Kotiinpaluu, synttärit ja sukellus Menjanganilla!

Matka Puerto Princessaan oli yhtä pomppuinen kuin tullessa, mutta uni löytyi jostain kuitenkin. Lento Manilaan läksi vasta illalla, joten meillä oli vain aikaa. Bussiasemalla tulivat tricycle kuskit ensimmäistä kertaa vähän turhan innokkaasti tarjoamaan palveluksiaan, mutta kun eihän me edes tiedetty minne mennä!? Tutkitiin siinä LP:tä valiten raflaa kuskien hoputtamana, kun sitten huvittuneen kyllästyneenä tokaisin miehille, että ”onko teillä kiire? Katsokaa kun meillä ei ole!” Se hiljensi miehet hetkeksi. Valittiin siinä suodussa rauhassa ravintola KaLui, jota myös parhaaksi raflaksi LP:ssä kehuttiin. Vaan eipä sitä ainakaan palvelun puolesta voi kovin korkealle rankata (paitsi hintojen puolesta, korkeat olivat) joten noustiin pöydästä menun tsekkailun jälkeen ja lähdettiin lätkimään. Onneksi vieressä oli halvempi ja palvelultaankin kovin viehättävä paikka. Käytiin myös netissä ja ostettiin eväitä paikallisesta mäkkäristä (yhtä surkeaa laatua) ja painuttiin lennolle. Manilassa etsiydyttiin taas jo tuttuun Friendlysiin, jossa uni tuli nopeasti.

Aamulla liian aikaisin oli herätys, sillä bussi Clarken kauhukentälle lähti 6.30 ja päästäksemme itse bussiasemalle piti vielä napata taksi hostellilta. Bussissa oli onneksi taas Nukkumatillekin tilaa. Lento meni ihan mukavasti mutta KL:ssä tuli hilppasen kiire kun check-in meinasin mennä kiinni nenän edestä. Denpasarissa oltiin vasta illalla puoli yhdeksän aikaan, otettiin ylihintainen lentokenttätaksi melkoisen tinkimisflaidiksen jälkeen ja ahdisti. En ollenkaan halunnut olla Balilla. Jo heti kentällä inhotti koko meininki epäystävällisine ihmisineen ja kusetuksineen. Ei mitenkään enää olisi kiinnostanut vängätä hinnoista viimeiseen pisaraan saakka tai hermostua meitä täysin idiootteina pitäviin paikallisiin.

Kotitie oli yhtä kuoppainen kuin ennen ja portti yhtä ruosteessa kuin aiemminkin. Vaan sisällä odotti yllätys, huone oli täynnä ilmapalloja ja Heli, Maija, Meri, Misra ja Linda (Maijan ystävä) tulivat toivottamaan tervetulleiksi onnitteluin ja synttärikakuin. (Täytin siis seuraavan päivänä vuosia.) Kakussa luki upeasti Onnea Inka ja se oli kaunis (eikä vaan päältä, maukaskin se oli). Sain kortteja ja pullon arakkia ja kaikesta tästä ilahtuneena lupasin lähteä vielä kerran tällä viikolla juhlimaan. Pitihän se nyt 23-vuotiaana olosta ottaa kaikki irti, ei sitä tienny vaikka 24-vuotiaana olisi jo liian vanha ja väsynyt hehee! Ilta oli hauska ja täyteläinen ainakin safkan puolesta, vedin grillillä kaksi hampurilaista naamaan :D Eikä aamulla olokaan ollut yhtään tappava vaikka vuosia olikin lasissa lisää. Hassu juttu muuten kävi illalla! Istuskelin siinä grillillä mussuttamassa hamppariani kun ohi kävelevä poika töksäytti että ”Hey, I know you!” Luulin, että se oli taas joku hassunhauska läppä, ihmisillä on täällä välillä vähän outo huumorintaju, mutta kun kundi ei olan kohautuksellakaan lähtenyt niin aloin katsoa tarkemmin ja Patrickhan se oli!Neljä vuotta sitten oltiin kavereiden kanssa interrailaamassa ympäri Eurooppaa ja Praha oli meidän viimeinen pysäkki, siellä tavattiin vaikka minkämoista jengiä. Patrick oli yksi tällainen, todella ärsyttävä seattlelainen kundi! Ihmeellistä vaan, että vaikka ei mitään yhteyttä ole pidetty, eikä oltu edes kummankaan maaperällä vaan ihan toisella puolella maailmaa, niin silti tämä jätkä tunnisti! Outoa.

