Chetumalin bussiaseman yollinen meininki ja rajanylitys Belizeen

Kaikki ei voi aina menna hyvin, varsinkaan enemman tai vahemman valvotun yon ja aamuisen rajanylityksen kanssa.

Lahdimme Tulumista Chetumaliin bussilla, joka "lahtee joskus 14.00-14.30 valilla". Se lahti 14.40. Nelisen tunnin matka hurahti nukkuessa ja olimme juuri pimean maissa Chetumalissa. Harmiksemme kuitenkaan busseja yli rajan ei enaa mennyt ja jaimme jumiin kaupunkiin, josta LP kirjoittaa "Hmmm and go!". Meilla ei ollut mitaan havaintoa hostelleista eika hotelleista ja olimme hieman eksyksissa, mutta kaksi argentiinalaista likkaa ilmestyivat rinkkoineen bussiasemalta ulos ja kysyimme heilta neuvoa. Tytot kertoivat Chetumalin olevan ehka maailman yksi turhimmista paikoista ja sanoivat jaavansa bussiasemalle yoksi, koska bussinsa lahtisi jo aamuviidelta. Kuten myos meidan! Lyottaydyimme tyttojen seuraan ja teimme hippiringin bussiaseman ulkopuolelle. Pelasimme korttia, footbagia, puhuimme espanjaan ja joimme epailyttavan nakoista Mate-teeta. Paikalliset olivat kovin kiinnostuneita meista ja paadyimmekin auttamaan erasta naista taman englannin-kurssin kotilaksyissa.

Majoittauduimme loppuyoksi sisalle terminaaliin, jossa ei kylla ollut yhtaan sen lampimampi kuin ulkonakaan. Hytisimme rivistossa makuupusseinemme, mutta oikeastaan mina kylla nukuin maittavasti parisen tuntia :) Sitten olikin jo aika lahtea bussille ja kavikin ilmi, etta olisimme menossa samalla bussilla argentiinalaisten kanssa (outoa tosin mielestani, silla he olivat menossa Guatemalaan). Ongelmitta tama lahteminen ei toki mennyt, silla Mika onnistui hukkaamaan bussilippunsa viimeisen viiden minuutin aikana. Pinna oli hieman kireana 11 tunnin odotuksen jalkeen. Ystavallisesti meidat kuitenkin paastettiin bussiin, vaikka pelottavan nakoinen mies, kultainen ase kaulassaan olikin aika vihainen. Lippu loytyi myohemmin Mikan lompakosta.

Sahlays ei loppunut tahan. Meksikon korruptoituneet rajavartijat vaativat 100 peson maastapaasymaksua, jota ei minnekkaan ollut merkitty, ja jonka meille oli sanottu olevan vain totaali huijausta. Ei meilla ollut peson pyorylaakaan, saati sitten kolmeasataa ja taas alkoi hermostuttaa. Minulla oli kuitenkin suomen jaamia, 10 euroa ja argentiinalaiset lainasivat meille 200 pesoa. Tulikin sitten maksettua reippaasti, silla annoimme tytoille Mikan vararahaston eli 20 euroa kiitoksena lainasta.

Vaan ei tassa viela kaikki. Argentiinalaiset tulikin yllattaen maksaa maahanpaasymaksu Belizeen, joka oli joku todella alyttoman suuri summa, eivatka tytot tata halunneet maksaa. He jaivat raja-aidan toiselle puolelle ja me olimme toisella. Bussikuski ei suostunut antamaan takaisin rahoja tyttojen bussilipuista, eivatka tytot suostuneet ottamaan vastaan tarjoamaamme 50 euroa. Lopulta he kuitenkin paattivat tulla lapi, koska enemman rahaa olisi mennyt kalliiden bussilippujen jaadessa kayttamatta.

Aurinko nousi, sahlays ja haslays jai taakse ja olimme upeassa Belizessa.



Hippirinki



Me



paikallinen hengailija :D



Maté



Chetumalin bussiasemalla oli galsa.



