Viikon vieraat ja varkaat

Koulussa saatiin maanantaina matkailun välitentti kotitehtäviksi (hmm...). Ehkä hienointa oli kun opettaja kävi kysymykset kerrallaan läpi ja kertoi oikeat vastaukset. Tää koulu on yksi murheenkryyni. Tehtiin skolen jälkeen Ellin kanssa eksku silmälääkärille kun öögäni eivät vieläkään olleet ottaneet parantuakseen. Vaan infosta kuului ikävä vastaus: dokter olisi paikalla vasta kuudelta illalla, joten luovutettiin ja paineltiin biitsille treffaamaan Meriä. Aallot olivat edelleen ah niin kovin surkeita, joten jumitettiin aurinkotuolella ja rantsun raflassa.

Tiistaisen kouluturhailun jälkeen meille tultiin esittelemään lähellä sijaitsevaa orpokotia: Seeds of Hopea, jonka perustajat oli vanhempi paikallinen pariskunta apulaisinaan vapaaehtoistyölaisiä. Lapsia kodissa oli noin 60, osa orpoja, osa huonoista kodeista. Lähdettiin lyhyen infon jälkeen treffaamaan näitä lapsukaisia ja he ottivatkin meidät innoissaan vastaan rupatellen englannillaan ja esitellen huoneitaan. Seeds of Hope oli loistava paikka: jokaiselle lapselle taataan koulutus, jopa yliopistotasolle saakka ja yhteisö toimii kuin iso perhe konsanaan. Isoimmat lapset huolehtivat nuoremmista, esimerkkinä 22-vuotias nuori nainen, joka oli saanut huollettavakseen 3 kuukautta vanhan vauvan! Tämä pieni tyttövauva oli jätetty huonossa kunnossa 5 päivän ikäisenä orpokodin portaille eikä tästä lahjasta voinut kieltäytyä (vaikka politiikka talossa on yleensä että lapset otetaan sisään vasta 4-vuotiaina). Vauvaa en olisi uskonut kolmikuiseksi, niin pieni rassukka se oli, mutta reippaasti se viihtyi hetken myös minun sylissäni. Niihin nappisilmiin olisi voinut hukkua. Myös pieni papualainen poika afrotukkineen ja erikoisine piirteineen rikkoi sydämiä. Luin myöhemmin orpokodin nettisivuilta, että lahjoitimme yhteensä 1,2 miljoonaa koulumme keräyksellä ja että syksyllä 2010 alkaen jokaisesta AE-oppilaasta lahjoitetaan 30 dollaria orpokodille! Hieno homma!

Olimme kutsuneet Merin ja Sinin illaksi kylään ja väänsimme kimpassa hervottoman kanasalaatin monipuolisine täytteineen ja joimme yhdet Finlandia vodka drinksut, jotka Sini kovin ystävällisesti meille tarjosi. Jatkettiin iltaa suomalaisten suosimassa Greenboxissa, josta loppui taas kaikki juomat (paitsi sake). Ilta päättyi minun peitelessä pahoinvoivan Ellin sänkyynsä ja pitäessäni kurinpalautusta hölmöilleelle Maija. Tuli sellanen äitiolo. Ja painottaakseni vielä, arak-viina täällä ei ole kovin kosher.

Keskiviikkona oli siis pyhäpäivä eli vapaapäivä (siksi edellisillan bileet...hyvä syy taas). Katseltiin leffoja illalla käytiin Kutalla pizzoilla kera Merin ja Sinin. Nyt kun vapaapäivä oli ollut ja mennyt ja se tuntui niin kivalta, niin päätettiin pitää omaa lomaa ja lintsata seuraava päivä (oh no!). Paineltiin aamusta biisille surffaamaan Merin ja Sinin kanssa. Sain 6.6 laudan joka oli siis hyvin pieni verrattuna aikaisempiin lautoihini, mutta päätin että on aika treenata tällä. Aallot olivat taas pelottavan kokoisia eikä niitä meinannut saada millään: tulivat niin kovalla voimalla että kiikkerän laudan päälle pääseminen tuntui naurettavan mahdottomalta. Ja eiköhän se eväkin napsahtanut jalkaan niin kovasti, että tuloksena oli puinen pohje ja tyylikäs mustelma. Jalkani täällä näyttävät päivä päivältä kaamivimmilta, haavoja, mustelmia ja eritysesti lapsuuden vanhat valkoisina ruskettuneella iholla hehkuvat arvet ovat miellyttäviä. (oikeesti mä oon ruskettunut, huomio)

Illalla lähdettiin Ellin kanssa Bali Mall:lle hengailemaan kuten kunnon jenkkiteinit konsanaan. Shoppailin parilla kymmelle eurolla monenmonituista vaatekappaletta paikallisesta prismasta ja sitten mentiin leffaan! Valittiin kahdesta leffasta vähemmän ärsyttävän näköinen The Last Legion, joka kaikkeudessaan oli ihmeellinen sekoitus Gladiaattoria, Lotria ja King Arthuria. Siis aika nähty ja valitettavasti huonompi kuin edeltäjänsä, mutta kyllä siitä euron maksoi.

