Gilit!

Ja niin oli taas edessä tylsä maanantai kauhistuttavine bahasan naisopettajineen. Tämän rouvan luennot saavat aina yhtä kirjavaa palautetta tunnin jälkeen ja naisen lempinimi, joka viittaa Hitleriin ja kavereihin, kertoo hyvin opetustyylistä. Koulukiusausta ne tunnit ovat, siellä se aina huutaa ja sättii. ”I told you this word in a lesson three weeks ago!!” Nyt pääs unohtumaan. Matkailun kurssi oli taas yhtä tyhjän kanssa. Elli oli kipeänä kotona, joten sekään ei tietty kovasti nostattanut koulumotivaatiota. Lähdettiin kuitenkin surffaamaan koulun jälkeen ja se oli kovin miellyttävää ensimmäiset puoltoista tuntia kunnes aallot kuolivat kokonaan. Aina aika ajoin saattoi tulla neljän viiden aallon setti, mutta nekin kaatuivat suoraan matalaan rantaan, joten pian oli aika luovuttaa. Tiistaisen koulussa turhautumisen jälkeen otettiin myös surffi haltuun mutta jos mahdollista niin aallot olivat vielä surkeammat kuin edellisenä päivänä. Pelotti suorastaan ottaa aaltoa kun ne kaatuivat niin kovalla voimalla reidenkorkuiseen veteen ja siinä oli välillä lähellä ettei surffilauta töröttänyt pystyssä pohjassa. Tulihan se lauta sitten päähänkin ensimmäistä kertaa tällä reissulla ja kuhmu nousi takaraivoon saman tien. Keskipäivän aurinko teki myös tehtävänsä ja naama helotti taas kirkkaan punaisena. Mutta siis ihan oikeesti, surffaus on tosi kivaa :)

Keskiviikon workshoppia (jotain tanssisettiä) ei kuulunut joten päätettiin lusmuta (oli ne ainakin kymmenen minuuttia myöhässä, se tarkotti varmaan ettei tuntia pidetä hehee) (tuli yläaste mieleen). Paineltiin netteilemään Bali Buddhaan kun piti tsekkailla Lake Toban lippuja, mutta ne olivat niin kalliit että päätettiin suorittaa tämä reissu joskus myöhemmin. Illalla oltiin sovittu treffit neljän muun luokkalaisen kanssa bensikselle, josta oli sitten määrä aloittaa 13h reissu Gileille. Gilit (Gili Travangan, Gili Air ja Gili Meno) sijaitsevat Lombok-nimisen saaren luoteisosissa ja sinne pääsee halutessaan suoraan speedboatilla Balilta parissa tunnissa, mutta tämä lysti maksaa aina 850 000 noin 1 200 000 rupiaan edestakas eli sellaiset 60-100 euroa. Ei hyväksytty tällaisia hintoja vaan päätettiin ottaa neljälle hengelle kaksi skobaa alle, ajaa Padang Baihin, ottaa yölautta Lembariin Lombokille (85 000 rupiaa /skootteri ja kaksi ihmistä/ yksi suunta), ajaa aamulla kuuden maissa Lombokin länsirannikkoa Bangsaliin, josta sitten otettaisiin public botski (10 000 rp) Gili Travanganille. Onneksi tehtiin näin! Matkakulut olivat siis loppupeleissä noin 10e ja maisemat mitä upeimmat.

Tsekattiin karttakirjaa ennen lähtöä bensikseltä ja onneksi otin myös kuvan reitistä kameraani, koska perille löytäminen, vaikka se lopulta erittäin hyvin menikin, oli oletettua hankalampaa. Kyltit Padang Baihin veivät jostain syystä meidät pois suorimmalta reitiltä (motaria pitkin olisi päässyt kovin iisisti) ja jouduttiin kikkailemaan ihme pikkuteitä ja pienten kyläpahaisten läpi. Oli pimeää ja sai pitää tiukasti huomionsa kiinni kylteissä, jottemme eksyisi. Vain kolme kertaa jouduimme kysymään tietä, ja silloinkin vain varmistaaksemme että olimme matkalla oikeaan suuntaan. Melkoinen fiilis oli kyllä ajella täysillä pimeitä tyhjiä teitä, drive fast take chances, eikö? :)

Padang Bai:ssa stopattiin pikkupuodille ostamaan vettä ja muuta ja sitten jatkettiin satamaan. Odoteltiin skobinemme lauttaan pääsyä puolisen tuntia kunnes päästiin rekkojen ja skoottereiden täyttämälle kannelle ja josta sitten etsiydyimme yläkerran kansipaikoille. Hetken lähdön jälkeen päästettiin ihmisiä kovilta puupenkeiltä sisälle, jossa sai vuokrata patjoja ja jossa oli myös mukavia penkkirivistöjä. Itse jämähdin jälkimmäiselle tyttöjen vuokratessa patjat.

