Bukit Lawang ja sitten Toballe

Bukit Lawang oli huipuin mesta koko Sumatralla. Kauniin pienen kylän katkaisi keskeltä joki jossa paikalliset peseytyivät, pesivät pyykkiä ja lapset tuubailivat kumirenkailla. Hostellimme Bukit Lawang Indah oli hyvä ja halpa ja raflassa oli iltaisin huippumeininki. Bukit Lawangin suurin nähtävyys ovat orankit, joita asustelee viidakossa lähimaastossa ja tytöt lähtivätkin niitä tsiigailemaan päiväreissulla, itsehän olin vielä pipinä joten trekkailu ei ehkä ollut se juttu. Kävin siis netteilemässsä ja istahdin mukavaan Tony`sin raflaan yhtäkkiä alkanutta sadetta karkuun. Seuraani liittyi suloinen Thomas leaf monkey aka funky monkey, joka myös pakoili rankkaa trooppista kuuroa. Iltaa istuttiin ravintolassamme loistavien oppadein soittaessa kitaraa ja kaikkien laulaessa kimpassa, myöhemmin siirryttiin joenvarteen, jossa pojat grillasivat maittavaa kalaa ja musiikki soi edelleen.

Lauantaina kundit kutsuivat meidät kalafarmille. Ihmeteltiin että mikähän juttu tää kalafarmi on kun aina nämä olivat sinne menossa joten päätettiin lähteä tsekkaamaan mestat. Kalafarmihan se kirjaimellisesti oli ja löytyi sieltä myös kookospähkinöitä ja rambutaneja ja vaikka mitä, joten pojat alkoivat toimia ja tekivät meille huippu jungle juicet kookoksesta ja sokerista ja mitähän siinä oli. Illalla oli jungle partyt paikallisessa yökerhossa, naureskeltiin jo ajatukselle yökerhosta keskellä pikkukylää mutta todellisuus oli ehkä vielä parempi: hervoton klubi keskellä ei mitään ja tietty pelkkiä miehiä täynnä koko mesta. Oikeasti. Me ja pari muuta länkkärigimmaa olimme about ainoat. Musiikki oli karmittavaa teknoa ja ilta lopetettiin melko lyhyeen.

Seuraavana päivänä piti lähteä taas kohti Medania ja yhä eteenpäin Lake Toballe. Maria oli löytänyt mukavan paikallisen oppaan itselleen Bukit Lawangista ja päätti tulla vasta päivän jälkeen perässä jääden tämän sumatralaisen version Ville Valosta luokse. Me siis matkasimme Marin kera kohti Medania, joka oli aina yhtä kamala ja josta sitten hirveimmällä bussireissulla aina Parapatiin saakka, josta lautan kohti Tobaa kuului lähteä. Bussireissu oli neljä tuntia mutta jopa se 14h bussimatka voitti tämän. Penkit olivat niin pienet ja ahtaat ettei jalkoja saanut suoristettua mitenkään, oli niin kuuma, että hiki vain virtasi ja ihmiset ryysivät ryysimistään. Parapatista lähti onneksi pian lautta, joten hypättiin siihen ja majoituttiin ensimmäiseen hostelliin, joka oli kovin mukava ja josta sai ruokaa, hyvää sellaista.