Perjantaina piti opiskella biitsillä mutta eihän siitä mitään tullut. Lauantaina luovutettiin opintojen kanssa kokonaan ja paineltiin Ubudin taiteilijakylään Maijan, Helin ja Ellin kanssa. Käppäiltiin käsityömarketeilla ja eiköhän sieltä kaikki jotain haalinut mukaan matkaankin (Taika, saat sun uuden Budhhan sitten kesällä ;)). Lounastettiin rauhassa, muuta mahdollisuutta ei ollut kun safkojen saamisessa meni tunti. Kivaa varsinkin nälkäisenä toi odottelu. Ubudissa oli ihan kivaa, mutta that’s it. Kieltäydyin menemästä enää Monkey Forestiin, koska muistin sen kammottavan apinan, joka kiipesi syliini ja nappasi kokisen kädestäni ja joi sen vielä pentele. Inhottavia noi apparit.

Sunnuntai alkoi mukavasti poolilla hengaillen, mutta sitten tuli vuokran maksun aika ja kaikki meni taas päin puita. Aikaisemmin viikolla olin nostanut suuren summan rahaa ja tiesin tarkan summan, jonka rahavyöhöni laitoin, mutta niitä uudemmasti laskiessani ihmettelin puuttuvaa 300t rupiaa. Päätin piilottaa rahat rinkkaani just in case, en ollut nimittäin ihan saletti, josko olisinkin ollut väärässä (toivoin). Mutta sunnuntaina aamulla laskin siis rahat uudestaan, niputin 3 miltsiä ponnarilla vuokrarahoja erikseen, loput 1,5 olivat irrallaan rahavyössä. Koska hengailimme vain uima-altaalla (siis huoneeni oven ulkopuolella) en yhtään osannut tai muistanut taas ajatellakaan rahavyön piilottamista (tyhmä Inka...) ja kun Putri sitten tuli keräämään rahoja laskin ne uudelleen. Siis tämän parin tunnin uinnin aikana siivoojat olivat siivonneet huoneemme ja todella putsanneet pöydän syyhkimällä massit: hienosti vielä yhden setelin sieltä ponnarin välistä, toisen niistä irtorahoista. Heli sanoi siivoajien jäätyneen paikoilleen hakiessani rahat ja niitä laskiessani. Sanoin suomeksi uimassa oleville tytöille tästä, joten Elli meni heti tsekkaamaan omasta ja kappas vain! Ellin dollaripussista, jossa oli KAKSI seteliä (50 ja 20 usd) oli viety se pienempi. VOI TE ÄÄLIÖT, ihan kun emme tätä huomaisi, kukaan täällä käytä dollareita. Olin niin raivona näille saatanan urpoille, jotka joka päivä hymyilevät täällä kuin hangon keksit ”Hello hello!” ja samalla iskevät puukkoa selkään. Mentiin Putrin puheille, joka oli pahoillaan ja lupasi jutella näille inhottaville ihmisille, mutta tietenkään ne mitään tunnustanut. Onpa varsin mukava nähdä näitä epärehellisiä kasvoja päivästä pitkään edelleen, sanaakaan en ole sanonut. Saavatpahan olla nyt ilmaa. Rahat on myös visusti lukkojen takana, mutta läppäriä ja kameraa ei oikein mihinkään saa (ne jos lähtee niin sitten lähtee nirri, että kummin vaan...) Kaikista hauskin juttu tästä seuraavana päivänä oli kuukausi aiemmin keittiöstä hävinneen leathermanini yhtäkkinen ilmestyminen seuraavana päivänä varkauden jälkeen!! Christmas miracle indeed! Jeesus. Piristyksenä tälle päivistä pettymysrikkaimmalle oli onneksi reissultaan minua moikkaamaan tullut kaverini Maria, joka saapui vieraaksemme iltasella. Olipa mukava nähdä taas tuttuja naamoja!