Laura pikku pakolainen

Chichen Itzan rauniot, Tulum ja Coban rauniot

Bussimatkan Cancunista Chichen Itzaan (CI) tuli kestaa Lonely Planetin mukaan parisen tuntia, mutta kuski kertoi minulle sen kestavan viisi. Huoh. Enka tata enaa yhtaa epaillytkaan lahtiessamme liikkeelle, silla kuski ajoi noin kahtakymppia koko Cancunin kaupungin lapi. Hermostutti. Vauhti lisaantyi onneksi moottoritiella ja paasimmekin perille noin neljassa tunnissa, huraa!

CI oli mahtava. Sulkakaarmeen temppeli kohosi korkeana edessamme suurella aukiolla muiden raunioiden nayttaessa kovin pienilta. Kiertelimme rauhassa kuvia ottaen ja jutellen maailman historian saavutuksista. Kovin sivistynytta siis ;) On vaikea kertoa mitaan mika tekisi oikeutta naille uskomattomille Maya-raunioille, mutta ehkapa kuvat sitten antavat vahan enemman. Kavelimme muun muassa tuhannen kivipylvaan aukion ohi, tahtitornille ja viimeiseksi paadyimme mahtavalle peliareenalle, jossa tutkimme hienoja seinakaiverruksia ja leikimme kaiun kanssa (se vastasi seitseman kertaa takaisin!)Seinakaiverruksia oli melko vahan verrattuna esim. Kambotzan Angkor Watiin, eivatka Mayat aivan yhta hienosti osanneet hioa kivia yhtenaisiksi seiniksi (tarkoitan siis, etta Inkat olivat saaneet rakennettua kivimuuria ja rakennuksia niin, etta edes hammastikkua kivien valiin saanut), mutta yhtaan vahemman hienoksi se ei kohdetta tehnyt.

Otimme bussin Tulumiin, backpackereiden valloittamaan kaupunkiin ja valitsimme hostelliksemme aikaisempien tuttavuuksien kehuman Weary Traveller hostellin. Taasen kovin onnistunut valinta! Checkasimme itsemme sisaan, kaunistauduimme hieman rankan paivan jalkeen ja lahdimme ruokailemaan. Paadyimme paikkaan, josta sai kauan kaivattua kasvisruokaa. Mika otti kokonaisen grillatun petokalan pelottavine hampaineen ja kaikki olivat tyytyvaisia ja mahat taynna aterian jalkeen. Lauralla oli tosin jotain "vatsaoloja", mutta ei mitaan sen vakavampaa. Nukahdimme pian aterian nauttimisen jalkeen mukaviin isoihin peteihimme.

Aamulla oli aika tehda suunnitelmia. Oli valittava kolmesta hyvasta kaksi ja jatettava yksi seuraavalle paivalle. Valitsimme Coban rauniot, jatkaen samaa raunio linjaa edelliselta paivalta, ja cenoten eli luolastojarven jattaen biitsin seuraavaksi aamuksi. Otimme bussin Cobaan, jonne ei kestanytkaan 40 minuuttia enempaa. Coba on hieman erilainen kuin Chichen Itza, silla se on metsan keskella (itse en kylla ihan kutsuisi sita viidakoksi kuten LP mutta kuitenkin). Yksi outo juttu tapahtui kavellessamme rauniolta toiselle, silla metsassa polun vieressa pari metria meista, oli yhtakkia haukka! Se seisoi siina kiinnostunut ja ehka hieman agressiivinen katse silmissaan tuijotellen meita niin kauan etta sain ihan onnistuneen kuvankin. Hammentavaa!

Rakennukset olivat hieman vaatimattomampia lukuunottamatta hurjaa korkeinta temppelia, jonne veivat vaarallisen nakoiset kapeat portaat. Mika apinamiehena lahti heti juoksemaan ylos tata pelottavaa kiviportaikkoa, Lauran ja minun seuratessa hieman rauhallisemmin perassa. Kylla jalat olivat aika makaroonia kun paasimme ylos, eli taisi hieman jannittaa. Ylhaalta oli mahtavat nakymat yli Jukatanin ja ihastelimme hetken ylailmoissa. Alasmeno oli ehka, jos mahdollista, viela jannempaa, jalkojen viela ollessa hieman tottelemattomat. Hengissa kuitenkin selvisimme.

