muuta mainittavaa kuin, etta koimme elamamme ensimmaisen MAANJARISTYKSEN! Tai no ensimmaista emme edes huomanneet, hostellin emanta vain kertoi meille tallaisesta. Mutta toisen huomasimme kylla! Jippii. (okei, sanky heilui vahan, lihaskrampeiksikin olisi voinut luulla). Nukuimme ja soimme hyvin, lepasimme ja nautimme televisiostamme. Ostimme myos kasat laakkeita (AntiFLu, Gex Noche ja kiviset-soraset vitamiinitabuja), koska todella haluamme parantua ennen Chirripóta. Muuten ei ole aihetta kiipeilyyn.
Poasille lahdimme aamulla, treffasimme Jamesin bussissa, joka vei meidat aina ylos asti vuoren "huipulle". Kavelimme noin 600 metria kraaterille vain nahdaksemme laaksoa peittavan pilviharson. Puolisen tuntia haikkailimme jollekin jarvelle, joka sekin oli taynna pilvea. Menimme juomaan kahvit pettyneina ja kavimme naiden jalkeen viela toteamassa ettei kraateriin todella kylla nae. Harmi.
Huomenna mennaan whitewater raftaamaan! Vielakaan ei kylla olla ihan kondiksessa mihinkaan trekkailuun, mutta toivotaan etta tama tasta.
Summer 2007 included TransMongolia and SE Asia. Spring 2009 Central-America as well as Colombia and Venezuela. 2010 University exchange in Indonesia and visits to nearby areas. 2014 trip was to South America and 2016-2017 was spent honeymooning in Asia. Latest trips are told in English, the ones before are written in Finnish.
5 comments:
Moi!
Kaikki kuulostaa niin kivalta, flengailu ja vauva erityisesti. Täällä oli eilen yliopistovallankumous. Vallattiin päärakennus ja koettiin yöllä mieletön seikkailu! Vanhalle puolelle meneminen oli kiellettyä joten sinne oli päästävä - yritettiin varmaan sata kertaa ja vahtimestari näytti vähän kyllästyneeltä. Siinä yhden maissa sen keskittyminen alkoi kuitenkin herpaantua. Risto keksi, että kerrosten välejä voisi kiivetä portaikon ulkopuolelta. Kiivettiin ja ryömittiin ja viitottiin toisillemme ohjeita - se oli ihan sairaan kuumottavaa eikä saanut nauraa ollenkaan! Päästiin ylimpään kerrokseen niin helposti että oli pakko keksiä uusi haaste: Risto ja Ilmari pukivat paperisen pöytäliinan yhden niistä kipsipatsaista päälle, tiedäthän ne pompöösit! Mikä jekkumaailman akateeminen kuningas!!
Olin ihan paniikissa kun laskeuduttiin alas ja sitten Risto ryssikin ja tömähti hypätessään portaikosta. Vahtimestari havahtui. Pojat pakenivat, jäin yksin portaisiin!! Ehkä vain Camp 5:ssa oo koskaan ollut yhtä peloissani ja sitten se vaksi lähti vielä jäljittämään mua ja pakenin valtavin harppauksin yläkertaan. Sitten vain odotin ja odotin ja sydän pu-pum pu-pum. Mutta ei se vaksi löytänyt mua. Hiivin takaisin portaikkoon ja - tiesin ettei siveysryhmä jättäisi jäsentään - sieltä Ilmari jo tulikin turvaamaan selustani! Laskeuduin alas kuin pantteri ja lähdimme juoksemaan pimeyteen jossa kuului vallankumouksen jymy.
Tänään on korjaamolla Tiian ja Topin kihlajaiset. Kummallista. Ja elokuussa lähden muuten käymään Kazakstanissa:D
Sori Inka, tajusin just etten oo muistanu vastata sun tekstiviestiin. Teen sen. Voikaa hyvin!
L.
Tai oikeastaan, miksen vastaisi täällä. Niklas opiskelee ympäristöekologiaa. Se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta ja poikkitieteellisesltä. Jos tarvitset jotein selvityksiä, niin voin pyrkiä sellaisia hankkimaan!
Mä en muuta teekkään kuin opiskele (ja seikkaile vähän), mutta ei se mihinkään etene silti. Ajattelin tehdä prosemman filosofiasta, joten vielä puoli vuottas kandia ainakin... lol. Nyt loppuu nettiaika moi <3
Huh mita seikkailuja, onpas jannaa!!Tulee ihan kolmikon seikkailut mieleen. (tai mitka ne oli siella teijan takapihalla, se kissa juttu :D?)
Aattelin et oisin voinu hakee sinne ymparistosettiin tekee vahan lisaa opintoja, kun en usko et toi matkailu oikeen riittaa mihinkaan duuniin. Mut niihin paasykokeisiin tarvii kai tietaa sikana kaikkee kemmaa ja bilsaa ja kaikkee, ou nou!Jos haluut kysyy Niklaalta vahan niista kokeista ja sillai niin ois kivaa.
Mita meet Kazackhstaniin tekemaan? Voiks ma tulla mukaan? Oliks kivat kihlajaiset? Millon on haat?
Moikka!
Kiitokset huimista kuvauksista flengaillessa ja vähän muutenkin.
Mietin lukiessani, että jäikö se melonta tekemättä vai olitteko vasta matkalla sinne melomaan. Jossakin luki, että nukuitte Mikan kanssa seinättömässä bungalovissa. Miten niiden hyttysten kanssa pärjää? Koetin vastata Inka taannoiseen tekstiviestiisi, mutta Mikan arvion mukaan riippuu maasta ja liittymästä niiden kulku maailmankaikkeudessa. Maija-mummulle kiikutettiin taas blogitekstiä, ja molemmat mummot seuraavat innoissaan teidän seikkailuja. Ja kiitos tekstiviestestä, aina kiva yllätys tekstiviesti Väli-Amerikasta. Oon vastannut joka kerta, mut eivät tunnu tavoittavan teitä. Koetetaan taas, kun maa vaihtuu. Mukavia seikkailun jatkoja! Tarja
Heips Tarja!
oltiin kylla melomassa, kerron siita seuraavaksi sitten :) Hyttysten kanssa ei muuten parjailisikaan mutta hyttysverkko suo kylla rauhalliset younet. Tekstiviestit ei oo joo ehka paras kommunikoinnin valine, tuntuu etta vaan aitini viestit tulevat perille :)
Tanaan lahdetaan Costa Rican korkeimman vuoren juurelle ja toivottavasti huomenna kiivetaan sen huipulle. Viela on nuhaa ilmassa, ja kapuaminen on 16km joten katsotaan miten menee (toivottavasti ei kay nolosti :D).
Nyt pitaa menna!heips
Post a Comment