Nukuin maanmainiosti, kuten aina laivassa. Muut eivät kai niin hyvin, jostain valui vettä tyttöjen patjalle ja torakat kävelivät kätten päältä.

Vaan aamu tuli aikaisin ja oltiinkin jo perillä. Joskus ennen kuutta oltiin ulos laivasta ja Lombokilla, jossa oli vielä pimeää. Lähdettiin ajelemaan kohti pohjoista ja pian alkoi aamuaurinko valaisemaan tietämme ja niitä käsittämättömän upeita maisemia! Suurin osa matkasta oli rantatietä, joten näimme meren vasemmalla ja oikealla nousevat vuoret ja niiden takaa nousevan auringon. Tiekin nousi ja laski vuorten mukaan ja jokainen laakso jonne laskeuduttiin oli toistaan upeampi. Pienten kylien asukkaat vilkuttelivat, erityisesti kouluun menevät lapsukaiset, ja välillä lehmät ja kanat ja koirat ja vuohet valtasivat tien niin että piti odotella hetki omaa vuoroaan päästä eteenpäin. Näin yhden kukkotappelunkin, se oli hurjannäköistä touhua.

Pian oltiin kuitenkin jo niin lähellä, että nähtiin horisontissa kolme pientä ja kovin littanaa saarta, Gilit. Löydettiin hyvin satamaan, jonne jätettiin pientä maksua vastaan skootterit suojaan ja ostettiin sitten liput public boattiin Gili Travanganille. Systeemihän oli se, että laiva lähtee kun 25 lippua on myyty, joten hetki venailtiin, mutta aika nopeasti nämäkin puuttuvat kaverit löytyivät. Laiva oli lastattu täyteenpuhalletuilla heliumpalloilla.

Jihuu, olimme siis perillä, mutta sitten olikin vielä se kaamein vaihe edessä, eli majoituksen etsiminen. Rinkat selässä olimme kovin huomiota herättäviä ja avuttomia ja pian kimpussamme oli vaikka kuinka monta huoneen tarjoajaa. Sanottiin ei ei, mutta joku silti liittäytyi seuraan ja vei meidän ensin jonnekkin ja sitten taas toisaalle ja huoh. Meitä oli kahdeksan ja kahdeksalle oli melko hankalaa löytää kämppää, mutta onnionnettomuudessa. Kaikessa siinä kuumuudessa satuttiin lepäilemään mukavan hotellin portilla ja siihen sattui sitten symppis englantilainen omistaja, joka lupasi vuokrata meille kaksi huonetta (tuplasängyt) sopuhintaan. Niinpä sain sitten Ellin viereeni ja Maijan ja Helin huonetovereikseni.

Oli nälkä joten paineltiin syömään kalliita eikä niin hyviäkään safkoja vähän vahingossa, niinkuin väsyneenä ja nälkäisenä saattaa tehdä. Ihasteltiin tosin turkoosiakin turkoosimpaa vettä ja sitä valkoisena hohkaavaa ihanaa hiekkaa ja toivottiin, että olisipa meilläkin Balilla sellaista. Eipä muuten ole, on Seminyakin kuolleiden kalojen täyttämät biitsit, hei jippikajee. (Unohdinkin ehkä mainita, surffibiitsiltämme löytyy aina aika ajoin hirvittävät määrät kuolleita kaloja, tai siis ne saattavat yhtäkkiä ilmaantya eteesi kun yrität päästä ulos aaltoihin ja sitten niitä onkin joka puolella ja kun yrität räpiköidä ottaaksesi aallon niin niitä on ehkä naamassasi ja hyi helvetti sitä hajua ja myös sitä oloa sen surffin jälkeen kun olet niellyt sitä pahaksi mennyttä kalasoppaa parisen tuntia). Käytiin siis ottamassa tästä ihanuudesta irti muutakin kuin silmänruoka, käytiin testaamassa vesi ihan noin niinkuin kokonaisvaltaisesti uinnin kautta. Oli se mukavaa ja hienoa ja lämmintä ja välillä mukavan viilentävääkin, mutta pelkäsin aurinkoa, joten siirryin hetken pulikoinnin jälkeen rantamajan varjoihin (”I love you but I’ve chosen darkness”). Siihen oli helppo nukahtaa sitten lyhyiden yöunien ja stressaavan aamun jäljiltä, etenkin kun rantamajassa luki, että ”Private, only for Hari Puri customers” tjn. Kielletty hedelmä, tiedättehän. Eipä kukaan valittanut.