Coban jalkeen suunnitelmissa oli loytaa Dos Ojos eli Kahden Silman Cenote, jonne otimme loistavan colectivo pakettiauton. Tama systeemi toimii tosi hyvin, autolla paasee juuri kotiovelle tai minne vain, silla varsinaisia pysakkeja ei ole. Moottoritielta oli viela matkaa Cenoteille noin 3 kilometrin verran ja lahdimme kavelemaan. Pirun rakot hiersivat koko matkan. Vaikkakin oli se kylla sen arvoistakin, silla ensimmainen cenote (isompi) oli aivan uskomattoman kaunis. Ne vahaiset auringon sateet, jotka metsan lapi paasivat, kimmelsivat kristallinkirkkaan turkoosin veden pinnalla valaisten viela hieman syvemmalle luolaa. Hyppasimme heti uimaan ja ihastelimme tippukivia ja luolassa asustelevia lepakkoja. Olimme kuitenkin melko myohaan liikkeella, joka oli toisaalta onnikin, turistien vahaisyyden takia, joten meidan tuli vain kiireesti vilkaista viereinen cenote. Kaunis sekin. Liftasimme paikallisilta kyydin takaisin paatielle, se oli hauskaa. Yritin keskustella kohteliaasti sen minka osasin. Se ei ollut paljon.

Istuimme iltaa hostellilla parin suomalaisen ja isralilaisen kanssa. Hostellilla oli maittava illallinen, hampurilainen, joka piti itse paistaa ja tayttaa. Omani oli ainakin ihan paras (hehheh). Aktiivinen paiva sai unen maistumaan jo aikaisin.

Jetlag on virallisesti ohi.

Aamulla oli aika lahtea Tulumin paljon hehkutetulle biitsille. Eteemme avautuikin turkoosinsininen meri, palmuja, seka niin hienojakoista valkoista hiekkaa, etta Lauran alkoi tehda mieli leipoa. Uimme, luimme, jongloorasimme, kirjoitimme matkapaivakirjoja ja nautimme postikorttimaisemista. Aika taydellista.

Tulum oli ensimmainen paikka, jonne olisi viela voinut jaada. Mutta meidan suuntamme oli jo tiedossa ja lahdimme kohti Chetumalia, Belizen ja Meksikon rajakaupunkia.



Sulkakaarmeen temppeli Chichen Itzassa



Sankari ja 'ttaret tuhannen pylvaan aukiolla



Tuhansia pylvaita ja ihastelijat




Lisempaa pylvaita



Observatorio



Pelikentta



Sulkakaarmeen templo



Mikan ruoan hampaat



a weary traveller in The Weary Traveller



Mika on puunhalaaja Cobássa



Kukkulan kuningas



Haukka!



Kiipeilyja



Tytot temppelilla



Oli lammin



Alaspain



Jeejee, lisaa temppeleita



Apina-Mika



Cenote, jossa kaytiin pulikoimassa



Toinen cenote



Tulumin biitsi



Laura



Mikse

Cancunista Isla Mujeresille

Meksikossa on lamminta ja mukavaa.

Napattiin bussi neljan tunnin lennon jalkeen Cancunin keskustaan ja kuin taikaiskusta ilmestyi ystavallinen hostellin tyontekija viemaan meidat etsimaamme majapaikkaan. Huoneessamme oli Arto Paasilinnaa lukevia ruottalaisia.

Lahdettiin hakemaan ruokapaikkaa, joka osoittautui melko hankalaksi kalliin hintatason ja alyttoman musiikin jumputuksen takia (siis ravintoloissa oli musa niin kovalla ettei keskustelusta olisi varmaan tullut mitaan). Loydettiin kiva ja halpa mesta ja tietysti innokkaina tilasimme espanjaksi esimerkiksi tacoja ja nachoja. Laura, joka mielellaan ei syo lihaa, tilasi Tacos SIN carne, SOLAMENTE verduras (eli EI lihaa, PELKASTAAN kasviksia) ja sai tortillalettuja pelkalla lihalla. Hmmm...?