Maanantai iski kasvoille kaksin Bahasan kokein (siis kumpikin opska piti omansa, mikä järki?) ja tietty sen natsinaisen koe oli ihan pelleilyä (sain tämän kokeen muuten takaisin tänään: 85,5/ 100, ihan kiva siis, mutta jokaisesta käännöslauseiden sanavirheesta meni koko lause väärin??? Terima kasih vaan sullekin). Päivä vietettin lekotellen biitsillä ja iltasella Elli lähti mukaani treffaamaan silmälääkäriä, joka oli vähän liian ystävällinen mutta joka silti verotti aivan naurettavan summan tästä pikakäynnistä. Sain reseptit kolmiin lääkkeisiin, joita ei tietenkään löytynyt yhdestäkään apteeksista vaan niitä sai etsiä kissoin ja koirin. Treffattiin loput mimmikät hyvässä ja halvassa raflassa, mutta koska tenttihän se taas aamulla odotti, oli lähdettävä nukkumaan.

Opettaja lähti kesken kulttuurintentin varmasti vain, jotta kaikki pääsisivät läpi vaikka sitten lunttaamalla. Tämä oli ehkä ihan viisasta, sillä suurin osa jengistä ei edes ymmärtänyt ensimmäistä kysymystä. Se meni siinä, ikinä en tuollaisia vastauksia olisi suomessa kehdannut jättää, mutta samapa tuo. Luntata ei kuitenkaan tarvinnut. Iltapäivällä paineltiin Marian kanssa Seminyakkiin etsimään tälle lentolippuja takaisin BKK:hon, käytiin bissellä ja sitten olikin jo aika treffata tytöt ja Meri sekä tämän sveitsiläinen poikaystävä Bintang-markeilla. Ostettiin hirvittävät määrät safkaa (esim.hirvittävän kalliita tortillalättyjä) ja sitten kokkailtiin meillä lopulta syöden pihalla kynttilänvalossa. Oli huippukiva ilta ja Meri ja Misra iloksemme päättivät muuttaa villamme vielä vapaaseen huoneistoon!

Aamulla oli se paljon pelätty bisneskoe. Prujut ja muut sai olla mukana mutta eihän siitä mitään hyötyä ollut: aikaa oli tunti ja kahdeksasta kysymyksestä viiteen piti vastata. Joopa joo. Alettiin lukea kysymyksiä ja voi naurun pärähdys: kuusi kysymystä oli AIVAN sama kysymys!!! Siis erona oli sanojen asettelu: kuinka ASEAN:in taloudellista voimaa kansainvälisillä markkinoilla voisi kehittää? Kuinka tulevaisuudessa ASEAN:illa olisi paremmat mahdollisuudet pärjätä kansainvälisillä markkinoilla? Miten ASEAN:in taloudellista voimaa suhteessa kansainvälisiin markkinoihin voisi parantaa? Jne. Ymmärrätte ehkä pointin. Vaikutti enemmän kielikokeelta: miten voit kysyä saman asian mahdollisimman monta eri kertaa (no siis ilmeisesti ainakin kuusi) ja kuinka monta erilaista versiota voit kirjoittaa samasta aiheesta sanoja väännellen ja ilman mitään todellista sisältöä. Itsehän en siis tiedä hölkäsen pöläystä mistään bisneksestä tai muusta kapitalistisesta hömpöttelystä, joten keskityin kirjottamaan korruptiosta ja luonnonvarojen tuhlaamisesta, maailmaasyleilevää tutkimusta Lissun sanoja lainaten :) Viimeisestä ”esseestä” tuli kahden lauseen mittainen. Elli oli kyllä ehkä paras hahah: Elli otti täysin sattumanvaraisia lauseita prujuista ja kirjoitteli niitä peräperään, myöhemmin tunnustaen että ei edes ymmärtänyt vaikeaselkoisista lauseista mitään. Myös eräs luokkalaisemme sanoi, ”joo mä otin sieltä yhden lauseen, jossa oli pari samaa sanaa kuin siinä kysymyksessä...” (mitkä sanat, international business? ASEAN? Develope? heheh). Koe oli siis varmasti normal katastroof eli nema problema, ei jääty sitä pohtimaan varsinkaan kuin kuultiin että lakitenttikin kiitos Vishnun oli kotitentti. Wuhuu! Loma siis alkoi, paineltiin kotiin pakkamaan kamat koska illalla alkoi matka kohti ihanaa ihanampia Filippiinejä (kerron teille niistä pian pian!!). Käytiin jäähyväisdinnereillä Kutalla, sanoin Marialle moikat (tämä jäi vielä kämppäämme bunkkaamaan) ja sitten otettiin taksi Ngurah Rain surkealle lentokentälle!