En nyt jaksa kirjottaa viikolta mitään kun ei siellä tapahtunut ihmeempiä paitsi että hävitin mun electronin, perus. Mutta perjantaina lähdettiin kuutisen aikaan aamulla Marian ja Marin, koulustamme, kanssa kohti Pulau Menjangania, Balin lounaiskärkeä, sukeltamaan! Flo ja Alar, sveitsinranskalainen ja estonialainen kundi, toimivat sukellusoppainamme ja diili oli aika hyvä: 7 sukellusta, kuljetukset ja kamat ja kaikki oli yhteensa vain 125e eli ei turhan tyyris. Perjantaina sukellettiin ensimmäiset kolme sukellusta, joista kertoisin että mitä kaikkea hurjaa nähtiin mutta divelogini on Marialla joten en voi muistaa! Paitsi kilpikonnia nähtiin pari, ne olivat hienoja ja taas yllättivät suurella koollaan! Paljon lion fisheja oli ja sikana scorpion fisheja. Näkyvyys oli loistava enkä tiennyt Balilta löytyvänkään niin kauniin kirkasta vettä. Kolmas sukellus oli kauhea, maskini oli sumussa koko ajan ja sitten yhtäkkiä korvani paine ei enää tasautunutkaan. Ei auttanut vaikka nousin korkeammalle, särky vaan koveni ja koveni ja pelkäsin, että joku siellä korvassa taas posahtaisi ja menisin kivusta tajuttomaksi. Paniikki alkoi kivuta aivoihin eikä kuurous tai sokeus auttanut asiaa. Maskin puhdistuskaan ei auttanut kun itku tuli, mutta onneksi sukellus loppui pian ja matkalla pintaan kuulosti ihan kuin pikkulintu olisi visertänyt korvassani. Sitten en kuullutkaan tuntiin mitään oikealla korvallani. En myöskään ollut tajunnut ostaa eväitä ja kolmen sukelluksen jälkeen nälkä oli mahdoton! Piti kuitenkin etsiä majoituspaikka, ja paikka jossa voi täyttää sukellustankit ja muuta joten kesti ja kesti, mutta vihdoin saimme ruokaa ja myös unta hyvässä ja kohtuuhintaisessa hotellissa!

Aamulla oli kylmä ja vätysti vielä, korvakin oireili. Mutta aamupalan jälkeen lähdettiin kohti Secret Bay:tä, joka olikin ensivaikutelmasta huolimatta aivan upea sukellusspotti. Näkyvyys oli heikko, vesi rannassa hyvin likaista eikä korallia ollut, vain hiekkapohjaa, mutta sitäkin enemmän elämää ja hylkyjä! Sukellus hoidettiin niin matalassa vedessä, ettei painekaan ottanut korvaani. Nähtiin niin ihmeellisiä otuksia etten ennen ollutkaan nähnyt, paljon rapuja, erikoisia kaloja joiden nimiä en nyt muista ja sitten myös merihevosia!! Ne olivat hassunnäköisiä palloilijoita, siinä ne ihmettelivät meitä meidän ihmetellessä niitä. Erityisen kummallinen näky mielestäni oli hirvittävä parvi monneja, joista näkyi suurimmaksi osaksi vain päät kun ne ryhmässä kurkottelivat ulos laivan hylystä!! Vaikea kuvailla, mutta ne näyttivät vähän siltä kun elokuvissa kuvataan kuolleita sieluja, jotka kurkottavat pois jostain helvetin porteilta hehee, ihan kuin ne monnit eivät olisi päässeet pois sieltä hylystä, suut auki vaan hapuilivat. Ihmettelin niitä pitkään. Pitkä oli myös sukellus, oltiin pinnan alla noin 1,5 tuntia.

Toinen, kolmas ja neljäs sukellus tehtiin samoilla paikoilla kuin ensimmäisen päivän sukellukset. Viimeinen sukellus oli huippu, sunset dive! Auringonlaskun aikaan näkee eniten kaloja, koska päiväfisut ovat vielä liikkeellä yöfisujen ilmestyessä myös kuvaan. Oli jo pimeää kun tultiin ylös ja vielä piti matkata pari tuntia kotiin takaisin Kerobokaniin Flo:n kyydissä, joka ajoi kuin hullu eikä meidän toinen etuvalo edes toiminut (vaarallista ainakin täällä Balilla kun jengi luulee autoa skootteriksi kun vain yksi valo tulee kohti). Uni maittoi rankan päivän jälkeen, vaikka muut mimmit kotoa lähtivätkin bailaamaan. Sunnuntaina oli kivaa kun ei ollut krapula, sai vain sympatiseerata muita :)