Jetlag jatkui ja heratti meidat kuuden pintaan.

Espanjaa ollaan pyritty kayttamaan mahdollisimman paljon. Laura ja Mikakin ovat hienosti kysyneet tieta ja muita neuvoja vaikkei paljon opintoja olekaan takana. Eras keskustelu oli charmikkaan meksikolais herran kanssa, joka ystavallisesti neuvoi meidat oikeaan bussiin kohti Puerto Juarezia eli satamaa, josta ottaisimme laivan aina Isla Mujeresille saakka. Hypattiin pieneen pakubussiin ja paastiin mukavasti viidella pesolla (18 peso=1e) satamaan. Ostettiin laivaliput ja kauhisteltiin ranskalaisen reissaajan kanssa kauempana rannassa siintavaa Cancunin Zona Hosteleraa, joka tarkoitti siis 17 (?) kilometrin pituista isoa hotellia hotellin peraan sisaltavaa rantapatkaa, tai "rantaparatiisia". HAH, sanon mina!

Botski oli taynna jenkkilaisia paivamatkaajia ja Mujeres osoittautuikin loppupeleissa aika kaameaksi, pelkastaan turisteja varten rakennetuksi citiksi. Paitsi ne varit, ah! Kaikki rakennukset olivat eri varisia, pinkkeja, punaisia, oransseja, sinisia jne. Pitaisi saada Suomeenkin, niin ihmiset vois olla vahan onnellisempia.

Onneksemme paasimme kehuttuun (ja kaikkien kehujen arvoiseen) hostelliin (Pocna). Iso hostelli oleskelutiloineen (ulkobaari meiningilla), rantahiekalla sijaitseva sisapiha palmuineen ja riippumattoineen ja oma ranta (rantabaareineen) oli kaunis. Ainoa miinus oli, etta hostla oli taynna jenkkeja ja israelilaisia, joissa kummassakaan ei tietenkaan yksiloina ole mitaan vikaa, mutta israelilaiset hengailevat suurimmaksi osaksi vain keskenaan ja jenkit...niin jenkit vaan useimmiten kay mun hermoon. Huoneemme oli taytetty rasittavilla israelilaisilla pilvipailla, jotka pitivat "ihania" kokoontumisia huumeineen huoneessamme. Onneksi naista "true reissaajista", jotka eivat tehneet mitaan muuta kun polttelivat pilvea ja nukkuivat, eivatka poistuneet hostellista kertaakaan, ei ollut sen suurempaa harmia.

Laura piti railakkaan illan rantabaarissa tapellen israel-palestiina asioista issien ja jenkkien kanssa :D Tavattiin issien ja jenkkien lisaksi kaksi loistavaa kalliolaista mimmia, Irjan ja Pian (MOi Irja ja Pia!), jotka pitivat Lauran ohella suomalaisten biletysmainetta ylla.

Vielakin se saakelin jetlaagi herattaa.

Seuraavana paivan Lauran viela nukkuessa tehtiin hyva kavelyreissu Mikan kanssa kauniilla rannallamme ja etta olikin kuuma. Nain myos hervottoman kokoisen dinosaurin jalkelaisen rantsussa. Se oli hieno. Tarkoitus oli myos Lauran heratessa vuokrata tsygat ja lahtea kiertamaan 8 kilometrin pituista saarta pyoraillen, mutta sunnuntai rajoitti mahdollisuuksia, joten valitsimme kulkemisen a pie eli jalkaisin.

