Kuumaakin kuumempi Cartagena

Cartagena on kuuma ja iso. Vanhakaupunki on kaunis ranskalaisine(?)parvekkeineen ja muine hienoine arkkitehtuurisine piirteineen joita en sen enempaa osaa kuvailla kuin, etta se on juuri sita sellaista idyllia mita Latinalaisen Amerikan ajatteleminen useimmille tuo mieleen. Vareja ja hieman ransistyneita taloja, musiikkia ja keinutuoleissaan kaduilla hengailevia ihmisia, noin niin kuin pahkinankuoressa.

Otimme laivapoppoomme kanssa taksit ensin Casa Vienaan, joka oli taynna, jonka jalkeen paadyimme superhienoon Casa Maraan, jota kapitaanimme oli suositellut. Sinivalkoisella maalattu sisaankaynti oli jo aika mahtipontinen, mutta sisapihalle ei kylla mikaan vetanyt vertoja: uima-allas, jota koristivat kaksi suihkulahteina toimivaa merihevosta, kukkaistutuksia ja kukkivia puita, valkoisella maalattuja seinia ja lasipoytia. Samuel tinki hinnan 50 000 pesosta aina 20 000 pesoon/hlo, joten siis tasta kauneudesta maksoimme lopuksi vain noin 8 dollaria. Huoneetkin olivat mukavat ja valoisat. Illalla soimme halvasti ja kavimme kalleilla oluilla Fidel-nimisessa ulkoilmaravintolassa. Katutaiteilijat esittivat kummallisia performanssejaan aina epaonnisesta jonloorauksesta Michael Jacksonin tanssimooveihin (tietysti lattarimusiikin tahtiin). Luulimme venezuelalaisten pratkahiirien jo lahteneen, mutta nama ilmestyivatkin sattumalta seuraamme ja ystavallisesti kutsuivat meidat kylaan kun saavumme Caracasiin.

Seuraavana paivana lahdimme liian kuumaan kaupunkiin kavelemaan ja loysimme itsemme linnan portilta. Sisaanpaasymaksu oli mielestamme turhan tyyris, joten paatimme vain tutkiskella linnaan ulkopuolta kiertaen. Vahingossa eksyimme kylla sisaankin ja sniikkasimme sitten vahin aanin ulos. Oli liian kuuma. Voiko sita painottaa tarpeeksi? Siis ihan todella liian kuuma. Eksyimme myos shoppailukadulle ja koska Laura edelleen tarvitsi uudet bikinit ja mina kaipailin lisaa t-paitoja lahdimme siis kiertelemaan kauppoja. Mika sai luvan jaada pois tasta lystista ja lahti hostellille. Kaupat olivat tietty taynna mita varikkaampia seka paljastavampia vaatekappaleita, joten annoimme periksi tunnin etsimisen jalkeen. Yhdet paitulit saatiin ostettua. Avain oli unohtunut meille, joten loysimme Mikan huoneemme ulkopuolelta odottamasta, voi toista, ilmastoitu huone olisi ehka ollut mukava.

Illalla meilla oli treffit koko laivapoppoon kanssa El Bistro-nimisessa ravintolassa, jonka annokset olivat kalliita, maukkaita, mutta niin ikaan pienia. Oli kuitenkin mukavaa taas nahda kaikkia. Tapasimme myos herrasmies kolumbialaisen, todella oudon kaverin (kuva kertoo sitten enemman), joka esitteli meille koko kaupungin kartasta ja rupatteli niita naita. Kunnon showmies myos. Pidettiin hostellillamme poolpartyt illan paatteeksi. Matkalla tanne tormasimme Lenaan ja Reehin, kahteen railakkaaseen mimmiin, joihin ensin tutustuimme Utilalla, ja he liittyivat seuraamme. Uima-altaassa oli painimatseja ja kuviokelluntaa halukkaille tarjolla ja musiikki soi, joten tanssimaankin paasi. Itse juttelin pitkat keskustelut kapteenimme paikallisen tyttoystavan kanssa espanjaksi. Hurjaa miten paljon reissussa onkin oppinut.

Aamulla Laura heratti meidat kummalliseen tarinaan. Garreth, tama englantilainen ystavamme, osoittautui melkoiseksi kanniaalioksi ja aamulla suututettuaan kaikki huonetoverinsa tama oli lahtenyt kaupungille (vielakin siis kamalassa humalassa) ja joku paikallinen kundi oli tullut esittaytymaan ja kertoi, etta hanella oli 40-vuotis synttarit, etta tulisiko Garreth juhlistamaan naita. Garreth luuli, etta tarkoitus oli menna baariin, mutta kundi nappasikin taksin ja vei englantilaisen kotiinsa, jossa oli sitten koko perhe paikalla. Kundi kavi Garrethin rahoilla ostamassa kaljaa ja nain he sitten istuivat olohuoneessa jutellen (Garrethin espanja tosin oli hieman auttavaa..). Kundi tarjosi myos kokaiinia vieraalleen, joka omien sanojensa mukaan kieltaytyi, jolloin jatka kaatoi "vakisin" kokaiinia taman suuhun...hmm...niinpa. Sitten kundi alkoi vaatimaan 100 000 pesoa ja alkoi jahtaamaan Garrethia ympari kamppaa. Kundin siskot alkoivat ojentamaan veljeaan, mutta perheen mamma tukki oven ja sanoin, etta Garrethin pitaa maksaa 50 000 pesoa. No tamahan sitten maksoi, paasi ulos ja hyppasi taksiin kun samainen kundi juoksi peraan, hyppasi samaiseen taksiin myos ja alkoi itkemaan, etta "anteeksi, en ma olisi halunnut ryostaa sua, mutta kun mun perhe pakotti!". Etta sellasia juttuja sitten.

Kolmantena paivana siis lahinna nautimme huoneen ilmastoinnista ja mukavista unista (uskomatonta kuinka lammin ilmasto nukuttaakin niin paljon) ja sitten vasta illan hamartyessa lahdimme kappailemaan kaduille. Tulimme isolle plazalle, jossa oli iso screeni, jolla esitettiin saksalaista elokuvaa. Lattarimusiikki soi, lapset leikkivat, ihmiset juttelivat, palmut huojuivat ja mikaan ei ole viela ollut niin sita itseaan kun tama hetki. Kolumbia on chévere (cool)! Valitettavasti ruokaa emme enaa illalla saaneet ostettua, silla sunnuntaisin kaikki on kiinni. Tilasimme siis pizzan hostellillemme. Se oli ISO ISO pizza ja maukas sellainen. Olimme aika onnellisia.

Seuraavaba paivana oli lahto Santa Martaan, jonne otimme allon shuttlebussin suoraan hostelliltamme. Garreth, joka hermotutti kaikkia todella paljon tassa vaiheessa, ja Myrthe lahtivat matkaamme mukaan. Adios Cartagena.