Viimeiset hetket Meridassa ja matka Caracasiin

Lauantaiaamuna etsimme kuumeisesti lippuja, ihan siis lähes mitä vaan lippuja, joiden määränpää olisi Caracas, mutta tuloksettomaksi päättyi tämänkin päivän etsintä. Alkoi hieman jänskättää, sillä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähtisi meidän lentomme Caracasista Torontoon. Luis ja Edu Llanosilta olivat luvanneet heittää meidät Maracaiboon, mutta se tuplaisi matkan pituuden, eikä ollut varmuutta, että Maracaibosta pääsisimme Caracasiin myöskään. Lähtö olisi ollut niin ikään lauantaina aamulla, joten emme olisi ehtineet tuhlata kaikkia niitä rahojakaan pois ja halusimme shoppailla tuliaisetkin. Joku kai vitsillään ehdotti taksilla menemistä, johon Patrick huokaisi, että niin, miksipä ei? Taksilla matkustaminen on Venezuelassa ilmeisesti melko yleistä ja kai aika halpaakin ja sitten oltiinkin jo soittamassa hostellin pitäjämme tutulle. Hinnaksi tuli noin 75 dollaria per lärvi eli aika suolainen, kalliimpi kuin lentolipun hinta, mutta minkäs teet? Ainakin meillä oli varma ja suora kyyti lentokentälle, siihen aikaan kuin halusimme ja voisimme jopa jäädä vielä koko lauantaiksi Meridaan!

Lähdimme shoppailemaan tämän jälkeen. Mercado Principal oli TÄYNNÄ pääsiäisturisteja tai siis semana santaa viettämään tulleita venezuelalaisia ja shoppailu oli aika kauheaa, mutta saatiin kuitenkin ostettua kaksi riippumattoa, kaksi riippumattotuolia, suklaata ja muita makeisia, karhunvatukkaviintä ja vaikka mitä. Takaisin kotiin ajaessamme hajosi meiltä rengas ja Tulio joutui taas tulla auttamaan meitä hädässä moottoripyöränsä kera. Kiitos Tulio! En enää muista mitä tehtiin tänä viimeisenä päivänä, mutta ei kai mitään kamalan kehittävää. Illalla syötiin perheen kanssa katkarapuperunajuttua, joka oli tosi hyvää ja juotiin karhunvatukkaviintä, joka oli kanssa tosi hyvää.

Yöunet jäivät lyhyiksi sillä aamukolmelta oli herätys, taksi tuli hakemaan meitä neljältä.

Kävellessämme päätielle alas pilkkopimeää metsäpolkua, alkoi jostain yhtäkkiä kuulua kung fu fighting-biisi. Hämmennyksessä laitoin otsalamppuni päälle ja näimme kolmen nuoren miehen hengailevan autoinensa pimeässä metsässä ja jotain vaihtokauppoja siinä tapahtui myös. Olimme niin väärässä paikassa hyvin väärään aikaan. Joku näistä huikkasi testailevasti painotetun ”Buenas”in, johon maahan käännettyine katseinemme vastasimme saman ja jatkoimme matkaan rivakoin askelin. Hieman taas jännitti.

Onneksi taksi löysi meidät pian. Taksimatka oli pitkä, 12 ja puol tuntia, yhdellä tauolla. Mutta aika mukavasti se meni, vaikka välillä vähän kauhistutti nämä venezuelalaiset liikennesäännöt – tai niiden puuttuminen – mutta ainakin nopeaa oli liikkuminen. Yhdessä vaiheessa luulin, että tipahdettiin videopeliin, kun moottoritie haarautui pieneen sivutiehen ja sitten keskeneräiseen hiekkatiehen, joka oli ilmeisesti uuden suuremman moottoritien pohja. Pokkana kaikki autot jatkoivat tätä hiekkatietä pitkin. Niin mekin. Hiekka pöllysi,leveällä tiellä oli kaikennäköisiä esteitä (betoniputkiloita ym.) ja juuri kuten autopeleissä konsanaan, monta autoa, jotka painavat täysillä nopeusrajoitteettomalla dirt roudilla. Naureskelin myös kun ajettiin kolmikaistaista tietä, jolla reunimmaisin oli suljettu harvaan sijoitetuin varoituskolmioin. Bussi ajoi pokkana suljetulle tielle, pysäytti, jätkä hyppäsi ulos, siirsi kolmion pois tieltä ja näin bussi pääsi ajamaan tätä ”suljettua” kaistaa :D Huh.

Caracas oli aika karunnäköinen stadi, onneksi ei siellä tarvinnut palloilla. Lentokentällä söimme kallista ja aika pahaa ruokaa (ja vasta tämän jälkeen löydettiin subway :( ), shoppailtiin automaattilaitteista karkkia sikana viimeisillä rahoillamme ja sitten lähdettiinkin jo kohti Torontoa!