Danau Batur ja sellasta

Koulua koulua oli taas maanantaina riittämiin. Matkailun kurssi oli siirretty keskiviikolle ja kulttuurin kurssia olikin sitten sen sijaan. Kulttuurikurssi on mukava, opettaja antaa aina slidit valmiina käteen ja nekin koostuu enemmän tai vähemmän kuvista. Luento loppuu aina tuntia aiemmin kun pitäisi. Elli oli kipeänä, joten käytiin tohtorin visiitillä, menin mukaan kun olisin kysellyt silmieni kunnosta, mutta ei siellä mitään silmälekureita ollut. Sain osoitteen sellaiselle kyllä, pitäisi mennä käymään. Samoin hirvittävä limayskä vaivaa eikä ota hellittääkseen, pitäisi kai käydä myös sen takia lääkärissä. Tiistai meni koulun jälkeen himassa hömppäillessä, kovasti piti lähteä surffailemaan, mutta kaikki vaan nukahti päikkäreille ja niinhän se päivä siinä meni. Keskiviikonkin surffaus sitten jäi kun tämä kipeily alkoi todella häiritsemään. Alkuviikko meni siis ihan jotenkin nuubaillessa.

Torstaina aamulla meillä oli eksku jonnekin lakitoimistoon tai jotain, en oikein ymmärtänyt että minkä kurssin eksu nyt varsinaisesti oli kyseessä kun lakikurssille piti aiheesta kirjoittaa essee, mutta kysymykset liittyivät kuitenkin enemmän matkailuun. No mutta siis, lähdettiin noin 20 hengen voimin aamulla ajelemaan tänne toimistoon, jossa meitä odotti varmaan enemmän ihmisiä kun meitä oppilaita oli yhteensä. Siellä oli matkailuihmisiä ja lakityyppejä ja jotain businesskavereita ja kaikki oli hurjan virallista. Istuttiin rivissä kaikkia näitä paikallisiin perinneasuihin pukeituneita ihmisiä vastapäätä ja edessämme oli mikrofooneja ja jotkut näihin puhuivatkin, emme me tosin, mutta ne viralliset tyypit. Koulumme opettajat olivat ilokseen huomanneet kuinka me suomalaiset tuppisuut emme todellakaan esitä kysymyksiä ja välttyäkseen noloilta tilanteilta olivat he valmistaneet meille niput kysymyksiä joita voisimme esittää. Voi itku että hävetti. Eikä häpeä loppunut tähän: jotkut luokkalaisemme olivat pyytäneet että voisimme lähteä aiemmin tästä tapaamisesta koska telkkarista tuli joku helvetin lätkämatsi! Voi jeesuksen sukset. Koulumme sihteerikkö ilmoitti siis kaikille näille virallisille, vartavasten meitä tapaamaan tulleille ihmisille, että ”sorry nää haluaa nyt lähteä katsomaan lätkää, se on niiden kansallispeli” tai jotain muuta yhtä noloa. Teki mieli pyytää anteeksi kaikkien ja kaiken puolesta. Ennen tätä farssia tuli meidän kuitenkin esittää niitä hirvittävän kamalia ja pelottavia kysymyksiä, apua. Bahasan opettajamme Rajeg oli kauhuissaan pyytäessään ”Okay, so now you can ask questions...PLEASE?!” Kysyin sitten Balin kestävän matkailun suunnitelmista (tai oikeastaan niiden puuttuvuudesta) ja vastaus oli mitä epäselvin, joten tarkesin kysymystäni ja voi itku näiden ihmisten kanssa. Niinkuin aikaisemmin olen sanonut, anna heille mitä vaan niin kyllä he tuhoavat sen varmasti. Tosiaan, vastaus oli: ”Here in Bali we don’t need to worry about sustainable tourism yet, everything is still okay with the environment” URPOT. Ne kuolleet kalat ja se roskan määrä siellä biitsillä on ihan okei. EI OLE.

En ollut yksin onneksi kysymyksineni vaan innostuipa pari muutakin rohkeaa kyselemään, mutta pian kello löi yksitoista ja koko setti keskeytettiin tämän jääkiekko-ottelun takia. Jotkut jopa juoksivat ulos skoottereilleen....itkujen itku.

Illalla lähdettiin Ellin kanssa Seminyakkiin tapaamaan Ellin ystäviä Siniä ja Meriä. Käytiin syömässä ja parilla kaljalla. Meri saapunut Balille maailmanympärireissullaan, viimeinen kohde siis menossa ja Sini on pörräillyt täällä kuinkakohan moneen otteeseen nyt syksystä lähtien, joten jutusteltavaa riitti ja sovittiin myös, että mennään surffaamaan kimpassa joku päivä.

