Filippiinit: Donsolin valashait - lucky seven!

Kello oli siis kuusi ja aamu alkoi Legaspin asemalla. Minivanin Donsoliin piti lähteä puoli seitsemältä, mutta kaksi tuntia saatiin rauhassa kyllä odotella. Tutustuttiin tässä samalla saksalais-ranskalaiseen pariskuntaan, Nicoleen ja Frediin, jotka myös olivat haita menossa katsomaan, mutta nämä kyllästyivät odottamaan kuljetusta ja vaihdettiinkin sitten numeroita, jos vaikka satuttaisiin samaan valashairyhmään seuraavalle päivälle. Homma toimi siis niin, että ryhmässä olisi max kuusi henkilöä, vähemmälläkin jengillä olisi päässyt mutta hinta pysyi tietysti samana.

Päästiin tunnin ajelun jälkeen Donsoliin, jossa käytiin kyselemässä erilaisten majoitusten perään. Itse olisin mieluusti jäänyt puolet halvempaan paikkaan, mutta Elli halusi Woodland resorttiin, joten kompromissi oli tehtävä, mentiin siis sinne. Istuuduttiin paikan raflaan odottamaan vielä varattua huonettamme ja tutustuttiin siinä samalla 19-vuotiaaseen kesätyöntekijään Markkiin. Olipa suloinen nuori mies, hengaili kanssamme varmaan tunnin kunnes muisti taas, että oli tosiaan töissä. Tämän tunnin aikana hän pyysi meitä opettamaan joitakin lauseita suomeksi ja itse opettelin numerot tagalogiksi (eli Filippiinien viralliseksi kieleksi) sekä joitain tärkeimpiä fraaseja. Myöhemmin kuulin ettei kukaan käytä tagalogin numeroita, vaan numerot hablataan joko englanniksi tai espanjaksi. Oli myös hauska huomata kuinka tagalogissa ja bahasa indonesiassa oli niin paljon yhteyksiä, tosin monet sanat tarkoittivat ihan eri asioita (Mahal kita on tagalogiksi rakastan sinua, kun taas bahasaksi se tarkoittaa meidän kallis...) Otettiin vahingossa venähtäneet päikkärit ja tulikin kiire registration centerille, johon piti ilmoittautua seuraavan päivän valashaireissulle. Se kuitenkin onnasi ja iloitsimme tulevasta päivästä.

Aamuinen herätys oli taas liian aikainen, koska centterillä tuli olla kello seitsemän. Nicole ja Fred olivatkin jo paikalla, mutta heille oli sanottu etteivät voi olla samassa ryhmässä kanssamme koska ilmoittauduimme jo eilen. Outoa, mutta nou hätä, löysimme ryhmäämme espanjalaisen nuoren pariskunnan ja toisen filippiiniläisen sellaisen (tämän pariskunnan mies käytti snorklauksen aikana pelastusliivejä ja opas sai vetää tätä mukana, että hänkin pysyisi perässä :) oli aika hauska näky) Sitten lähdimme etsimään näitä merten ystävällisiä jättiläisiä. Niin siis tiedoksi niille, jotka eivät ehkä tiedä valashaista niinkään: ne ovat oikeasti kaloja, ei siis haita ja ne safkaavat vain planktonia, ei siis ihmisiä. Nämä kaverit ovat hervottomia, maksimissaan noin 18-metrisiä möllyköitä ja niiden iho on sellainen mustapohjainen valkoisillä täplillä koristeltu. Usein näiden valashaiden seurassa hengailee siivoajakaloja, valkoisia fisuja, jotka, kuten nimestä ehkä voi päätellä, putsaavat valashaiden ihoa. Donsol oli ennen pieni pieni kalastajakylä, mutta jostain tuntemattomasta syystä valashait –paikalliselta nimeltään butanding- yhtäkkiä 1998 saapuivat näille vesille hengailemaan suunnilleen helmikuun ja toukokuun välisenä aikana vuosittain, ja matkailu tietysti räjähti! Me ja kaikki muutkin valashaita ihailemaan tulleet turistit saavat maksaa myös tästä huvista ja rahat menevät ainakin joidenkin tietojen mukaan suojeluun (koko homma maksoi yhteensä ehkä 20e joten ihan hirvittävän kallista hommaa tämä ei ollut kuitenkaan). Scubailu on kiellettyä, joten valashaiden katselu hoidetaan snorklaillen.

Jännitti! Nähtäisiinkö me yhtään? Ja nähtiinhän me sitten, yhteensä seitsemän valashaita, suurimman ollessa noin kahdeksan metrinen. Se oli ihan tarpeeksi iso. Näkyvyys oli melko surkea ja kertiskameramme kuvista tuskin tuli kovinkaan upeita, mutta huono näkyvyys toi tiettyä jännitystä kehiin. Siinä palloillessani ja yrittäessäni siristää silmiäni nähdäkseni mahdollisesti jossain kaukaisuudessa erottuvan mustan möntin, olikin valashain suuri pää yhtäkkiä naamani edessä tulossa suoraan kohti. Sai tehdä parisen näpsäkkää väistöliikettä, jotta pääsisi pois törmäyskurssilta. Valashai rauhallisesti uiskenteli eteenpäin paljon välittämättä meistä innokkaista bongaajista ja sitten hetken päästä se sukelsi takaisin syvyyksiin silmänkantamattomiin. Noin neljännellä sukelluksella nähtiin ehkä suurin tällainen kala, se viihtyi seurassamme noin 45 minuuttia ja siinä sai tehdä kyllä töitä että pysyi perässä. Jossain kohti sukelsin syvälle hain viereen ja tuli oikea avara luonto hetki mieleen kun siinä tummassa vedessä, muiden snorklaajien äänten kantamattomissa lipui tämän älyttömän kokoisen kaverin kanssa nähden jokaisen yksityiskohdan sen ihosta ja evistä aina niihin sen kanssa hengaileviin valkoisiin siivoajakaloihin. Toinen upea momentti oli kun valashai yhtäkkiä kellahti hieman kumolleen ja näytti meille vatsansa. Maha kimmelsi valkoisena hetken parin auringonsäteen voimin kunnes fisu päätti ottaa toisen kurssin ja kääntyi oikein päin menemään. Välillä kyllä kuumotti kun joutui lähelle pyrstöä, sillä siinä on melkoinen voima eli se kun pärähtää päähän voi käydä hassusti. Elli kertoi, että häntä hieman myös välillä pelotti kun jäi hieman jälkeen muista ja oli yksin tämän jättiläisen vieressä. Ymmärsin Elliä paremmin kuin hyvin. Viimeisellä sukelluksella hieman pienempi (eli siis ehkä 7 metrinen) valashai matkasi kanssamme ihan pinnassa 15 minuuttia ja näkyvyyskin oli auringonvalon voimakkuuden kasvettua parempi. Tuntui absurdilta olla niin pinnassa ja silti olla niin lähellä näin isoa otusta. Tähän viimeiseen sukellukseen oli hyvä lopettaa. Olin kamalan onnellinen ajellessamme takaisin rantaan.