Okei, saari (kuten niin monet muutkin turisti paikat) ovat mainoksissa "paratiiseja", mutta Mujeresilla tama rajoittuu tasan siihen turistiosaan. Kavelyllamme naimme toisen puolen; rahjaantyneita rakennuksista aina metsaan heitettyihin roskiin. Paasimme vihdoin perille majakalle ja "raunioille". Niin...rauniot tarkoittivat lahinna kasaa kivia, ja jotta turisteilta voisi repia 30 peson paasymaksun, oli paikalle rakennettu alyttomia "taideteoksia"...ihan todella ihme mesta. Koska pimea taasen yllatti meidat ja kulkukoiria oli saarella paljon, emme halunneet kavella enaa takaisin. Taksi ei onneksi ollut kallis.

Istuttiin iltaa suomalaisten ja israelilaisten kanssa ja younet jaivat todella vahaisiksi, silla aamulla oli myohaisen illan jalkeen kaiken lisaksi aikainen heratys. Otimme lautan takaisin Puerto Juareziin, siita Cancunin keskustaan ja paamaaranamme oli Chichen Itza eli yksi uusista seitsemasta ihmeesta, Maya-rauniot Jukatanin keskella. Mutta se on jo ihan toinen tarina taas.



Puerto Juarez ja ranskis Petteri



Hostlamme Islalla ja Laurussaurus



Vahan vareja



Lare ja Mikse, hostellin takapiha



Lauralla on asiaa.



Rauhaa ja rakkautta (huh mika hippi)



Mojitos grandes



Mika tunnelmavalaistuksessa



Meijan biitsi



Lisaa biitsia :)



Liskokaveri



Auringonlasku



Irja ja Pia!

Kamala(n?) Ihana New York

15.1. Lentokone teki pakkolaskun Hudson-jokeen New Yorkissa.

Mutta se ei oltu me, enka tieda siita mitaan. Kahdeksan tunnin lentomme laskeutui hienosti JFK:lle suomalaislentajan ohjauksessa. Lento itsessaan toki aika tuskainen; kaikki tarjottu viihde koostui Richard Geren kypsista rakkaustarinoista ja holmoista teiniseikkailuleffoista. Uskomattoman hyvat opastukset ohjasivat meidat heti oikeaan junaan ja niin ikaan NYCin vaarallisen tuntuisiin maanalaisiin. Subway oli táynna ihmisia, matka oli pitka ja onnistui Mikakin melkein saamaan tappelun aikaiseksi nojaamalla vahingossa takana istuvan selkaan. Metroasemat olivat pimeitá, rahjaisia ja hieman uhkaavia.

Loysimme aina Harlemiin saakka 125 streetin tuntumaan ja loysimmepa muuten heti tasta huumaavan suuresta kaupungista kaksi suomalaistyttoa. Johan on. Tosin tytot olivat menossa eri hostelliin eli juttu jai lyhyeksi. Oma hostlamme (Jazz on the Villa) oli kaunis vanha kartanomainen mesta, jonne kavelimme ilolla sisaan. Juttuhan siis oli se, etta liiemmin emme lampimilla vaatteilla itseamme olleet kuormittaneet, ja kun -10 astetta celsiusta oli viileaa ja viima ja puhuri pyyhalsivat pitkin Harlemin katuja niin kylmahan siina tuli. Siis niin kylma, etta allekirjoittanut sai kuumeen seuraavana paivana.

Hostla oli huippuhyva ja halpa (noin 11 dollaria per larvi). Nalka alkoi osoitella pitkan reissun jalkeen merkkeja itsestaan ja meilla oli myos Libanonissa talla hetkella asuva, Nycissa vierailulla oleva Nora neiti tavattavana. Sovittiin treffit Apollo teatterin eteen.

Kun láhdimme ulos hostellista, oli katu yhtakkia taynna sinipunaista valonvalketta ja metelia ja hetken ihmeteltyamme huomasimme, etta viereinen talo palaa. Hah, siella oli New Yorkin finest paikalla keltaisine takkeineen ja kyparineen. Loysimme ruokapaikan (Sylvia's soulfood :D) hetken palloilun jalkeen, syotiin ja juotiin ja sitten olikin minun ja Mikan aika lahtea nukkumaan, Lauran ja Noran jatkaessa viereiseen karaokemestaan. Meno oli kuulemma kova, taynna tummia huippulaulajia ja mukavia tyontekijoita. Tosin kotiinpaluu oli kuulemma ongelmallisempi pimeiden taksien ahdistellessa tyttoja. Paasivat kuitenkin elavina ja terveina kotiin.