Kotiin päästyämme kävin ostamassa narua, jotta saisin ripustettua oman rakkaan hammockini terassillemme toisen hammockimme viereen. Tämä sai kannatusta, on ne riippumatot niin kivoja. Mukavana yllätyksenä vesi ei enää kotonamme halunnut toimia, eikä sähköt, joten hiki oli päällä eikä siitä edes päässyt eroon. Päätettiin mennä snorkkeiloimaan seuraavana päivänä, ja varattiin reissu siitä rantatieltä sitten illalla. Tuli kovasti mieleen Koh Tao tai ehkä myös Caye Caulker tästä saaresta. Kaikki häppeninki oli siinä rantsukadulla, tietysti, ja sitten sisäsaareenpäin mentäessä tulivat paikalliset kylät vastaan ja mahdollisesti vähän halvemmat majoitus- tai ruokailuvaihtoehdot. Paikalliset hengailivat rantsuboulevardilla ja huutelivat perään milloin mitäkin, mutta superbonuksena oli skoottereiden puute! Ei yhtä ainutta skootteria, taivas, luulin. Skootterit oli toki korvattu hevoskärryillä, jotka, jos mahdollista, alkoivat ärsyttää ehkä enemmän kuin skobat. Ne olivat leveitä ja pelottavia ja koko ajan niitä tuli jostain suunnasta.

Illallinen nautittiin mukavassa majassa tyynyillä istuskellen ja niitä näitä rupatellen, mutta jo kahdeksalta aloin olla ihan poikki ja orastava silmätulehdus teki piilareiden käytöstä mahdottomuuden, joten sanoin so long tyttärille ja painelin pehkuihin. Toiset tytöt olivat iltasella kokeilleet paikallisia erikoisuuksia, taikasieniä, ja kokemus oli ilmeisesti ollut melko huono neuroottisine ja hyvin pelottavine vaikutuksineen. Ei kiitos sellaisia.

Yö oli kammottava, sähköt katkesivat siinä viitisen minuuttia nukkumaan menon jälkeen ja neljältä heräsin järkyttävään hikeen. Oli pakko mennä suihkuun, että viilentyisi edes hetkeksi ja sitten uusi yritys. Kukaan ei oikein kuulemma saanut unta.

Aamulla kaikki odottivat innoissaan snorklausta (tai ehkä oikeamminkin sitä viilentävää merivettä). Botskimme oli iso ja siellä oli monen monta turistia lisäksemme, mutta snorklatessa onnistuin suurimman osan onneksi kadottamaan ja eka sukellus menikin kovin mukavasti. Hyvä näkyvyys ja melko aurinkoinen keli saivat matalahkon riutan tuntumaan hienolta, vaikkei mitään sen ihmeempää näkynytkään, PAITSI ihmeellinen melko iso ja ruma kala, luulen että se oli joku frogfish, pitääkin tsekata. Suurin fiilistelyn aiheeni oli tosin tietysti minä! Opin sukeltamaan oikeaoppisesti ja heti tuli snorklauksesta kovasti miellyttävämpää hehee. Iloja ne pienetkin ilot :)
Toinen sukellus tehtiin Gili Menolla. Se oli sitten se merikilpikonnasukellus! Nähtiin noin kuusi hervottoman kokoista merikilpikonnaa, siellä ne ehkä 15 metrin syvyydessä söivät jotain pohjasta, kunnes se ääliö oppaamme meni jotain tökkimään niitä. Mahdottoman hienoja otuksia, pakko sanoa.

