Toronto, NYC ja koti

Toronton kone lähti keskiyöllä. Tämä redeye olikin aika fancy, omat telkkaritietsikat edessä istuvan penkissä ja leffoja ja muuta valittavaksi ihan oman mielen mukaan. Kai sitä hetken nukkuikin ja kuuden tunnin jälkeen oltiin Känädassa.

Painelimme tulli- ja maahanmuuttokuumotusten jälkeen suoraan ulos kentältä kylmän Toronton bussiin ja sieltä metroon ja kahville Second Cup-nimiseen kanadalaisten versioon starbucksista. Sitten soittikin Chris, Mikan siskon, Mintun, poikaystävä, joka asusteli Torontossa ja jolle Mika oli pistänyt viestiä vasta edellisenä iltana. Chris tuli hakemaan meitä autollaan ja veti kunnon kaupunkikierroksen sitten meille pikavisiitillä oleville. Käytiin ihastelemassa kaunista kovin englantilaista osiota kaupungista, hurjankokoisia kartanoita joissa joku pormestarikin asusteli, liikekeskustaa ja biitsiä. Sitten tuli jonkunmoinen nälkä niin käytiin sushipaikassa nampparihyvillä susheilla ja tämän jälkeen olikin jo aika painua lentokentälle. Kiitimme Chrisiä Venezuelan tuliaisin mukavasta päivästä ja heitimme hyvästit. Toronto oli kyllä huippukiva mesta.

Olimme checkaamassa sisään NYCin lennolle, mutta kappas, sanoi mies LAN Chilen tiskillä, teillä pitäisi olla omat matkatavaranne mukana. Kerroimme, että sanoivat Caracasissa niiden menevän suoraan New Yorkiin ja matkatavaratarroissakin näin luki. Kuulemma ei. Käytiin kyselemässä niitä tavaroista vastaavalta kaverilta, joka soitti heti pomolleen ja siinähän sitten soiteltiin, sillä eihän niitä laukkuja enää löytynyt mistään. Rukoilin vain, etteivät ne olisi jääneet Caracasiin (en oikein luota sikäläisiin), mutta kuulemma ne olivat tulleet Torontoon, mutta eivät koskaan tulliin saakka. Vaikka olisimme niitä aamulla olleet odottamassa, ne tuskin olisivat tulleet kuitenkaan, eli aika sama. Meillä oli tosin lento napattavana, joten oli mentävä ja jätimme asian hoidon LAN:ille kirjoitettuamme laukkujen tiedot johonkin papereihin.

Taas oli hieno kone, voi että.

Nykissä sitten tehtiin ilmoitus LAN:in työntekijöille kadonneista matkatavaroista ja kyseltiin tietysti korvauksia täksi yöksi, sillä eihän meillä mitään kamoja ollut. No oli meillä oikeasti hammasharjat, mutta ei sitä tarvinnut kertoa. Mimmit sanoivat, että kun olette kirjoittaneet tällaiset laput niin teidän ei oikeasti kuuluisi saada mitään. Siis saakeli, lappu johon kirjoitettiin, että mikä sen laukun numero oli, kuulemma vapautti LAN:in suoraan maksettavista korvauksista! Vaan ei auttanut, koska vieressämme ollut mies sai korvauksensa tästä huolimatta niin saimme sitten mekin: 70 dollaria ja beautyboxin hammasharjoineen ja puhtaine t-paitoineen ja kalsareineen. Helmi!

Hilpsittiin metroin taas Harlemiin ja Jazz on the Villaan, jossa näimme Johannan juuri chekkautumassa sisään! Johanna yllättyi suuresti, koska luuli meidän tulevan vasta seuraavana päivänä (olin kai informoinut väärin). Suihkuteltiin ja raikkaina lähdettiin sitten nauttimaan Sylvia’s soulfoodiin, kuten 3 kuukautta aiemmin olimme tehneet. Ruoka oli edelleen maukasta ja ilta oli mukava, joskin kaikki olivat enemmän tai vähemmän väsähtäneitä.

Seuraavan aamun herätys oli kahdeksalta, tosin Johanna nukkui pommiin (kello oli vielä väärässä ajassa), mutta päästiin nopeasti liikkeelle. Käppäiltiin hyvin viileästä Harlemista keskuspuistoon, siellä bongailtiin paikkoja leffoista ja vastaavaa ja sitten otettiin taksi Sohoon, jossa shoppailtiin, Mika sai syötyä Wendy’sissä kaksi hampurilaista (Mikalla oli joku juttu, että hänen piti saada syödä kaksi, nimenomaan kaksi hampurilaista Wendy’sissä) ja sitten käveltiin Little Italyyn ja China Towniin. Alkoi ripotella. New York oli kyllä hieno, pakko myöntää. Joskus uusinta reissu, pidempi sellainen, sinne.

Otettiin taksi kentälle, sanottiin moikat Johannalle, ja huristeltiin Brooklyn Bridgeä JFK:lle. Nähtiin vapaudenpatsaskin sieltä taksin ikkunasta! Lentokentällä LANin tiski ei tietenkään ollut auki, joten luovutettiin ja paineltiin omaan check-inniin ja kerrottiin laukkujuttu finskin emoille, jotka lupasivat auttaa! Hienoa.

Kahdeksan tunnin lento meni kevyesti upouudessa 2009 vuonna ostetussa Finnairin koneessa. Ei tarvinnut odotella laukkuja, joten päästiin suoraan ulos kentältä, jossa vastassa oli minun äiti ja liuta kavereita ja Lauran siskoja ja muita. Helsingissä oli kylmä, mutta aina yhtä nättiä. Ruisleipä maistui niin helkkarin hyvältä.