Jetlaagis heratti meidat kaikki kolme samaan aikaan klo 5 aamulla.

Aamukaffet juotiin tietty Starbucksissa ja Burger Kingissa popsittiin jotain rostiperunoita ja hullun rasvaista pekoni-kananmuna-juusto-wrappia (nam?). Sitten oli aika jattaa Harlem. Harlem oli ihan kiva, vaikka valilla tunsikin olevansa aivan vaarassa paikassa. Niinkun leffassa: Baari on taynna tummia ihmisia ja sitten se yksi valkolainen kavelee sisaan ja kaikki hiljenee ja tuijottaa tietteko? No niin ei oikeesti kylla kayny meille :) Vahan hulluja itsekseen saarnaavia kadunkasvatteja loytyi useasta kadun kulmasta, muttei muuta kummallista ollenkaan.

Napattiin bussi, joka vei meidan Central Parkin vierta aina sen etelapuolelle. Koska olemme urpoja turisteja niin saimme matkustaa ilmaiseksi. Ero 55 streetin ja 129 streetin valilla oli huomattava. Keskuspuisto oli kaunis ja mahtavia olivat pilvenpiirtajat. Rinkat selassa vaelsimme etelaan pysahdellen valilla kaupoissa kasiamme lammitellen. RockefellerCenteri on nyt nahty ja Empire State Building kanssa. Se oli ihan kiva. Ei keretty ylos. Nahtiin viela Nora aiteineen viereisessa Starbucksissa, mutta sitten oli aika jattaa New York taa. Nappasimme taksin kuten leffoissa konsanaan ja kuskiksi sattui kauhean mukava ja poliittisesti valveutunut Burkina Fasolainen.

JFk oli totaali kaaos eli turha mesta, mutta paasimme koneeseen. Oli kiva New York, mutta liian kylma niin kylma.

Lamminta nyt.



Lentokentalla innostuneita matkaajia



Laura sammui punaviinipullo kadessa



Kartan tutkiminen Nycissa



MIKA



Palomiehia!!



Joulupukki ja paloportaat



Jazz on the Villa



Bussissa oli tunnelmaa



Central Park



Skyscrapers



lisaa



Empire?



Kohti lentsikka kenttaa.

Rapakon taakse vie tie

Ja taasen koittaa lähtö, 15.1. ja suunnaksi muodostui tällä erää Väli-Amerikka, Kolumbia ja Venezuela. Lentoliput välille Hki-Nyc-Hki, Nyc-Cancun ja Caracas-Toronto-Nyc on ostettu ja hintaa tuli tälle yhdistelmälle sellaiset 935 euroa. Takaisin on määrä tulla 15.4. ja budjetiksi näille kolmelle kuukaudelle on suunniteltu sellaista 1000e/kk. Sittenpähän nähdään pitääkö paikkaansa :D

Matkassa on minulla mukana kaksi kullanmurua nimeltään Laura ja Mika. Hurraa. Ensimmäisenä kohteena on siis mahtava New York, jossa tosin vietämme vain 24h (joista suurimman osan luultavasti nukkuen). Sitten jatkammekin jo Cancuniin Meksikoon aina Jukatanin niemimaalle, jossa tarkoitus on ilmeisesti jämähtää totuttelemaan jetlaagikseen Isla Mujeresille. Tästä lähtien on kaikki ovet ja mielet avoinna, sen kummempia suunnittelematta. Kunhan vain Caracasiin saakka päästäisiin :)

Rinkat on hommattu, lääkkeet shoppailtu ja alivuokralaiset hankittu, joten kaiken pitäisi olla suht valmiina. Myös viimeiset työvuorot on hoidettu pois alta eli nyt sitten vaan odotellaan torstaita tulevaa. (Tulis jo).