Perjantaina oli sitten lähtö Ellikän kanssa kohti Baturin tulivuorta ja järveä, joten otettiin skootteri alle ja lähdettiin ajamaan. Oltiin tehokkaita ja hyvin myös reittitietoisia, vain kerran oltiin hetki hukassa (ja lähdettiin myös tämän jälkeen ajamaan väärällä puolella tietä, kolari ei ollut kaukana) mutta sittenkin oltiin pian oikeassa paikassa. Oli niin miellyttävää päästä pois etelän helteistä vuoriston viileyteen ja tietkin olivat mukavan ruuhkattomia. Pysähdyttiin popsimaan lounasta mukavaan pieneen tienvarsi raflaan ja saavuttiin sitten hyvissä ajoin keskipäivän paikkeilla Baturin näköalapaikoille, otettiin parit kuvat upeasta tulivuoresta ja sen alla sijaitsevasta järvestä, kyllästyttiin tehokkaisiin myyjiin ja ajettiin järvelle majoitusta etsimään. Hyvä ja halpa paikka löydettiinkin ja sitten iski pikkunälkä. Lähdettiin kävelylle etsimään kaffelaa, josta saisi jälkkäriä ja kahvia ja sellaista. Kylä oli pieni ja mukava, ihmiset iloisesti moikkailivat ja ihmettelivät käveleviä länkkäreitä (eihän sellainen sovi, taksi tai skoba pitäisi olla alla). Löydettiin hieno paikka järvenrannalta ja tilattiin pannukaakkuja ja jääkahvia. Jämähdettiin istuskelemaan tähän varmaan kolmeksi tunniksi ja pari kaljaakin maistui siinä rupattelun merkeissä. Japanilaiset turistit pimputtelivat perinnesoittimia johon tarjoilijapoika kommentoi: ”Brutal music” hahah. Samainen tarjoilijapoika yritti saada meitä laulamaan karaokea kanssaan, mutta ei me sitten menty. Illan alkaessa tehdä tuloaan lähdettiin takaisin hotlalle, syötiin vähän lisää ja sitten olikin nukkumatin aika tulla vierailulle.

Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen lähdettiin taas etiäppäin. Elli halusi Lovinaan katselemaan delfiinejä ja minulle se sopi ihan hyvin, vaikka Lovina aika kuollut mesta onkin. Ajeltiin hienon Kintamanin kylän läpi alas teitä kohti Singharajaa, jossa oli vuorten viileyden jälkeen aivan sietämättömän kuuma. Onneksi sieltä ei ollut kuin hujaus ja oltiinkin jo Lovinassa. Katsottiin LP:stä Hotel Angsoka niminen paikka, jossa olikin siistit huoneet ja halvatkin ja tällä kertaa ne eivät hajonneet käsiinkään kuten edellinen huoneeni Lovinassa. Bonus. Elli varasi hotellilta aamuksi delfiinireissun, käytiin syömässä ja sitten oli niin kuuma, että piti päästä poolille. Oli kuuma ja kuuma ja kuuma, liian kuuma, simahtelin aurinkotuoliin, mutta varjo siirtyi pois ja oli taas kuuma, joten luovutin ja lähdin hotellihuoneeseen tuulettimen turvaan torkuille. Illalla käppäiltiin pitkin Lovinan katuja, syötiin taasen ja juotiin sairaan hyvin aplarimehuja kaksin kappalein. Niitäkin sai happy hour hintaan :)

Aamulla liian aikaisin lähti Elli tuijottelemaan delfiineitä ja sai reissulla thaimaalaisia uusia ystäviä vaikka millä mitoin. Otettiin vielä pool kiinni ja pienet torkut, kunnes oli taas aika lähteä. Päätettiin mennä takaisin kotiin Strawberry hillsien kautta, nopein ja tuttu reitti, ja oli loistokasta päästä taas vuorille. Ensimmäistä kertaa reissulla alkoi tosin sataa ja oli jo valmiiksi viileää siellä yläilmoissa, joten oltiin pysähtymässä laittamaan sadetakkeja, kun yhtäkkiä kaksi hyvin vihaista koiraa juoksee luoksemme räksyttäen. Elli käänsi kaasun pohjaan, mutta rakas skootterimme ei oikein noissa ylämäissä ole parhaimmillaan (vaikka sen shadowfaxiksi nimesinkin ”show us the meaning of haste!”) ja koira juoksi perässä haukkuen niin perkeleesti. Pelotti, mutta jäi se sitten lopulta jälkeen onneksi. Saderotsit saatiin päälle vasta myöhemmin.

Strawberry hillseillä sade yltyi ja päätettiin lounastaa samassa hyväksi todetussa paikassa kun aiemmalla reissulla käytiin. Erinomaista oli ruokani tälläkin kertaa. Paluumatka suijui kuin vahingossa, ihan hujauksessa ja taas oli kivaa olla kotona!