Vasta poissa olen viimein perillä: Granadaan ja Ometepen tuuliin

Aamulla lahdimme siis Maaretin, suomalaislikan kanssa lahetystoon tapamaan lahettilasta. Joimme kahvit taman kanssa ja Lauran saatua uuden biopassinsa painuimme MetroCentro ostoskeskuksessa olevaan immigration-toimistoon. Taalta ei tietenkaan saanut minkaanlaista leimaa vaan meidat passitettiin suoraa kaoottiseen paatoimistoon. Siella oli onneksi oma jononsa ulkomaalaisille, mutta silti porukkaa oli paljon.

Jonotimme ensin jonossa yksi, josta meidat passitettiin jonoon kaksi hakemaan eli ostamaan lomake, jonka taytimme parhaamme mukaan. Sitten taas jonoon yksi, josta jonoon kolme ottamaan kopioita, josta jonoon yksi ja taas jonoon kolme. Ja taas jonoon yksi. Ja sitten, kahden tunnin odottamisen ja kiilailun (ei me vaan ne muut) ja saatamisen ja selitteyn jalkeen saimme Lauralle leiman ja passiin lisa-aikaa c4-alueella 88 paivaa. Jes!

Painuttiin Granadaan, vanhaan kolonialistiaikaiseen kaupunkiin kauniine kirkkoineen ja shoppailumahdollisuuksineen (Lare ja Mika osti shortsit). Kaikki hostellit olivat taynna paitsi Liberty, joka olikin sitten ihan mukava. Sahkokatkokset vaan vaivasivat kaupunkia moneen otteeseen siella ollessamme, joka teki esimerkiksi huoneessa hengailusta tai vessassa kaynnista omat seikkailunsa. Halusimme kuitenkin pois kaupungeista, joten lahdimme kohti Lago Nicaraguan saarelle Ometepelle.

Maisemaa hallitsivat kaksi korkeana piirtyvaa tulivuorta saaren eri paissa. Pilvet peittivat usein tulivuorten huiput ja tuuli tuiversi vulkaanista hiekkaa alas saarelle. Itse lago oli hurja. Iso ja niin aallokkoinen, etta mereksi olisi voinut kuvitella helposti. Varikin oli sama kuin Itameressa, vihreanruskea. Hyppasimme rahjaisen nakoiseen rahtialukseen ja jaimme kannelle istumaan maisemia katselemaan. Jo laiturissa laiva keikkui holtittomasti, mutta liikkeella olo vasta olikin jannaa. Kuin lintsin viikinkilaiva yhdistettyna edesmenneeseen breakdanceen. Sai kylla taistella pysyakseen penkissa.

Ometepe oli outo. 15 kilometrin matka saattoi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vieda parikin tuntia bussilla, tiet olivat surkeita ja joka 50 metri pysahdeltiin ottamaan lisaa jengia kyytiin tai jattamaan kavereita tien poskeen. Tapasimme parit argentiinalaiset kundit ja ranskalaisen jaban ja paatimme liittaytya heidan seuraansa, silla he tuntuivat tietavan mihin menna. Menimme Santo Domingon kylaan, joka osoittautui huonoksi valinnaksi. Kyla tarkoittaa siis katua, jonka varrella on kalliita (mutta siis rupusia, ei mitaan huippu) hotelleja vieri vieressa ja ehka yksi kauppa. Todella autiota. Lahdimme kavelemaan paikallisen kehuman hostellin suuntaan ja tietysti tuli pimeaakin tassa matkalla. Mutta loysimme perille Little Morgan'siin ja olimme iloisia. Mukava meininki, kivat majoituspaikat (Laura nukkui riippumatossa, me seinattomassa bambumajassa. Ilta meni railakkaasti rupatellessa muiden matkaajien kanssa ja kuunnellessa hyvaa musiikkia.

Seuraavana paivana Mika vuokrasi pyoran ja lahti tsygailemaan saaren toiselle puolelle. Oli kuulemma kuoppainen reissu ja istumalihakset kipeina 20 kilometrin toyssyjen jalkeen. Lauran kanssa luettiin kirjoja ja hengailtiin, uimaan ei paasty kun aallot piiskasivat rantakivikkoa niin kovasti. Illalla mentiin rantsuun pelamaan fudista. Tosin saatuani hiekat silmiini luovutin. Pojat pelasivat pidempaan. Laura hengaili illan viela hostellityyppien kanssa baarissamme, itse luin kolmeen asti Mt. Everestin 1996 katastrofista kertovaa kirjaa, koukuttava (Into thin air, suosittelen).

Seuraavana paivana haluttiin pois, kyllastytti ja San Juan del Sur houkutti Tyynenmeren rannalla. Otettiin vaara bussi. Loydettiin kuitenkin satamaan ja kuultiin, ettei lauttoja ollut mennyt koko paivana eika edellisena paivana, koska jarvenkaynti oli ollut niin kovaa. Onneksemme lautta kuitenkin tuli ja vei meidat mantereelle. Kuulimme myos, etta pari viikkoa aiemmin (?) oli laiva uponnut talla matkalla ja kymmenen ihmista oli kuollut. Hyva, etta naita juttuja kuulee vasta jalkeenpain.

Yritan tassa laitella Pacayan kuvia, voi olla etten kaikkia saa laitettua mutta laitan myohemmin sit loput.