Toisen sukelluksen jälkeen alkoi sataa ja päätettiin pitää lounastauko Gili Airilla. Vähän siinä kerkesi jo tulla kylmä ja osa ryhmästä jättäytyi pois viimeiseltä sukellukselta. Mutta me kyllä mentiin ja onneksi mentiinkin, hienoa oli taas ja minä tyttöhän bongasin sieltäkin ihan parin metrin päästä hawksbillturtlesin! Ja eiköhän saman tien joku täysidiootti japanilainen sukella sen perään tökkimään sitä. Olin niin raivona, ja kun tämä ääliö nousi pintaan niin pakko oli sanoa, että ”PLEASE don’t touch the turtle!”. Hahah vastauksena oli hämmentynyt ja häpeäntäyttämä ”ooh..okay, sorry” ja sitten se uuno lähtikin pikaisesti sukeltamaan toiseen suuntaan. Hah.

Snorkkeloinnin jälkeen taidettiin ottaa riippumattotorkut. Uskoisin, koska en ainakaan muista mitään muuta. Illalla käytiin syömässä (söin ehkä parasta ruokaa koko reissun aikana, mutta en enää muistanut sen nimeä, enkä ole sitä löytänyt tämän jälkeen uudestaan :() ja otettiin Ellin kanssa siinä samalla helvetin pahat piña coladat. Elli oli safkan ja tämän piña kakkaladan jälkeen niin pahoinvoiva, että päätti lähteä takaisin hotlalle nukkumaan, me muut jatkettiin Rudy’sin legendaarisiin perjantaibileisiin. Tavattiin suomalaisia kaverin kavereita (pieni on maailma taas) ja pari uus-seelantilaista jotka näyttivät kolmekymppisiltä mutta olivatkin vasta kaksikymmentä. Oli hauskat bileet kaikenkaikkiaan.

Yöllä meni taas sähköt ja oli kuuma. Ei kiva.

Aamulla safkailtiin rantsunraflassa, nukkuttiin päikkäreitä hammockissa ja käytiin pulikoimassa ihanassa turkoosissa vedessä. Syötiin jätskiä ja hyvää ruokaa ja hengailtiin yhden suomalaisen nuoren miehen kanssa, tämä oli töissä hotellissa travanganilla ja osasi myös siis suositella erinäisiä ruokapaikkoja ja muita. Mukava poika. Lauantai meni näin, mitään ei oikein tehty mutta koko ajan kuitenkin jotain. Lomailua todella.

Sunnuntaina oli kotiin lähdön paikka. Aamulla otettiin public boat Lombokille, ajeltiin taas hienoissa maisemissa Lembariin, jonne saavuttiin juuri sopivasti puoli tuntia ennen botskin lähtöä. Makoiltiin se viisi tuntia kannella välillä nukkuen, välillä lukien ja syöden ja sitten olikin taas edessä ajomatka kotiin Padang Baista. Tällä kertaa otettiin rantsun motari, mutta se oli niin kaameassa kunnossa, että hyvä kun pysyi kyydissä niissä töyssyissä. Nälkä iski loppuvaiheessa ja pysähdyttiin KFC:hin kuten hyvät länkkärit konsanaan ja popsittiin twistereita pahimpaan nälkään. Oli kiva taas olla kotona ja uni maittoi.

Tällä hetkellä ollaan puolivälissä koulua! Jo! Hullua miten aika täällä menee, tuntuu että on ollut reissussa iät ja ajat, mutta silti tuntuu myös että viikot vaan hupenevat huippunopeasti. Viime viikolla oltiin Ellin kanssa idässä ja pohjosessa skootterilla reissussa ja tällä viikolla ollaan kouluiltu ja lintsattukin hehe, vähän vaan. Ensi viikolla on sitten välitentit, joista matkailu on jo onneksi hoidettu kotitenttinä pois alta (huvittava juttu, opettaja piti tunnin jossa käytiin tentin kysymykset läpi ja samalla opska kertoi myös oikeat vastaukset...hmmm...miks just tää tentti, josta oisin päässy muutenkin heittämällä läpi :(?? ) joten nyt viikonloppuna pitäisi ahkerasti opiskella. Ensi viikolla on myös lähtö Filippiineille!! Hurjan jännää. No mutta, oon edellä aikaani, kirjottelen lisää myöhemmin, moido!